Kuva: Pinterest

Kaksi yötä ja viimeinen työpäivä käynnistyy ennen lomaa. Päivä on jopa lyhennetty viiteen tuntiin, että ei ehdi aamukahvin, toisen aamupalan, lounaan, sähköpostin lomapoissaoloviestin kirjoittamisen ja turhan käytävällä kirmaamisen (jeemullaalkaalomaottaakopannuun!) lisäksi tekemään kuin vain muutaman hassun työn. Sen jälkeen voi  toivottaa työkavereille kivaa kesää, kytkeä aivot lomafiilikseen ja nauttia kiireettömistä aamuista, rantsuilusta, lintseilystä ja odottaa armottoman malttamattomana loppuloman kahta ja puolta viikkoa Kroatiassa.

Parasta kotona vietetyissä lomapäivissä on kuitenkin se, ettei kello soi joka aamu 4.30, kuten normaalisti. Kyllä, 4.30. Tässä on elelty 4-5 tunnin yöunilla jo niin pitkään, että alan olla jo reilusti ennen vauvan syntymää jossain valvomismoodissa, eikä yöheräilyt sitten toivottavasti tunnu missään. Tietysti voisin nukkua sen optimaaliset 8 tuntia yössä, jos vain osaisin mennä nukkumaan mummojen aikaan ennen iltayhdeksää, mutta kun en osaa. On pakko yleensä saunoa, tai ainakin aloittaa leffan katsominen ihan vaan sen vuoksi, että voi sitten kesken kaiken nukahtaa ja havahtua siihen, kun partanaama on millin päässä omasta ja kysyy ”Nukutsä?”, johon tietysti vastataan silmät pinkkeinä ”En tietenkään nuku!”. Mutta kun en osaa nukahtaa tarkoituksella ajoissa, yleensä koen aikamoista univelkaa jo loppuviikosta ja tämä autuaalinen lupaus kunnon unista, mitä loma enteilee, saa pasmat jo ihan sekaisin.

Tietysti kotoa löytyy kaksi pientä verta ja lihaa olevaa herätyskelloa, joista toinen usein herää ennen kenenkään normaalin ihmisen heräämisaikaa. Mutta onneksi on kuulkaa elektroniikkaa – ihana, rakas ystävämme iPad! Usein sängystä ylös noustuamme ensimmäisenä heränneen huulilta kantautuu unisella äänellä kysymys siitä, saisiko kentiesmahdollisestiihanpikkuriikkisesti pelata iPadillä. Tässä kohtaa sujahdetaan sen kummemmin miettimättä huono äiti -kategoriaan silmät rähmästä painavina ja annetaan kaikin mokomin lupa pelata. Itse käperrytään sohvalle viereen viltin ja tyynykasan kanssa jatkamaan unia. Välillä vastataan lyhyesti jotain epämääräistä muminaa niihin äitikatomäsaintänuudenlevelinjoauki ja katoäitinytkunmullaonhienouusukko -hehkutuksiin. Siinä vaiheessa kun on aamupalan aika, on ehtinyt jo koomailla sen verran, että itsekin on valmis heräämään ja nauttimaan kiireettömänä aamupalan. Aamukahvikin maistuu ihan erilaiselta ei-työpäivinä.

Voi sitä onnea, kun saa illalla kytkeä puhelimesta herätykset pois. Viikoiksi! Sitä ja näitä aamuja odotan eniten.

Ja sitä matkaa. IIIIIK.