Tiistaina ja keskiviikkona superturreiltiin olan takaa.

Tiistaina oltiin tunnin kaupunkikävelykierroksella, joka keskittyi Federation Squaren eli Melbournen maamerkin ympäristöön. Opas kertoi kiinnostavia juttuja Fed Squaren historiasta ja arkkitehtien visiosta luoda moderni, tarkoituksella epäsymmetrisistä rakennuksista ja tasoista koostuva kohtaamispaikka ja aukio, joka kuitenkin kunnioittaisi hienoa Flinders Station -asemarakennusta, eikä peittäisi St.Pauls -katedraalia eikä muita hienoja historiallisia rakennuksia. 

Fed Squaren yksi rakennus on myös valaistu iltaisin ja värit vaihtuvat. Melbournessa on muutenkin Lux Helsingin veroinen iltavalaistus kaikissa korkeimmissa rakennuksissa joka ilta. Täällä tulee pimeää jo 18.30, joten valot ovat tosiaan tarpeen! Olen postannut Fed Squaresta ennenkin, ja tuolta paikasta löytyi tosiaan jo aiemmin hehkuttamani ACMI-mediakeskus. Aukiolla on muutenkin paljon ilmaista ohjelmaa, kuten puistojumppia, joogaa, meditaatiota ja ryhmälenkkejä. Squarelle voi tulla myös vain hengaamaan, istumaan aurinkotuoliin, tutkimaan Visitor Centren karttoja tai ihmettelemään koulupukuisia lapsilaumoja ja ihmisvilinää.

 Federation Square on rakennettu rautateiden päälle, ja aukion laatat olivat jotain Pohjois-Australiasta aboriginaaliterritoriosta tuotua sileää, marmorimaista kiveä. Ennen eurooppalaisten tuloa Melbourne oli yksi aboriginaalien Kulin-heimon tärkeimmistä paikoista. Vuonna 1835 ei niin kiva Batman, tasmanialainen John Batman osti aboriginaaleilta maata Melbournesta. Yarra-joki sai nimensä väärinkäsityksestä, sillä britit luulivat että aboriginaalien yarra-sana tarkoittaa jokea, mutta se tarkoittikin vesiputousta (sarjassamme irrallisia knoppeja, jotka jäivät oppaan pitkästä esitelmästä mieleen).

Keskiviikkona puolestaan oltiin päiväretkellä Phillip Islandilla, huristeltiin pienessä turistibussissa aamusta iltaan. Vaikka kyseessä olikin todellinen turistien rahastusreissu, päivä oli täydellinen ja illalla oli onnellinen olo. Retki muistutti siitä, miksi tulin Australiaan ja siitä mitä kotona ei ole. This is what Australia is about!

Pysähdyttiin ensin Maru Koala Centeriin ja ensimmäisenä eläimenä oli Tasmanian tuholainen joka oli tosi söpö. Sen naama oli hieman nallemainen, tai toisaalta kuin ison hiiren naama, ei siis yhtään kuin siinä piirretyssä. Hieman levoton se kyllä oli.

Seuraavaksi nähtiin koalaherra, jota sai syöttää ja silittää maksua vastaan. Koaloiden poseerausvuoro kuulemma vaihtuu. Mun ei pitänyt mennä tuohon turistilankaan, mutta kun saksalainen turistityttö otti selfien koalan kanssa, selfiekateus iski ja oli pakko ottaa yhteiskuva. Koalan turkki tuntui pehmeältä matolta, eikä se ollut moksiskaan lääppimisestä. Koalat ovat tosi rentoja, nukkuvat 18-20 tuntia vuorokaudessa ja muuten syövät eukalyptusta. Ilmeisesti eukalyptus on ruoansulatukselle niin kovaa kamaa, että unta tarvitaan sen sulattamiseksi. Kun koalat ovat hereillä, niiden pitää syödä jatkuvasti, koska eukalyptuksessa on niin vähän ravintoaineita. Toisin kuin väitetään, koalat eivät tule pilveen tai humalaan eukalyptuksesta, ne vaan siis nukkuu paljon. Mitäs vielä opin koaloista? Ne ovat marsupilameja, joilla on pussi kuten kenguruilla, eivät siis koalakarhuja. Äitikoalat totuttavat jälkikasvunsa tujuun eukalyptuksen makuun syöttämällä niille eukalyptus-ulostettaan. Miksi koalat syövät ruokaa, joka ei ravitse niitä tarpeeksi? Evoluutio, missä menit pieleen?

En osaa sanoa pitikö koala silittämisestä ja poseeraamisesta. Todennäköisesti sitä ei kiinnostanut.

Centerissa pystyi myös syöttämään wallabeja. Näin ensimmäistä kertaa albiinokengurun, en tiennyt että sellaisia on. Wallabit olivat söpöjä, varsinkin pienet, mutta niille tosiaan tungetaan ruokaa koko ajan naamaan, ja turistit myös jättävät siemenrasioita jälkeensä roskauskielloista huolimatta.

