Ravinnosta

Aika paljon on saanut lukea eri blogeista kinastelua siitä, mikä on tervettä syömisen hallitsemista ja mikä taas menee överiksi monien mielestä. Etenkin ruokien punnitseminen on tuntunut saaneen aika negatiivisen kuvan; syöminen ei voi olla rentoa ja normaalia, kun jokainen suupala menee vaa’an kautta suuhun. Haluan vähän avata tämän hetkisiä omia ajatuksia aiheesta.

Itse aloitin ruokien punnitsemisen reilu kolme kuukautta sitten. Ensin netistä napatun, järjettömän ”superdieetin” mukaisen ruokavalion kanssa, sittemmin mulle itselleni ammattilaisen tekemän kanssa – sanomattakin selvää, että jälkimmäinen näistä oli ehdottomasti fiksumpi ja ennen kaikkea terveellisempi vaihtoehto. Nyt ruokavaliota on muokattu hiljalleen kuunnellen mun kroppaa ja seuraamalla tuloksia. Kaloreita on nostettu hitaasti alun jälkeen ja lisäksi löytyy kertaviikkoinen tankkauspäivä. Ruokavalio on tukemassa tavoitteitani; haluan saada enemmän lihasmassaa. Tämä tarkoittaa sitä, että paino on saatava nousuun. Tämän takia nyt siis olen punninnut ruokiani, jotta tietäisin, paljonko saan energiaa kulutukseen nähden. Proteiinille, hiilihydraateille ja rasvalle on asetettu päivittäiset grammamäärät, joiden täyttymistä seuraan Sulamon avulla. 

Omaa kulutusta ja ruoan määrää voi olla vaikea arvioida, jos näihin ei ole aiemmin kiinnittänyt huomiota. Itsekään en vielä kovin hyvin luota silmämääräiseen arvioon ruoan määrästä, vaikka ruokia onkin tullut vatvottua tässä jo tovi. Punnitseminen itsessään tuntuu musta helpommalta, kuin arvioiminen. Kerran pyysin kaveria arvioimaan lautaselle 60 g kypsentämättömiä kaurahiutaleita ja vaaka näytti, että lautasella oli oikeasti noin 15 g hiutaleita. Kyseessä oli mun aamupuuron määrä ja jos antaisin silmien arvioida määrän, söisin vauvan annoksen joka aamu. 😀

Punnitseminen ei kuitenkaan saa aiheuttaa sitä, että ahdistuu syötyään tietämättä sen tarkemmin, mitä syö. Ei se maailmaa kaada. Alussa olin aika ehdoton ja aiheutin itselleni turhaa stressiä tämän takia. Mielelläni kuitenkin nyt tiedän mitä syön, ja siksi otan mukaan usein omat eväät. Ei se kauaa lopulta vie pakata rasiaan vaa’an kautta eväät. Syömiselle muutenkin tulee liikenteessä ollessa helposti pitkä väli ja silloin omat eväät on suorastaan pelastus. Nyt kun päivisin on tullut syötyä säännöllisesti 5-6 ateriaa, myös nälkä yllättää helposti. Huomaan olevani aikamoinen pinna-Pirkko, jos joudun kauan nälässä olemaan. ”Hyvä ruoka, parempi mieli” toimii omalla kohdalla erittäin hyvin.

Oman tasapainon löytyminen on ollut suhteellisen hidasta, jokaisen kroppa kun toimii eri tavalla. On seurattu tilannetta ja hienosäädetty ruokavaliota, jotta löytyisi se oikea ja toimiva systeemi. Paino ei ole alkuperäisestä vielä noussut, vaan oikeastaan laskenut. Kehonkoostumus on kyllä muuttunut, sen näkee ja tuntee nahoissaan. Nyt näyttäisi siltä, että nykyinen systeemi toimisi tällaisenaan ja kunhan saan noudatettua ohjeita, pitäisi lihasta alkaa tarttumaan. Yllättävän vaikeaa on ollut syödä niin suuret määrät puhdasta ruokaa, kun oli tätä ennen tottunut aika pieneen määrään ruokaa – tai sitten vastapainona oli pelkkää roskaruokaa kaksin käsin ahdettuna. Painotetaan vielä sitä, että vaikeuksia tuottaa puhtaan ruoan syöminen kalorien täyteen saamiseksi. Toki hampurilaisateria ja pizza päivässä saisi kalorit paukkumaan, mutta kun tarkoituksena on syödä terveellisesti, se onkin eri juttu. Ruokaa saa oikeasti lapata suuhunsa ihan tosissaan, etenkin tankkauspäivänä. Treenaaminen vaikuttaa tähän myös paljon; sairaana kun ei tule liikuttua, ei ole myöskään ruokahalua. Treenien taas hyvin kulkiessa ruokakin maistuu paljon paremmin. 

