Koska takanamme on jo reippaat seitsemän viikkoa päiväntasaahjan tuntumassa, olemme päässeet näkemään monia paikallisen kulttuurin ja koulun tapoja, jotka ovat olleet ihmettelyn arvoisia.

Aamurutiinit. Aamulla siivooja ja keittäjät ovat ensimmäisiä paikalle tulevia ja saapuvat ruokalarakennuksen ympäristöön askareisiin jo aikaisin klo 6 maissa. Muutamana aamuyönä heräsimme siivoojan sulosointuihin jo klo 5 korvilla, kunnes ystävällisellä pyynnöllä hän suostui aloittamaan työt vasta keittäjien tullessa paikalle. Itse suunnittelemme välillä tunteja iltamyöhälle, joten aamulla uni on enemmän kuin tarpeen. Myöhemmin meille on selvinnyt, että osa aikuista ja erityisesti naisista herää jo klo 3 rukoilemaan ennen perheen aamupalan valmistamista ja töihin lähtöä. Puoli seitsemän aikaan paikalle alkaa saapua vähitellen päiväkodin väkeä ja ensimmäisiä oppilaita. Oma majoituksemme on keskellä päiväkotirakennuksia, joten ilon jokellukset ja väsykänkkäränkät kaikuvat korviimme joka päivä.

                                           Päivä alkaa aina aamuseremonialla, jota ennen oppilaat ovat joinakin aamuina siivonneet koulua.

Päiväkoti. Päiväkodin puolella kolmevuotiaiden lukujärjestys oli ihmettelyn arvoinen, sillä se käsittää opiskelua pitkän päivän kahdeksasta kolmeen. Vaikka välissä on vaihtoehtona ottaa päiväunet (nuokkua vieressä istuma-asennossa vierustoverereiden ahertaessa), olimme yllättyneitä siitä, kuinka lukujärjestyksestä noin pienellä ikää löytyi oppiaineita, kuten esimerkiksi kirjoittamista ja lukemista. Osa kolmevuotiaista lapsista laski sujuvasti yhteenlaskuja ja kirjoitti pitkiä lauseita englanniksi samaan aikaan, kun osa ryhmän kolmivuotiaista ihmetteli numeroita. Eri tasoja siis löytyy paljon yhden päiväkotiryhmän sisältä. Koska lastentarhaopettajia on vain yksi kahtakymmentä lasta kohden, ei erityistä apua kaipaaville riittänyt aikuista, vaan etevämmät vieruskaverit toimivat avustajina.

Tämän pienen herran kanssa taipaleemme ei ole ollut koko aikaa kovin ruusuinen. Ensimmäiset viisi viikkoa hän huusi täyttä kurkkua kauhusta itkien joka kerta nähdessään meidät edes vilaukselta. Eräänä päivänä rohkenimme lähestyä häntä jalkapallon kanssa, ja näin löysimmekin  välillemme yhteisen sävelenm, sillä poika paljastui melkoiseksi jalkapallokuninkaaksi. Alkuun jouduimme lähestymään häntä aina pallon kanssa, mikäli halusimme säästyä korviavihlovalta itkulta, mutta nykyisin hän vilkuttelee meille innokkaasti jo kaukaa ja uskaltautuu jopa syliin asti istumaan. Parasta!

Opetus. Kuten jo aiemmin olemme maininneet, on opetus todella opettajalähtöistä ja perinteistä. Kokeilimme itse alkuun luovempia opetustapoja, soveltavaa ja osallistavaa opettamista, mutta siitä saatujen katseiden ja kommenttien jälkeen totesimme yhdessä, että parempi vain opettaa koulun tuttuja tapoja vahvasti myötäillen. Vähitellen olemme kuitenkin pyrkineet pelkän tiedonsyötön sijaan keskustelemaan opetettavista aiheista oppilaiden kanssa. Olemme myös huomanneet, että tällöin täytyy olla valmiiksi mietityt perustelut toiminnallemme. Kertaaminen on asia, joka nousee todella suureen osaan koko opetusta. Nyt kun lukukausi alkaa olla lopuillaan ja kokeet lähestyvät, käytämme kaikkien asioiden kertaamiseen useamman viikon. Kertausviikot ovat kuitenkin mahdollistaneet meille luovempien työskentelytapojen kokeilemisen, sillä esimerkiksi samojen muistiinpanojen kirjoittaminen uudestaan ei ehkä olisi kovin järkevää. Olemmekin hyödyntäneet ryhmätöitä ja aktivoineet oppilaita toimimaan opettajina muulle luokalle. Lisäksi olemme tehneet “piirrä ja arvaa”-tyyppistä kertausta, jossa oppilaat ovat päässeet arvuuttelemaan valoenergiaan liittyviä asioita.

                                                                                         Kutosluokan oppilaat opehommissa.

                                              Koulun opettajille antamat opetusvälineet oppikirjojen lisäksi on tiivistettynä tässä kuvassa.

