2018 parhaat: mausoleumimatkailua Intiassa ja Porissa
Listasin eilen itselleni kuluneen vuoden kulttuurielämykset, joita oli jälleen kerran kertynyt kiitettävästi. Vuonna 2018 tuli reissattua sekä koti- että ulkomailla, ja mieleen jäivät erityisesti kaksi nähtävyyttä, jotka ovat olleet bucket listillani pidemmän aikaa. Molemmat sattuivat olemaan vaikuttavia mausoleumeja.
Ensimmäinen mausoleum oli Taj Mahal, jonka suurmogulien valtakunnan hallitsija Shah Jahan rakennutti lempivaimonsa (vaimo numero kolme) Mumtaz Mahalin muistoksi. Siellä tuli mieleen, että tästäköhän Disney on ottanut mallia Aladdinin sulttaanin palatsiin, aivan kuten Disneylandin linna on kopio Neuschwansteinista. Ilmankos Taj Mahalia helposti luulee palatsiksi.
Satuimme Taj Mahaliin ramadanin päätöspäivänä, joten Taj Mahalin viereinen moskeijarakennus oli niin täynnä, että myös ulkona oli suuri joukko rukoilijoita. Tunnelma oli erityinen, ja silloin todella ymmärsi Taj Mahalin olevan erityisesti islamilainen nähtävyys, ei turistiloukoksi jäänyt, vaan yhä tärkeä ja elävä paikka. Selfieintoilijat taas olivat turhan eläväisiä väsyneen turistin makuun, joka olisi halunnut ottaa vaan omia kuviaan.
Aladdinia ei näkynyt. Tosin Aladdin lienee ”oikeasti” irakilainen?
Toinen mausoleum sijaitsi niinkin eksoottisessa kohteessa kuin Porissa, mutta on vähintään yhtä vaikuttava kuin Taj Mahal – hieman eri tavalla.
Yritin löytää Juséliuksen mausoleumia ollessani Pori Jazzeilla talkoolaisena kesällä 2013, sillä olin nähnyt siitä kuvia ja se vaikutti maagiselta paikalta, senkin takia ettei Suomessa ole mitään vastaavaa – eikä ilmeisesti koko Pohjois-Euroopassa. Onnistuin kuitenkin lähinnä eksymään vanhalle hautausmaalle. Tänä kesänä mausoleumi vihdoin löytyi paluumatkalla Reposfääri-festareilta, eikä se kahden entisen paikallisasukkaan kanssa niin vaikeasti löydettävä ollutkaan.
Wikipedia tietää kertoa, että mausoleumin rakennutti liikemies Fritz Arthur Jusélius 11-vuotiaana tuberkuloosiin menehtyneen tyttärensä muistoksi. Mausoleumeja on yleensä tapana rakennuttaa lähinnä suurmiehille (ja ilmeisesti myös kolmansille vaimoille), joten nähtävyys on poikkeuksellinen. Mausoleumin sisällä olevat freskot olivat kopioita Gallen-Kallelan alkuperäismaalauksista, ja niistä on kopioita tai vaihtoehtoisia versioita myös Ateneumissa. Mausoleumin sisältä ei saanut ottaa kuvia, mutta se oli tosiaan juuri niin kaunis kuin ajattelin. Mausoleumin tunnelmaa on vaikea kuvailla – se oli sekä rauhoittava että aavemainen (sarkofagit ja okkultistiset symbolit eivät auttaneet asiaa). Jostain syystä lohduttomasta mutta kauniista mausoleumista ei halunnut lähteä. Millaistakohan olisi työskennellä tällaisessa paikassa yksin 30 vuotta?
Juseliuksen mausoleumi on rakennettu vuonna 1902.
Mausoleum-teemasta poiketen pienenä ”loppukevennyksenä”, kävimme samalla reissulla Porin ehkä hipstereimmässä paikassa, Väinölän vanhassa lyhytaaltoasemassa, tai tarkemmin sanottuna sen pihalla. Aseman pihalla ja metsässä oli mielenkiintoinen veistospuistonäyttely, joka oli myöskin hieman aavemainen, varsinkin kun olimme ainoat turistit.
Tämä erityisen creepy jättijätesäkkihämähäkki reagoi liikkeeseen. Hieman kuumottavaa, erityisesti krapulassa…
Tämän tarinan opetus: Pori on yllättävän jännä paikka. Jos et pääse Taj Mahaliin, mene Suomen ainoaan mausoleumiin Poriin ja takuulla yllätyt.