Tämänkin asian suhteen oma asenne vaikuttaa paljon. Kaikesta voi ottaa kamalan stressin; kuinka paljon makrot vaihtelee, syönkö alkuperäisen ruokavalion mukaan ollenkaan ruokia vaihtamatta, punnitsemisen ollessa mahdotonta syökö ollenkaan ja kulkeeko nälkäisenä ja niin edelleen. Alussa otin turhan paljon stressiä vähän kaikesta, mutta nyt osaan ottaa jo rennommin. Tiedän tämän tukevan omaa kehitystä ja siksi teen tätä niin mielelläni. En aio muuttua hulluksi vaakamuijaksi, joka ei syö mitään ylimääräistä koskaan, eikä voi juhlissa edes maistaa tarjottavia. Tiedostan kuitenkin myös sen, että en halua mättää pullaa ja kakkua naamaan kaksin käsin joka päivä, koska siitä ei seuraa ikinä hyvää oloa ja etenkin seuraavan päivän morkkis on omalla kohdalla aika vakio (ellei kyseessä ollut tankkausmätöt, johon itsellä kuuluu Pullavaa, Nutellaa ja jäätelöä – toki olo on kyseisen päivän iltana aivan kamala ähkyn ja sokeriyliannostuksen vuoksi). Tämän kanssa olen saanut tehdä aika paljon töitä, koska huomaan olevani tunnesyöjä. Huonon päivän iltana tekisi mieli tunkea suuhun pizzaa, hampurilaisia, jäätelöä, karkkia, sipsiä ja huuhtoa kaikki viinillä alas. Olen opetellut tunnistamaan nämä tunteet itsessäni ja vaihtelevasti onnistunut myös sivuuttamaan turhat herkuttelut. Tästä aiheesta on muuten mielenkiintoinen teksti täällä, käykääpä lukemassa. :)

Tänään lounaaksi perunaa, wok-vihanneksia, vähärasvaista naudan jauhelihaa, tomaattia, ruohosipulia. Mukana oli myös vähemmän puhdasta ruokaa: patonkia Aamupala-juustolla ja kurkulla.

Tällaisia ajatuksia tuli nyt ensimmäisenä aiheesta mieleen. Suurin asia tämän takana on hyvä olo omassa kropassa. Ja myönnän, en halua hääpäivänä olla vihainen itselleni sen takia, että mulla olisi ollut aikaa tehdä töitä sen eteen, miltä haluan hääpuvussa näyttää, mutta en tehnyt mitään. Suolistosairauden kanssa elävänä fiksulla syömisellä on niin paljon positiivisia puolia, että se jo itsessään antaa paljon motivaatiota jatkaa (muutenkin ihmiset tuntuvat nykyään tiedostavan enemmän prosessoidun ruoan haittoja). Kaikenlaisten terveydellisten ongelmien jälkeen osaan myös arvostaa kykyä liikkua ja elää terveellisesti. Tätä elämää tukemassa omalla kohdalla yksi osa-alue on ruokien punnitseminen. Näen tässä vain hyviä puolia ja kun itse pitää järjestä kiinni, eikä vedä överiksi, niin miksi ei? Tiedän myös, että ilman ulkopuolisen ammattitaitoa ja rautalangasta väännettyjä ohjeita en olisi myöskään osannut syödä tarpeeksi saadakseni palat kohdalleen kehityksen kannalta. Nyt olo on luottavainen ja opettelen itse sisäistämään näitä asioita tässä samalla. Haluan oppia ja ymmärtää, en vain sokeana noudattaa ohjeita tietämättä miksi niin tehdään. 

Itse olen tyytyväinen ja syön kyllä terveellisen ruoan lisäksi hyvää ruokaa. Ei ole mitään sellerin pakkosyömistä ja herkkujakin on mennyt. Kuulisin mielelläni, miltä tämä teidän korviin kuulostaa? Oonko ihan hurahtanut hörhö, jolla ei enää järjen ääni kuulu ollenkaan korvien välissä? ;)