Koska koululla ei kirjojen lisäksi muuta materiaalia ole tarjolla, saa luovuus kukkia vapaasti miettiessämme, kuinka voisimme tehdä opetuksestamme havainnollisempaa. Onneksi pakkasimme Suomesta matkaamme pinon vihkoja, värikyniä, jesarin ja sakset. Näillä pääsee jo yllättävän pitkälle!

Koska oppiaineiden yhdistäminen on tämän päivän sana myös suomalaisessa koulussa, on mielenkiintoista, että täälläkin ilmiötä on jossain määrin havaittavissa. “Science” –oppiaine pitää sisällän kaiken mahdollisen, minkä sen alle on mahdollista ujuttaa. Maantieto, biologia, kemia, fysiikka ja terveystieto ovat kaikki vain yksien kansien välissä. Ideana integrointi on hieno, mutta toteutuksessa ja asioiden linkittämisessä toisiinsa olisi mielestämme vielä kehittämistä, sillä aiheet hyppivät ruuansulatuksesta sähköoppiin ja moskiiton elämänkaaresta ilmankoostumukseen.

Alkuun ihmettelimme, miksi jokaisella tunnilla kirjoitetaan niin paljon muistiinpanoja. Sen lisäksi, että oppilaat opiskelevat vihkoista kotonaan, on tähän paljastunut viikkojen myötä myös toinen syy. Toinen seikka, miksi vihkomuistiinpanoilla on erittäin suuri merkistys, on opetuksen todistaminen oppilaiden vanhemmille. Jos oppitunnilta ei tehdä muistiinpanoja päiväyksen kera, on vanhempien ja koulujohtajan syytä epäillä, että oppituntia ei ole pidetty lainkaan. Tähän ajatukseen meillä kesti hetken tottua, kunnes kollegoiden kanssa käytyjen keskusteluiden jälkeen totesimme vain kaiken olevan helpompaa, kun kirjoitamme muistiinpanot joka tunnilta. Muissa oppiaineissa tämä ei hassulta kuulosta, mutta niiden harvojen ICT-oppituntien aikana, jolloin oppilailla olisi käytettävissä sekä tietokoneet että sähköt, olisi mukava käyttää niitä sen sijaan, että tunti kulutetaan muistiinpanojen kirjoittamiseen.

                                                                     Todisteita vanhemmille siitä, että tunneilla tehdään jotakin.

Koska oppilailla ei välttämättä ole kotona tietokonetta, piirsimme vihkoon näppäimistön, jotta he voivat kerrata kansallista koetta varten kymmensormijärjestemän käyttöä.

Opetuskieli on englanti, mikä osalla oppilaista on hallussa paremmin ja osalla hieman heikommin. Haastavaksi opetuksessa on osoittautunut oppilaiden äänen kuuluvuuden heikko taso ja erilainen englannin puhetapa. Jokaisen luokan ja oppilaan kanssa ollaan harjoiteltu puhumista kuuluvaan ääneen muulle luokalle siten, että jokainen kuulee mitä kaveri sanoo ja myös ymmärtää sen. Helpommin sanottu kuin tehty etenkin, kun tuuli humisee luokan läpi ja muista luokista tuleva melu kaikuu pitkin luokkaa, sillä ääntä eristäviä ikkunalaseja ei luokissa ole. Yritä siinä sitten kuulla, mitä kaveri toisella puolella luokkaa yrittää hiljaisella äänellään sanoa.

