Nukkumisia

kuvia_2011_kannykka_677.jpgIstun laboratoriossa: väsyttää kuumeisena. Vieressäni tyhjä sohva. Voisinpa pistää pitkäkseni. En uskalla. Kerran tein niin.  Olin ihan kuolemanväsynyt. Teini-ikäiselläni oli joku tutkimus ja olin itsekin sairas. Tutkimus kesti ja kesti. Silmät menivät väkisin umpeen, pää nuokkui. Ajattelin, että mikä ihana sohva ja tyhjä odotushuone.  Nukahdin heti. Mikä onni! Yhtäkkiä tuli hoitaja vihaisena sanomaan, ettei siinä saa maata. Hän katsoi minua kuin olisin tehnyt murhan.

Ennen vanhaan Los Angelesin lentokentän-ja melkein kaikkien muidenkin kenttien- penkit oli tehty sellaisiksi, että käsinojat estivät makaamisen. Maailma on muuttunut.

Viimeksi kun teimme budjettimatkan Lontoon kautta ja pihistimme hotellihinnasta viiden tunnin vaihdossa, nukuimme Stanstedin kohtalaisen kovilla penkeillä. Niin nukkui moni muukin ja loput lattialla. Melkein kuin olisi sängyssä nukkunut. Mutta viimeksi vaihtaessamme Heathrowssa oli ihania sohvia ja pehmeitä löhötuoleja. Moni torkkui niillä, mikä pehmeä unen onni!

Tallinnassakin on tullut nukuttua satamassa. Ensin tanssittiin laivassa aamuviiteen, nukuttiin pari rauhatonta tuntia ja kaikkien maihin menevien piti mennä laivasta samaan aikaan. Tyttökaverin kanssa ajateltiin käväistä maissa pikaisesti ja tulla hyttiin nukkumaan. Mutta ei!  Kun pääsemme satamaan, selviää ettei laivaan pääse sisään kesken päivän. Voi venäjä, ajattelin ja taas pantiin pitkäkseen kovalle sohvalle ja kiitettiin onneamme, että jalat koukussa siinä saattoivat kolmen lapsen äidit juhlimisen jäljet nukkua pois.

Kun väsyttää, voi nukkua varmaan vaikka seisoallaan.

Viime kesänä matkustimme Saimaan kanavaa myöten Viipuriin. Viiden tunnin yöunilla ja kaupunkikiertokävelyn jälkeen pääsimme takaisin laivaan. Ylimmälle kannelle kiivettyämme uni maistui pelastusliivilaatikolla reppu niskan alla.

Puolen tunnin ruokatunnilla saatan ottaa 20 minuutin torkut. Olenko siis laiska, kuten joku väitti vai satsaanko pitkän ja hyvän elämän laatuun?

Hyvinvointi Mieli Matkat

Perunoita

perunoita1.jpgMuistatko vielä kumiperunoiden aikaa? Tai ehkä multaperunoiden kautta. Elämä on nykyään paljon yksinkertaisempaa, kun perunaharjaa ei tarvita ja perunat voi heittää kiehuvaan veteen sen kummemmin niitä edes huuhtelematta.

Olisi mielenkiintoista tietää miten lapsenlapseni suhtautuvat aikanaan multaperunoihin. Kumiperunoita tuskin kukaan enää ikinä kaipaa. Ruotsin kouluissa ekotietoiset lapset on opetettu syömään perunansa kuorineen. Kuusivuotias saattaa pitää pitkän puheen  kuorten syömisen eduista. Kaikkein tärkeimmät hivenaineethan ovat kuoressa ja juuri sen alla, saan kuulla.

”Hyvä, hyvä, mutta ei minulle”, sanon ja hymyilen vaivautunutta hymyä. Ymmärränhän minä, terveys ennen kaikkea. Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Se pätee minunkin makuaistiini.

Mikä ihana tuoksu juuri keitetystä perunasta lähteekään. Kuin kotoisa pullan tuoksu.

Perunat eivät Suomessa ole trendikkäitä. Karppaus on. Harmi. Voin kuitenkin kuvitella, että lapsenlapseni vannovat vielä aikanaan vanhanaikaisten multaperunoiden piikkiin. Kaikki mennythän tulee aikanaan muotiin.

Muoti Liikunta Päivän tyyli