Ghana on kaunis, ja me ollaan niiin lomalla

Viime viikko oli yllätyksiä täynnä. Olimme suunnitelleet suurimman osan viikon oppitunneista etukäteen, kunnes maanantaina meille selvisi, että koulussa oli testiviikko. Olimme ainoita, joille asia ei ollut itsestäänselvyys, eikä kukaan ollut muistanut mainita asiasta mitään. Lopulta alkuviikko menikin yllättäen työn touhussa, meidän laatiessa ja tarkastaessa eri aineiden ja eri luokkien kokeita yhteensä 8 kappaletta. Intoa ja energiaa kyseiseen työurakkaan onneksi löytyi, sillä saimme kuulla testiviikon päättyvän koko koulun järjestämään luokkaretkeen, jolle myös me saisimme osallistua. Alakoulun oppilaat lähtivät Parlamenttitalolle ja yläkoulun oppilaat saivat nauttia kansallispuiston vesiputousvaelluksesta. Ei ollut vaikea arvata, kumman valitsimme. Päätimme lähteä yläkoululaisten kanssa tsekkaamaan vesiputoukset ja nauttimaan luonnonpuiston annista. Samalla saisimme loistavan tilaisuuden tutustua myös koulun vanhimpiin oppilaisiin.

 

Lähtöajaksi oli ilmoitettu klo 7.00. Varttia ennen lähtöä olimme viimeistelemässä pakkauksia, kun kuulemme huudon “teitä odotetaan” ja lähdimme harppomaan bussille. Bussissa totesimme puolen porukasta vielä puuttuvan paikalta, eli jälleen kerran tuttu aikakäsityksemme pääsi jekuttamaan. Bussimatka oli mielenkiintoinen: sama kappale soi koko matkan ajan niin kovaa kuin kajareista lähti volyymiä, ja samaan aikaan ainoa televisio pauhasi täysillä näyttäen omaa ohjelmaansa. Alkumatkasta opettaja saarnasi oppilaille siitä, kuinka tärkeää on muistiinpanojen kirjoittaminen ja matkan syvempi merkitys oppimisen kannalta. Kun saarna oli ohi, alkoi opettajien vapaa, sillä lopun menomatkasta nautimme jääkylmää olutta opettajakollegoiden kesken bussin etuosassa. Mielenkiintoista oli myös se, että rukoilimme ennen bussin lähtöä, perille päästyämme ja ennen kotimatkaa.

 

Perillä meitä odotti jono busseja, sillä kyseinen kansallispuisto on koululaisten keskuudessa kuulemma yleinen retkikohde. Oli hauska katsella, kuinka eri koulut olivat edustettuina omissa värikkäissä koulupuvuissaan. Pienen infon jälkeen lähdimme innokkaina tarpomaan, sillä odotimme näkevämme vesiputouksen. Reitti kulki läpi trooppisen metsän ja kuivien kallio-osuuksien. Perille päästyämme emme kuitenkaan olleet nähneet missään vettä. Olisihan se pitänyt arvata, onhan meneillään kuiva kausi, mutta toisaalta olisi ollut kiva, jos asiasta oltaisiin voitu etukäteen mainita. Onneksi se ei koitunut liian suureksi pettymyksesti oppilaille tai meille, ja lopulta asia vain nauratti. Onneksi lähtöpisteeltä löytyi pieni lammikko, jossa oppilaat pääsivät pulikoimaan rankan reissun päätteeksi. Päätimme jättää uimisen väliin ja keskittyä ympäristön ihmettelyyn ja nauttimaan luonnonrauhasta. Paikallinen käsitys luonnonrauhasta osoittautui omastamme poikkeavaksi, sillä koko puistossa pauhasi bilemusiikki niin kovalla, että puhuessaan täytyi huutaa. Kyseisessä luonnonrauhassa nautimme vielä eväät ja lähdimme kotia kohti. Pohdimme paljon sitä, kuinka joka paikassa, johon musiikkivempeleitä on vain mahdollista kantaa mukanaan, jollain on jonkilainen kaiutin tai puhelin pauhaamassa. Volyymi on aina oltava katossa, eikä hiljaisuudelle anneta arvoa, mikä tuntuu meidän mielestä jännältä. Toisaalta oppilaat ovat Ghanan pääkaupungin lapsia ja kansallispuisto ilmeisemmin turistikohde, joten uskomme, että luonnonrauhaa löytää kyllä sitä halutessaan. Pääsimmekin onneksemme nauttimaan luonnonrauhasta myöhemmin viikonloppuna uudella reissullamme. 🙂

 

