Puhalletaan henkiin…
Sen verran pitkään on tehnyt mieli kirjoitella kuulumisia, niin nyt päätin sen tehdä. Onhan tämä mun blogisekoilu jo surkuhupaisaa, mutta olkoon! Jatketaan tällä samalla sillisoppablogilla, kun en edelleenkään tiedä, mikä oman blogin punainen lanka varsinaisesti on. Luvassa siis samaa ajatusten juoksua, kuin ennenkin.
Vuodessa on ehtinyt tapahtua aika paljon. Suurimpana ja tärkeimpänä tapahtumana vuoden sisällä on ehdottomasti ystävänpäivänä tapahtunut kosinta. Onnen määrää on ihan mahdoton mitata ja nyt häitä järjestäessä on ollut niin epätodellinen olo; se oikeasti tapahtuu. Olen niin kiitollinen siitä onnesta, minkä olen saanut elämääni Markon myötä. Rakastan ihan hurjan paljon! On hyvinkin mahdollista, että tännekin päivittyy sitten asiaa häistä ja ideoista. Aika helposti on asiat tähän mennessä menneet ja kun kirkko, juhlapaikka ja kuvaaja oli lyöty lukkoon, pystyi huokaisemaan syvään. Asioita helpottaa kovin paljon se, että meillä maku menee niin yksiin ja siksi on helppo suunnitella yhdessä kaikkea. Rennot, meidän näköiset häät saadaan varmasti aikaan. Pidetään peukkuja, etten kuoriudu bridezillaksi matkan varrella.
Treenaus on myös sellainen asia, joka hyvin paljon pyörii päässä ja josta kirjoittamista olen miettinyt erityisesti. Pelkään kyllästyttäväni lähipiirin siitä höpisemällä, niin blogihan on oikein hyvä kanava sen kaiken käsittelemiseen. 😉 Tällä hetkellä ruokavalio ja treenit on optimoitu lihaskasvua varten. Plussakaloreilla mennään ja kerran viikossa on tankkauspäivä. Omat sairastelut on jatkuvasti pistäneet kapuloita rattaisiin ja se jos mikä on turhauttanut! Tuntuu, että mennään kaksi askelta eteen, yksi taakse. Yksi hyvä treeniviikko ja boom! Flunssa. Tässä ei auta muu kuin opetella hyväksymään se fakta, että en voi itse vaikuttaa sairastumisiin kovinkaan paljoa, sillä solunsalpaajalääkitys vetää vastustuskyvyn hyvin olemattomaksi ja kropalla ei ole paljoa mahdollisuuksia taistella pöpöjä vastaan. Jos flunssa iskee, niin sitten se iskee. Lepo tekee tehtävänsä ja sitten voi taas palata treenien pariin. Tämän sisäistäminen ei tosin ole niin helposti tehty, kuin sanottu. Ajatustyötä saa tehdä ihan hirveän paljon fyysisen työn lisäksi. Pidetään vain tavoitteet mielessä ja muistetaan, että edistystä se on pienikin edistyminen. Blogiin päivittelen varmaan jatkossa aika reippaasti treenijuttuja ja voisin kerran viikossa tehdä viikkokoosteen. Kiinnostaako?
Nyt täytyy ryhtyä kuvaamaan ihan sillä oikealla kameralla pitkästä aikaa, etten joudu laittamaan tänne aina puhelimen kuvia, jotka pyörii Instan puolella muutenkin. Sen kanssa onkin taidot aivan ruosteessa! Otetaan kuitenkin ihan rennosti tämä, pidän tätä itselleni enemmänkin nyt päiväkirjana, enkä ota asioita liian vakavasti. Älkää tekään ottako. 😀
Mitä teille kuuluu? Jättäkää terkkuja, jos eksytte lukemaan! :) Kivaa tiistaita!