Ekan päivän ajatuksia
Ensimmäinen kokonainen päivä Ghanassa takana, ja olisi jo tässä vaiheessa usean postauksen edestä asiaa! Saavuimme siis kohteeseen eilen, pitkän matkustuspäivän jälkeen. Lentokentällä meitä oli vastassa Ghanan kuuma ja nihkeä ilma sekä reilun tunnin mittainen jonotus luukulle, jossa tarkisteltiin viisumit. Cristina jäi jumiin viisumiluukulle, sillä meillä ei ollut lentokoneessa täytetyssä maahantuloilmoituksessa tarkkaa osoitetta majoituksellemme. Emme siis tienneet kovin tarkkaa osoitetta paikallisen vapaaehtoistyöjärjestön toimistolle, joka on meidän yhteyspaikkamme tällä hetkellä täällä päässä, vaan olimme täyttäneet ilmoitukseen osoitteeksi meille sähköpostitse annetun osoitteen, jossa ei ollut esimerkiksi katunumeroa ollenkaan. Tämä osoite oli heidän mielestään liian epämääräinen, sillä kyseessä on ilmeisesti yksi Accran isoista pääkaduista, eikä tämä riittänyt tarpeeksi tarkaksi tiedoksi. ”Jos et saa tarkempaa osoitetta kirjoitettua, et pääse maahan” -lause viisumivirkailijan suusta tuotti pientä kuumottelua, mutta Cristina sai kuin saikin asian hoidettua kunniakkaasti ja pääsi eteenpäin luukulta. Note so self: selvitä etukäteen tarkka majoitusosoite, epämääräinen kadunnimi ilman katunumeroita ei riitä!
Lentomatkalla sai ihastella itselle aivan uusia maisemia: Sahara. 🙂
Meitä tultiin paikallisen järjestön puolesta hakemaan kentältä, ja hyppäsimmekin yhdessä kahden paikallisen miehen kanssa taksiin. Ajoimme tällä taksilla n. 500 metriä, kunnes miehet käskivät meidän hypätä ulos taksista, ja kaappasimmekin kimpsumme ja kampsumme autosta ulos, ja hyppäsimme toiseen, perässä tulleeseen taksiin. Kellon ympäri matkustaneina ja huonosti nukkuneina, vieraassa kulttuurissa olevina turisteina olimme hämillämme ja ihmettelimme, mitä tässä tapahtuu, mutta ilmeisesti taksikuski ei ollut suostunut laskemaan miesten tinkimää hintaa tarpeeksi alas, eikä siksi kelvannut meitä kuljettamaan. Onneksi joku oli pitämässä meidän puolia kun itse ihmettelimme maailman menoa. 😀 Toisella taksilla matka alkoi hyvin, mutta muutaman kilometrin päästä autosta loppui bensa kesken poliisiratsian, ja auto hyytyikin keskelle risteystä. Siinä hetkessä, kun kuski hyppäsi ulos työntämään autoa, oli pokassa pitelemistä. Jossain vaiheessa myös meidät hakemaan tulleet hyppäsivät työntämään autoa, ja siinä me tytöt istuttiin Ghanan keskustan tuntumassa autossa, jota kolme miestä työntää. Näin edettiin suunnilleen kilsan verran, kunnes saavuttiin huoltoasemalle, josta ei kuitenkaan bensaa irronnut, sillä se taisi olla koko asemalta loppu. 😀
Tästä jatkettiin matkaa kävellen, ja pakko myöntää, ettei meitä ole koskaan elämässä pelottanut niin paljoa, kuin tuossa hetkessä, kun astuimme illan suussa pilkkopimeässä ulos autosta. Huoltsikan nurkalla oli hökkelikylää, ja kodittomia ihmisiä makasi pitkin tien pientareita vieri vieressä, sulassa sovussa isojen roskapussikasojen kanssa. Vaaleina yritimme vetäistä hieman huivia niskaan, jotta emme herättäisi yön silmässä niin suurta huomiota. Siinä hetkessä, kun kuljettiin pitkin pimeitä katuja seurassamme kaksi täysin tuntematonta miestä maassa, joka on meille täysin vieras, mietimme vain hetkeä, jona pääsemme ehjinä perille majoitukseen. Kävellessämme näimme kodittomien lisäksi katutappelun, ja koska emme tienneet yhtään, mihin olemme menossa, tuntui matkanteko kestävän ikuisuuden. Miehen kaivellessa avaimia taskustaan merkiksi lähestyvästä majapaikasta, ei mieltä paljoa lohduttanut, että pimeässä näytti, että meidät viedään pimeän kujan perällä olevaan slummiin. Pääsimme kuitenkin turvallisesti perille väliaikaismajoitukseemme, ja pystyimme huokaista helpotuksesta. Illalla virittelimme malariaverkon sänkyyn ja yritimme alkaa nukkumaan. Unta häiritsi kuitenkin ”hieman” talomme takana järjestettävät reggae-bileet, joiden musiikki ja huuto kaikui korvissa aamuyön pikkutunneille asti. Tässä vaiheessa teki mieli vähän tuhertaa itkua makuupussin kulmaan.