Kehut ja rangaistukset. Kehuja ei oppilaille liiemmin anneta, mutta kun jokin vastaus luokassa on kehumisen arvoinen, se kuuluu kauas. Opettajan merkistä “Clap for her/him” koko muu luokka taputtaa kuuluvaan ääneen lyhyen ja ytimekkään taputusrytmin. Tämä tuntui aluksi hassulta ja mietimme miksi ihmeessä taputuksen pitää tapahtua yhteiseen rytmiin, kunnes oman kokeilumme jälkeen totesimme yhteisen rytmin olevan todella toimiva tapa kehumiseen. Kun oppilaat saivat vapauden taputtaa omaan rytmiin ja omalla tavallaan, ei taputuksesta tullut loppua ollenkaan. Positiivista oli siis huomata, kuinka oppilaat kannustavat toisiaan mutta rajansa kaikella. Päätimme siis pysyä yhteisen taputusrytmin kannalla. Taputusten lisäksi oppilaat eivät saa kehuja opettajiltaan eivätkä luokkakavereiltaan, ja olemmekin yrittäneet omilla opitunneillamme antaa sanallisia kehuja taputusten lisäksi, jotta oppilaiden itsetunto omaa osaamistaan ja minäpystyvyyttä kohtaan kasvaisi. Rangaistuksia onkin paljon tai ainakin niitä näkyy arjessa käytettävän kehuja enemmän, päivittäin. Yleisin kaikista on piiskaus. Karttakeppi eli bambun oksa toimii piiskauksen välineenä silloin, kun oppilas ei käyttäydy vaaditusti, on unohtanut kotitehtävät tai koulumaksun tai ei miellytä muuten opettajaa. Piiskauspaikka on joko luokan edessä tai opettajan huoneessa ja piiskaus tapahtuu kämmeniin, säären takaosiin tai pyllylle. Toinen rangaistustapa on oppilaiden polvillaan seisottaminen kivilattialla auringonpaisteessa, kädet selän takana ja ryhti suorana. Tässä asennossa ekaluokkalaiset olivat yhtenä päivänä olleet 40 minuuttia, kunnes tulimme paikalle ja kysyimme opettajalta, mitä he tekevät. Kolmas tapa rangaista oppilasta on laittaa oppilas punnertamaan. Tästä olimme yllättyneitä, sillä jo koulun pienimmät tietävät hyvin kuinka punnerruksen perusteet hallitaan. Oli rangaitsemistapa mikä tahansa, se usein loppuu, kun olemme näköetäisyydellä tai viimeistään, kun kysymme mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu. Ainoa perustelu, jonka opettajat antavat toiminnalleen on se, että ilman ruumiillista rangaitsemista oppilaista tulee laiskoja. Pahinta meidän silmiin on se, että oppilaat ovat itse samaa mieltä ja usein pyytävät ruumiillista rangaistusta, jotta he opiskelisivat ahkerammin. Tästä olimme todella ihmeissämme ja mielenkiintoisten keskusteluiden jälkeen teimme yhteiset pelisäännöt selviksi omista rangaistustavoistamme: Me emme rankaise tai satuta. Jos joku ei käyttäydy yhteisten pelisääntöjen mukaan, keskustelemme asiasta ja keksimme yhdessä ratkaisun, jotta ensi kerralla jokainen käyttäytyy sovitulla tavalla.

                                                      Erään luokan seinällä on opettajan tekemä posteri ruumiillisesta rankaisemisesta.

Koulumaksut. Täällä arki muistuttaa siitä etuoikeudesta, joka suomessa jokaisella lapsella on: ilmainen koulutus. Koulu, jossa olemme, on yksityiskoulu, eikä koulussakäynti ole todellakaan ilmaista koulumme oppilaille. Oppilaat maksavat erikseen lukukaudesta, kouluruuasta, koulupuvuista, vihoista, koulukirjoista, koulukyydistä ja kirjoitusvälineistä. Kokonaissummaa emme osaa sanoa, mutta sen tiedämme, että monelle perheelle se on suuri summa koko perheen rahoista. Useimmissa perheissä on nimittäin vähintään se kolme lasta ja kun jokaisesta laskee koulukulut, on yhteissumma suuri. Säästämistä tulee kuitenkin siinä, kun saman perheen lapset opiskelevat samassa koulussa, sillä kirjat ja koulupuvut saadaan perheessä näin kiertoon. Suurperheiden lapsia löytyy koulustamme paljon ja vastaan on tullut paljon hetkiä, kun oppilaalle vastausvuoroa antaessa sanookin väärän nimen, kun on edellisellä oppitunnilla opettanut hyvin samannäköistä oppilasta eli hänen siskoaan tai veljeään.

Koulubussirundi on mielenkiintoinen, sillä se kestää puolisentoista tuntia kiertäen kylät ja kukkulat. Tämä loppumatkasta otettu kuva antaa hieman valheellisen kuvan kyydistä, sillä todellisuudessa bussiin on sulloutunut noin sata oppilasta. Sopu sijaa antaa, ja isommat lapset pitävät sylissään pienempiä. Vaikka bussi on vanha ja huonokuntoinen, jyrryyttää se hitaasti, mutta varmasti jyrkimmänkin kukkulan päälle. Alas onneksi pääsee laskettelemaan vapaalla vaihteella, jolloin säästyneet bensarahat koulu voi käyttää muihin kuluihin. Välillä tiet ovat niin huonossa kunnossa, että hieman hirvittää. Ja kyllä, kierros ajetaan ovet auki, sillä silloin lasten on nopea hypätä kyydistä ulos. 😀

Kaikki edellämainittu ja täällä koettu on saanut meidät pohtimaan paljon yhteiskuntaan, koulutukseen ja kasvatukseen liittyviä ajatuksia. Päivän päätteeksi olemme usein niin pyörällä päästämme siitä, kuinka yhden päivän aikana voikaan olla niin monta eri tilannetta, joita omassa arjessa ja omassa kulttuurissa ei tulisi mieleen edes ajatella. Iltapäivät ja illat ovatkin usein tärkeitä, sillä tällöin keskitymme purkamaan omia ajatuksiamme kuluneesta päivästä. Olemme todenneet todella hyväksi päätökseksi sen, että lähdimme tähän seikkailuun yhdessä, sillä matkalla on tullut opittua jo nyt niin paljon uutta koulutuksen lisäksi sekä itsestään että ystävästään.

– Tanja & Cristina