Ghana vietti 60-vuotispäiväänsä maanantaina 6.3., jolloin meilläkin oli viiden päivän vapaat opetuksesta. Otimme ilon irti tästä lomasta, ja lähdimme tutustumaan kauniiseen Ghanaan. Muutama viikko sitten meitä pyydettiin mukaan Travel Club-nimisen matkanjärjestäjän suunnittelemalle itsenäisyyspäivän roadtripille. Matkan oli tarkoitus startata aamulla kello kahdeksan eräältä ostoskeskukselta, mutta aamulla vetäessämme rinkkoja selkään saimme puhelun, jossa saimme infoa lähtöajan muutoksesta. Bussi lähtisikin vasta kello 12, sillä kuskilla olikin ollut muuta menoa aamulla. :D Tilanteessa ei voinut kuin nauraa ja painua takaisin unille. Lähdön myöhästyminen oli oikeastaan hyvä juttu, koska meillä oli takana todella kehnot parin tunnin unet, sillä pihalla pauhasi koko yön kestävä yöjumalanpalvelus. Täällä ei kuumuuden takia ole ikkunoissa laseja, vaan pelkästään moskiittoverkot, kalterit ja muoviset “sälekaihtimet”, jotka eivät juurikaan eristä ääntä. Vaikka nukumme joka yö korvatulpat päässä, olemme heränneet yöllä usein esimerkiksi koirajengin ulvontaan tai aamuyöllä klo 5.00 saapuvan siivoojanaisen lauleskeluun.

 

Saimme napattua lähiöstämme taksin, joka suostui viedä meidät kiskurihinnalla ostoskeskukselle. On ollut outoa huomata, että taksikuskit eivät ole juurikaan halukkaita lähtemään viereistä asutuskeskittymää kauemmaksi, ja taksin saaminen reilun kymmenen kilometrin matkaan on kiven alla. Meidän lähellä olevalla taksitolpalla taksit ovat selkeästi sopineet keskenään, että meille valkoisille ei kyytiä heru kovinkaan halvalla, ja kiireessä ja epätoivoisina olemmekin maksaneet välillä tuplahintaa paikallisiin verrattuna, hinnat kun täällä tuntuvat menevän täysin pärstäkertoimen mukaan. Olemme kuitenkin käyttäneet muutamaan otteeseen paikallisten suosituksesta yberiä, joilla hinnat ovat samat olitpa mistä maailman kolkasta tahansa.

 

Ostoskeskuksella tapasimme reissujengimme, johon kuului suomalaisen pariskunnan lisäksi jenkkimies ja seitsemän paikallista. Menopeliksemme paljastui onneksemme hieno ja hyvin ilmastoitu minibussi, jolla oli mukava matkustaa pitkääkin matkaa. Lauantaina ajelimme viitisen tuntia ensimmäiseen kohteeseemme, joka oli Ghanan korkein asuttu alue, Amedzofe. Reissupakettiin kuuluivat yöpymiset, ja majoituspaikkamme oli upealla paikalla vuorenrinteessä oleva hostelli, mikä oli todella positiivinen yllätys, olimmehan lähteneet reissuun aika takki auki tietämättä liiemmin, mitä tuleman pitää. Koska saavuimme kohteeseen myöhään, nautiskelimme hostellin terassilla illallisen ja painuimme pehkuihin, jotta jaksaisimme kiskoa itsemme sängystä ylös kukonlaulun aikaan.

 

Vuoriston hiljaisuudessa oli ihana nukkua, ja aamulla olikin hyvä herätä hieman ennen puolta kuutta hyvien yöunien jälkeen. Meidän oli tarkoitus lähteä kuudelta kohti päivän ensimmäistä aktiviteettia, Ghanan toiseksi korkeimman Gemi-vuoren valloitusta. Paikallisille tuttuun tapaan aikataulu olikin melko elävä, ja auto starttasi vasta puoli seitsemän aikoihin. Olimme varautuneet hyvillä urheiluvälineillä, mutta todellisuudessa kiipesimme vain pienen nyppylän päälle, sillä olimme jo valmiiksi niin korkealla. Näkymät olivat upeat, ja vuoren päällä nautiskelimme ihanan viileästä tuulenvireestä, mikä on näillä leveyksillä harvinaista. Hengailimme vuoren päällä kaikessa rauhassa ja katselimme maisemia, minkä jälkeen suuntasimme takaisin hotellille aamupalalle. Aamumme kruunasi ensimmäinen aamukahvimme kuukauteen!

 