Meidän väliaikaismajoituksen kotikatu.
Näkymät väliaikaismajoituksen takaovelta.
Aamulla herätessämme valoisaan Ghanaan kaikki näytti kuitenkin paljon paremmalta, eikä takapihankaan takana oleva Pohjois-Ghanalaisten ihmisten leirirykelmä näyttänyt enää ollenkaan pelottavalta. Myös oma väliaikaismajoituksemme on päivän aikana alkanut tuntua turvalliselta ja hyvältä paikalta olla, sillä meillä on täällä sängyt, lukolliset ovet, vessa ja suihku. Lisäksi ollaan tutustuttu lukuisiin paikallisiin ihmisiin, sillä tässä paikallisen järjestön toimistolla on päivän mittaan pyörinyt yhden työntekijän about koko suku, täällä kun jokainen on ilmeisemmin veljiä ja siskoja toisilleen. 😀 Kaikki ovat olleet tosi mukavia meitä kohtaan, ja tuntuu, että meillä on täällä ihmisiä, joihin voimme aina ottaa yhteyttä, jos on tarve.
Tänään saimme tietää, että vietämme koko tämän päivän vielä tässä järjestön toimistolla Accran keskustan tuntumassa asioita hoidellen, joten otimme päivästä kaiken irti ja kiertelimme niin kaupungilla kuin katselemassa lähialueiden paikkoja uusien paikallisten tuttavien kanssa. Kierrellessämme huomasimme, että päivänvalossa paikat, joissa kuljimme edellisenä iltana pilkkopimeässä, eivät näytä enää ollenkaan niin mystisiltä kuin aiemmin.
Paikalliset kaverit veivät meidät tänään katsomaan sellaisia paikkoja, joihin emme ehkä olisi kahdestaan uskaltaneet ainakaan näin ensimmäisenä päivänä astua jalallamme. Kävelimme pitkin majoituksemme lähellä olevaa rantaa, joka oli täynnä kaikenlaista meren kuljettamaa roskaa, esimerkiksi autonromuja. Kuljimme rannalla asuvien ihmisten asumusten keskellä, sulassa sovussa vuohien kanssa. Ranta oli kaunis, ja huljuttelimme varpaita meressä, mutta samaan aikaan ei voinut olla ajattelematta sitä, kuinka monen ihmisen näimme asuvan ilman kunnollisia seiniä tai kattoa päänsä päällä.
Sen jälkeen he halusivat viedä meidät katsomaan paikallisille hyvin tärkeää, Ghanan itsenäisyyden kunniaksi rakennettua aukiota ja monumenttia. Monumentin teksti ”Freedom and Justice” avaa paljon, jos miettii paikan historiaa. Muutenkin olemme huomanneet sen, kuinka paljon vasta vähän aikaa sitten päättyneet presidentin vaalit ja uusi valittu presidentti puhuttavat paikallisia. Joulun aikaan valitun presidentin kuvaa ei myöskään voi olla huomaamatta jos kävelee pitkin katuja.
Itsenäisyyden monumenttia ihastelemassa ”paikallisoppaan” kanssa.
Vaikka meillä on vasta vuorokausi takana Ghanassa, olemme ehkä jollain tasolla alkaneet tottua paikalliseen elämänmenoon ja ympäristöön. Nopeasti sitä loppupeleissä sopeutuu vallitseviin olosuhteisiin, sillä pitkälti kaikki on omasta asenteesta kiinni! Mikään ei ehkä kuvaa tätä ajatusta niin hyvin kuin Raappana biisissään ”Maasta maahan ja maassa maan tavalla”. Huomenna lähdemme kohti koulua ja pysyvää majoitustamme, ja onkin jännä nähdä, mitä siellä on vastassa! Nyt sujahdamme meidän kodikkaan verkkomajan sisään, jossa myös tämä postaus naputeltiin. 🙂
– Tanja & Cristina
