Yllätyksiä USA:ssa

San Fransisco, amerikkalainen kaupunki eurooppalaiseen tyyliin. Näin sanoin parikymmentä vuotta. Halusin palata tähän kauniiseen kaupunkiin. Monet asiat ovat kuten ennenkin. Tuulisuus on tallella, aikanaan tänne asettuneet hylkeet makailevat ja metelöivät Fisherman’s Wharfissa. Meri ja upeat sillat Golden Gate ja Bay Bridge ovat tallella ja purjeveneet kallistuvat tuulessa sinisessä meressä Alcatrazin edustalla.

 Hotelli on enemmän shabby kuin chic ja edelleen kokolattiamatto joka huoneessa. Vessoissa on vieläkin niitä silkkipaperisia pontönsuojia. Käsisuihkuakaan ei edelleenkään ole, joten varo ettet kastele tukkaa jollet aio pestä sitä. Ihmiset ovat auttavaisia ja kohteliaita. Pyyhkeet kuitenkin vaihdetaan päivittäin ja ilmeisesti lakanatkin kun hotellille tultuamme illalla villasukkani joissa nukun olivat kadonneet. Kyselin niitä illalla ja uudelleen aamulla. Eivät olleet ehtineet onneksi lakanan sisällä vielä pesuun kutistumaan. Ne olivat ne kalliit tamperelaiset rintasyövän tukemiseksi ostetut sukat, joita en haluaisi menettää.Jotakin tässä kaupungissa on kuitenkin muuttunut. Enemmän kuin saatoin kuvitella. Onpa millä alueella tahansa kaupungissa, saattaa tuntua siltä että kävelee Michael Jacksonin Thrillerissä. Koukkuselkäisiä ihmisiä pussukat selässään tai käsissään, ihmisiä kädet edessä kuin unissakävelijöillä ja silmänvalkuaiset pullottaen. Itsekseen mutiseva mies työntää pyörätuolia, jossa on muovikasseissa ilmeisesti hänen maallinen omaisuutensa, toinen kantaa kahta kassia ja reppua selässään. Nämä ihmiset ovat valloittaneet joka kaupunginosan monien kanssa, jotka kulkevat pahvinen kahvikuppi kourassaan kerjäten rahaa. Toiset kerjäävät kohteliaasti rahaa ruokaan, mutta kun tarjoat syötävää, se ei sitten kelpaakaan. Kaduille on kerätty rääsy-ja romukasoja, näin ajattelen, mutta ne ovatkin jonkun koti. Kovaäänisiä huutelijoitakaan tai jollekin näkymättömälle juttelijoita voi välttää. Ikinä ei voi tietää mitä keksivät vaikka kadut ovat täynnä väkeä ja aurinko paistaa. Kannattaa pitää etäisyyttä. Jotain on tapahtunut koko maassa, koskapa ystäväni Orange Countyssa sanoo, että heidänkin nurkilleen on yllättäen majoittunut näitä kodittomia rakentaen majoja katujen varsille. Menen kulmakaupasta hakemaan juotavaa ja kassalla maksaessani ovelta kuuluu hälytysääni. Kassalla olevat kuiskaavat toisilleen ”I told you.” Olivat huomanneet nuoren miehen näpistelevän. Vartija tuli heti paikalle ja pyysi pysähtymään, mutta nuori mies vain jatkoi matkaa ulos taputtaen taskuaan, joka pullotti, välittämättä vartijasta. Kysyin eikö miestä panna vastuuseen, pidätetä? Ei kuulemma ole oikeutta tehdä mitään, jollei asiakas itse käyttäydy väkivaltaisesti. Ongelma on päivittäinen, taskuvarkaat vievät mitä haluavat, eikä henkilökunta voi asialle mitään. Osa näistä kaduilla asuvista kuitenkin valitsevat pysyä ”systeemin” ulkopuolella. He ovat olleet tavallisia kansalaisia, joutuneet kodittomiksi huumeiden tai jonkun muun syyn takia, päässeet sitten jaloilleen, huomatakseen ettei 8-17 elämäntapa enää miellytäkään ja palanneet ”vapauteen”, kadulle. He sanovat sen olevan tietoinen valinta. Monille kuitenkin se merkitsisi suurta muutosta jättää huumeet tai juominen ja koska tukitoimet puuttuvat, he jäävät katujen asukeiksi. Samaan aikaan uutisissa seurataan kiihkeästi presidentin esivaaleja. Hilary Clinton ja Donald Trump kiertävät maata, tänään Hilary täällä San Fransiscossa ja liikenne on ruuhkaista. Taksikuski on yhtä huolissaan kuin hallitseva presidentti Obamakin Trumpin kylmästä asenteesta niitä kohtaan, jotka tarvitsevat ilmiselvästi apua. Toistuvasti kuulen kysymyksen ”mihin meidän 30-40%:n verorahamme menevät?” Eurooppalaista sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmää kaivataan tännekin. Kaikki joiden kanssa asiasta keskustelemme sanovat kuitenkin: ”ei kukaan poliitikko välitä meistä, vaan kaikki haluavat vain itselleen rahaa ja valtaa.” En väitä vastaan.  Matkustaminen avartaa näkemystä omista oloistamme. Meille tulvii pakolaisia, ostoskeskuksen edessä on kerjäläinen. Jotenkin ajatuksissa vahvistuu kaikesta tästä huolimatta vanha totuus, ahkeralle löytyy töitä, vaikka leipä olisikin tiukassa. Ehkä yhteiskunnan antama tuki on aina jokatapauksessa hyvin rajallinen. Olen San Fransiscossa kolmatta kertaa, kokemus on joka kerran uusi. Seuraavaksi Golden Gaten yli upeaan luontoon.

 

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

image.jpeg

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *