Tein sen. Siitä on jo muutama vuosi.

Ei epäilystäkään, että katuisin hetkeäkään. Lapset on imetetty, niskavaivat kärsitty ja vuoden paranemisvaiheen jälkeen voin ylpeänä todeta: vielä niitä riittää, mutta kevyempi näitä on kantaa ja olo on nuorentunut.

Mitäs jos olisin syntynyt pienirintaiseksi?

Kun en ole, niin en tiedä. Aikanaan rukoilin, että rintani eivät enää kasvaisi. Hävetti ne leilit. En osannut olla ylpeä.

Sitten muoti muuttui. Oli helpompi hyväksyä omat muotonsa, kun yleinen asenne muuttui positiiviseksi.

Nyt on monella pienirintaisella kai vastaavalla tavalla vaikeaa. Ainakin implantaattien määrästä päätellen. Ja hui, kuinka monen rinnoista pitääkään poistaa vaaralliset silikonit!

Kaverillani oli rintasyöpä ja rinta piti poistaa. Tilalle tehtiin parin vuoden sisällä uusi rinta ja tallella oleva kohotettiin. Kyllä sitä on ihailtu ja ihmetelty.

Toisella kaverillani rinnat lätistyivät kolmen lapsen imetyksen jälkeen. Silikonit tekivät hänestä upean. Mitenköhän hänen käy nyt, jos aine on väärää laatua?

Mitä ajattelette, menisittekö leikkaukseen?