Koti-ikävä ja miten se ylitetään

[Disclaimer: teksti kirjoitettu osittain ärsyttävässä sä-passiivissa.]

[Disclaimer 2: On matkablogeja, jotka ovat täynnä upeita Instagram-kuvia, kaunista kieltä ja vinkkejä parhaista ruokapaikoista, baareista tai kaupoista. No… tämä ei ole sellainen blogi.]

On hetkiä, jolloin tuntuu siltä, että…

– wifi ei ikinä toimi

– pelkäät mobiilidatan kulumista

– puhelimen akku on aina lopussa

– läppäriä ei vaan jaksa raahata taas kirjastoon 

– et ymmärrä miten kukaan on koskaan matkustanut minnekään ja hoitanut yhtään mitään asioita ilman Internetiä

– Gumtree kaatuu kesken työnhakuilmoituksen tekemisen

– Gumtree on muutenkin syvältä, koska vain yksi ilmoitus on ilmainen

– erinäisten asioiden suunnitteluun ja järjestämiseen menee yllättävän paljon aikaa

– kaipaat omaa huonetta, rauhaa, mukavaa sänkyä, vaatekaappia, pukeutumista omassa huoneessa etkä hikisessä suihkukopissa

– olet jo kyllästynyt vähäisiin vaatteisiisi ja yllätyt omasta turhamaisuudestasi, koska ikävöit vaatteita, jotka odottaa sua jätesäkissä varastossa

– jopa ystävällinen small talk -asiakaspalvelu alkaa ärsyttää ja haluaisit pois kaupasta etkä kertoa kauanko olet Australiassa ja mistä maasta olet koska kysyjää ei oikeasti kiinnosta

– et osaa edelleenkään tilata tavallista kahvia (flat white? flat black? black coffee with milk? americano?)

– et ymmärrä, missä ratikkapysäkki on ja kumpaan suuntaan pitää mennä

– et ymmärrä, kummalta puolelta ratikkaa pitää poistua

– et osaa ostaa edes oikeankokoisia juoksulenkkareita

– rahaa palaa yhtäkkiä odottamattomiin asioihin

– et tiedä, oletko Nykissä, Lontoossa, Euroopassa vai missä päin maailmaa, eksyt yhtäkkiä tutuilla kulmilla taas, kadut näyttävät samoilta ja ihmisiä tuntuu olevan liikaa

– ahdistut kaduilla nukkuvista kodittomista, joiden koko omaisuus on kapealla kaistaleella (ja samalla mietit, eikö niille löydy hedelmänpoimintatyötä?)

– on taas kylmää, sateista ja kurkku on kipeä

– päätä särkee, selkää särkee ja väsyttää – oletko tulossa vanhaksi?

– huomaat pettymykseksesi, että kärsit koti-ikävästä jo kahden viikon jälkeen vaikka olet unelmakohteessasi

Silloin auttaa, kun…

… törmäät upeaan muraaliin Fitzroyssa (Naurattaa muuten Suomen muraali-hypetys, täällä katutaide on normaalia. Ja mikä ihmeen muraali, eikö se ole seinämaalaus?) 

… näet turrekaupassa maailman söpöimmät koalatontut ja alat innostua joulusta

… menet katsomaan uudestaan ACMI:ssa pyörivän, Oscar Wilden satakielisatuun perustuvan lyhytelokuvan, joka on surullinen kuin Lumiukko jouluna, mutta visuaalisesti häikäisevä

… menet sekalaisen hostelliseuran kanssa ulos (ekaa kertaa reissun aikana!), taas yhdelle sivukujalle koska pimeillä kujilla kiinnostavimmat jutut on, baariin, jonka ovella vastaanottavat Kardashianit

… menet seuraavana päivänä darrassa katsomaan muun muassa aboriginaalitaidetta kansallisgalleriaan belgialaisen hostellijampan kanssa ja huomaat että psykedeelinen ja symbolinen taide on just nyt vähän liikaa…

… mutta Bruce Armstrongin linnut ovat ihan ok, erityisesti belgialaisen puuseppähostellijampan mielestä (olipa muuten hieno sana, puuseppähostellijamppa)

… tsekkaat Naked for Satan -baarin rooftop barin (täällä on paljon rooftop-paikkoja) ja voit vetää yli taas yhden paikan Lonely Planetin suosituksista

… vedät henkeä kasvitieteellisen puutarhan sotamuistomerkillä. Sisältä ei ehkä kaikkein rentouttavin paikka, mutta ulkona voi rauhoittua.

… fiilistelet St.Kildan naapurustoa sunnuntaina ja muutenkin Melbournea, jossa on hyviä ruokapaikkoja ja kahviloita joka kadunkulmassa jokaiseen makuun

 

… odottaessasi turistiopasta tapat aikaa St.Paul’s -katedraalissa joka on sisältäpäin yllättävän kaunis ja ei-basic kirkko, joka ottaa kantaa turvapaikanhakijoiden puolesta, ja puolen tunnin odotus menee hujauksessa

…kipuat turvapaikkasi, kirjaston yläkertaan ja tsekkaat kirjaston näyttelyn Australian Robin Hoodista eli Ned Kellysta tyttöjen kanssa. On hienoa, että on tällaisia ilmaisia paikkoja, jonne voi tulla kuka vaan vain viettämään aikaa ilman kuluttamista – kuten kirjasto, Federation Square ja sen museot tai vaikkapa St. Paul’s-katedraali. Kaikkiin tällaisiin paikkoihin eksyy aina myös jos jonkinlaisia hiippareita (kuten Suomessakin), mutta katedraalissa huutava tai kirjastossa höpöttävä hiippari tuntuvat oudolla tavalla turvallisilta, ehkä koska tunnen itsekin itseni ulkopuoliseksi hiippariksi jonka mieliala vaihtelee useita kertoja päivässä?

…aloitat hostellin keittiössä kokkailua, kun brittiläinen 190-senttinen hostellijamppa laahustaa väsyneenä luoksesi ja yhtäkkiä avaa kädet halaukseen. Tilanne voisi olla vähintäänkin kiusallinen, mutta halauksesta tulee tosi hyvä olo. Hostellin viini ja juusto -illan tarjonta on vähintäänkin heppoinen ja seurue keskittyy Tinder-trollaamiseen, mutta olet silti tervetullut liittymään seuraan ja kertomaan päivästäsi. Plus hostellisi näyttää edelleen Tylypahkalta ja tuntuu kodikkaalta, ei teolliselta ketjuhostellilta.

Ja yhtäkkiä väsynyt reissaaja ei haluaisi olla missään muualla kuin täällä.