Aamupalan jälkeen pakkasimme kamat ja lähdimme huristelemaan kohti seuraavaa steppiä, apinametsää, joka kuhisi apinoita. Apinat hyppivät ihmisten niskaan puista, mikä aiheutti hieman pelonsekaisia tuntemuksia, mutta muuten kokemus oli hieno. Apinametsän jälkeen seuraava kohde oli muutaman tunnin ajomatkan päässä sijaitseva Ghanan korkein vuori Afadjato ja sen valloitus. Koska aamuinen “vuorenvalloitus” oli ollut kevyt tallustelu vuoren huipulle, emme oikein tienneet, mitä tuleman pitää. Afadjato tarjosi kokonaisuudessaan upean elämyksen, sillä reitti starttasi trooppisen metsän keskeltä, ja kipusimme rinnettä upean metsän siimeksessä. Reitti ei todellakaan ollut helppo, ja nousu oli todella jyrkkää. Koska emme olleet aamupalan lisäksi juurikaan syöneet mitään ja nestetankkauskin oli hieman retuperällä, piti kesken matkan ottaa hieman verensokerinkohotusta rusinoista, sillä ajoittain tuntui, ettei ylös ole kiipeämistä. Asiaa ei auttanut täydeltä taivaalta porottava aurinko ja neljääkymppiä hipova lämpötila. Jokainen vuorelta alaspäin tuleva vastaantulija vakuutti meidän olevan aina “almost there!!”, mikä siinä tilanteessa sekä ärsytti että tsemppasi, sillä todellisuus oli aina aivan toinen ja huippu häämötti todella kaukana. Loppumatkan onni oli jostain ilmestynyt pilvi, jonka taakse aurinko kätkeytyi kiipeämisen viimemetreiksi. Huipulla odotti osa reissuporukastamme ja voittajafiilis. Siinä hetkessä jokainen kiipeämisen aikana kohdattu epämiellyttävä tunne ja ajatus sekä pari vieritettyä kyyneltä unohtuivat sekunnissa. 885 metrin korkeus tarjosi mahtavat maisemat, jotka todellakin olivat kaiken kiipeämisen arvoiset. Palatessamme takaisin autolle saimme kiipeämiselle kruunauksen pienestä vesikuurosta, joka viilensi hikisiä tunnelmia mukavasti.

 

Kiipeämisen jälkeen suuntasimme Wli-vesiputoukselle. Koska olimme aiemmalla vesiputoisvierailulla pettyneet hieman siihen, ettei vettä ollutkaan ollenkaan, emme osanneet odottaa juuri mitään. Ainoa reitti putoukselle kulki läpi trooppisen metsän, ja saimmekin ihastella metsää noin puolen tunnin kävelymatkan ajan fiilistellen ajatusta edessä siintävästä vesiputouksesta. Jossakin vaiheessa metsän keskeltä alkoi kuulua musiikin jytinää, mikä kertoi meidän olevan kohta perillä. Ghanalaiseen tapaan myös vesiputouksella jytä raikasi, mikä nauratti meitä kovasti. Putous ylitti odotukset, sillä vettä tuli runsaasti, ja syöksyimmekin putouksen alle uimaan. Rankan kiipeämisen jälkeen oli täydellistä päästä pulahtamaan vesiputouksen alle. Tuo hetki menee heittämällä elämän top-muistoihin, sillä se vapauden ja elämän tunne, joka siinä vesiputouksen alla silmät kiinni seisoessa valtasi mielen, on jotain mitä ei voi sanoin kuvailla.

 

Putouksen jälkeen matkustimme vielä pari tuntia seuraavaan majapaikkaan, jonka piti alun perin olla telttamajoitus. Yllätykseksemme meitä odottikin oikein mukava järven rannalla sijaitseva guesthouse, jossa majoituimme kahden hengen omalla kylpyhuoneella varusteltuihin huoneisiin. Superväsyneinä rankasta, mutta ihanasta päivästä söimme suhteellisen nopean illallisen ja painuimme pehkuihin. Aamulla meillä ei ollut mihinkään kiire, joten nukuimme ilman herätyskelloa niin pitkään kuin nukutti, jonka jälkeen söimme aamupalaa kaikessa rauhassa rannan tuntumassa sijaitsevalla terassilla. Täydellistä.

 

Reissun viimeinen aktiviteetti oli veneretki, jonka päätarkoituksena oli ilmeisesti käydä katsastamassa isoa patoa. Meitä kiinnosti patoa enemmän kauniit jokimaisemat ja paikallisten asutukset rannoilla. Tulomatkalla pysähdyimme erääseen rantaan uimaan, mikä oli onni, sillä vain hetkeä myöhemmin alkoi ukkostaa, salamoida ja sataa, ja päätimme evakuoitua veneestä paikallisten kotiin, jotta emme olisi salamansyöttinä keskellä järveä. Odottelimme myrskyn ohimenoa tovin, mutta pääsimme jatkamaan matkaa yllättävänkin nopeasti kohti majapaikkaamme.

 

 

Palasimme kotiin maanantai-iltana eli Ghanan itsenäisyyspäivänä, mutta yllätykseksemme tiistaikin osoittautui vapaaksi. Tämä oli mahtiuutinen, sillä kotona koululla meitä odottivat suunnittelemattomat tunnit ja pino korjattavia kokeita. Saimme siis vielä yhden päivän armonaikaa arkeen palautumisessa, mikä tuntui huipun loman jälkeen todella vaikealta, sillä olimme päässeet ilmeisen hyvin lomamoodiin. Onneksi viikko oli vain kolmipäiväinen, sillä sekin tuntui jo rankalta saavutukselta. :D