Suunnitelmista toteutuksiin

collage.jpg

Voi tätä onnen määrää! Nyt se on vihdoin ajankohtaista; kahlata läpi kaikki sisustuksen inspiraatiokuvat, joita vuosien mittaan on kerätty läjään. Muutto on käsillä, uusi koti on täysin remontin tarpeessa ja saadaan siis tehdä kaikki alusta alkaen, juuri sellaiseksi kuin halutaan. Ihanaa!

Jännä sitten nähdä, miten niitä miljoonia ideoita saa jäsenneltyä toimivaksi kokonaisuudeksi. Ettei ole liian samanlaista, mutta saa ideat ja jujut sieltä inspiraation lähteestä kuitenkin käyttöön. Itse olen sellainen sinkoilija ja hieman huono tekemään päätöksiä liittyen siihen, mikä olisi parhain ja kivoin ratkaisu, niin siinä voi olla muutama pulmallinen päätös edessä ja edes takaisin venkslaamista. Varmasti kodista tulee kuitenkin juuri sellainen ihana, meidän näköinen, jollaista on mielessään kuvitellut. Ei sillä, että se tulisi olemaan mikään loppuelämän koti, mutta kuitenkin. Kyllä nyt hymyilyttää!

Kumma juttu, että aina kaiken kurjan jälkeen elämä heittääkin jotain todella kivaa eteen. Täytyykin muistaa tämä seuraavalla kerralla, kun mieli raahaa asfalttia pitkin surkeana ja tuntuu, että mitä tästä vielä puuttuu. Näissä fiiliksissä mentiin vielä viikko sitten, mutta ei enää! 

Into pinkeenä siis jatkamaan loistavasti alkanutta viikkoa, uujea! Kaikkea kivaa teidänkin viikkoon, talvi-kesä-talvi-syksy-kesäilmasta huolimatta. 🙂

Koti Sisustus