Vaikutti siltä, että eläimillä on hyvät olot keskuksessa ja niistä pidetään ammattimaisesti huolta, mutta toisaalta jäi hieman ristiriitainen olo. Miksi halusin silittää koalaa ja osallistua tällaiseen turismiin? Onko eettistä tukea tällaista toimintaa? Toivottavasti näen näitä eläimiä vielä luonnossakin, koska tunti koalakeskuksessa ei riittänyt mulle. Todennäköisesti kenguruja tulee vielä vastaan, koska ne on varsinaisia tuholaisia, verrattavissa citykaneihin, tai toisaalta teitä ylittäviin hirviin ja poroihin. Turistireissuissa on aina hieman kiire, koska haluaisin vain kuvata kaiken ja kierrellä rauhassa. Phillip Islandille ei kuitenkaan pääse ilman autoa, joten turrereissut ovat helpoin ratkaisu. Onneksi ryhmä ei ollut liian iso, ihmiset olivat kivoja ja opas oli todella mukava ja leppoisa.

Pysähdyttiin myös suklaatehtaassa, joka olisi yllättäen maksanut lisää. Tyydyimme ylimakeisiin suklaashotteihin kahvilassa (eivät sisältäneet alkoholia).

Parasta reissussa oli merimaisemat. En tiedä, minkä nimisillä rannoilla liikuttiin, mutta merta ja aaltoja voisi vain tuijottaa ja kuunnella loputtomiin. Jotkut rohkeat kalastivat ja surffasivat. Kalliot olivat syvän tummansinisiä. Ilma oli täydellinen, aurinko paistoi, ei ollut liian kuuma, ei tuullut, ei satanut. Meillä oli tuuria! Maisemat toivat välillä mieleen myös Islannin mustat kalliot.

Illan lopuksi päästiin itse asiaan, eli pingviinibongaukseen. Aussipingviinit ovat pieniä, ehkä kookaburran tai hyvin syöneen pulun kokoisia, lokitkin ovat isompia. Pingut eivät ole väriltään mustavalkoisia, vaan tummansinisiä ja valkoisia. Koko Phillip Islandin vetonaulana on näiden pikkupingviinien jokailtainen maihinnousu merestä auringonlaskun jälkeen. Koska pingviinejä ei saanut kuvata, kuvasin pingviinikeskuksen pingukrääsää olan takaa. Tuntui todella, että olisi Linnanmäellä tai Särkänniemen delfinaariossa. Kun pääsimme itse pingviinien bongauspaikalle eli suureen amfiteatterimaiseen katsomoon, tuli viimeistään epätodellinen ja korni superturistifiilis, kuin olisi Colosseumin tai Eiffelin tornin kaltaisessa turistirysässä. Turistit rikkoivat toistuvasti kuvauskieltoa vahdeista ja kuulutuksista huolimatta. Parin ensimmäisen pingviiniparven köpötettyä maihin suurin osa turisteista lähti jo menemään. Kun kävelimme pois katsomosta, pikkupingviinit kävelivät rinnalla aidan toisella puolella ja menivät ruohikkoon pikkukoloihin, kukin näytti menevän omaan koloonsa.

Pingviinit pitivät tosi outoa ääntä ja lepattelivat siipiään. En ole ikinä nähnyt mitään sellaista. Mietin, eikö pingviinejä pelota turistilauma tai tajuavatko ne edes, millainen massa niitä ympäröi. Eikä tämä ollut edes sesonkiaika. Taas mietin, voiko tämä oikeasti olla eläimille hyväksi, mutta toisaalta WWF tuki keskusta, joten ehkä tämä ei ollut kamalaa eläinrääkkäystä. Täällä osataan ottaa kyllä maan erikoisesta luonnosta ja eläimistöstä kaikki irti, markkinointi -ja turismimielessä. Siksi pitää myös muistaa, että monesti paikalliset ovat ystävällisiä, jos ne haluavat asiakkaalta tai turistilta jotain – kuten Foot Lockerin lenkkarimyyjä joka kehui mun englantia, selitti ettei ikinä ole käynyt Euroopassa ja haluaisi tehdä viiden kuukauden Eurooppa-reissun (miten musta tuntuu, ettei se reissu suuntaudu Suomeen). Todennäköisesti myyjän small talk ei ollut niin henkilökohtaista kuin haluaisin uskoa. Toisaalta onko sillä väliä, jos siitä tulee hyvä mieli?

Muuten olen viime päivinä miettinyt Australia-identiteettiäni, eli sitä olenko täällä turisti, pihi reppureissaaja vai työnhakija. Millä statuksella olen? Mihin pitäisi keskittyä – nähtävyyksiin, reissujen suunnitteluun ja tekemiseen, arkirutiinien luomiseen vai täydellisen cv:n laatimiseen? Mihin ja miten aikaa kannattaisi käyttää ja olenko käyttänyt sitä optimaalisesti? Olenko täällä tarpeeksi läsnä vai vielä kiinni henkisesti Suomessa? Olenko tarpeeksi sosiaalinen? Parina yönä olen miettinyt tuollaisia juttuja enkä saanut unta, kunnes käskin aivojeni rauhoittua. Suomessakin ehtii stressata, suorittaa, laatia minuuttiaikatauluja kalenteri täyteen, juosta itseään pakoon ja tuntea itsensä muka-tärkeäksi kaiken suorittamisen takia. En tullut tänne suorittamaan vaan tutustumaan maahan, johon olen aina halunnut mennä, tutustumaan uusiin ihmisiin ja elämäntapoihin ja miettimään rauhassa mitä haluan tehdä nyt kun on aikaa ja voi elää päivä kerrallaan fiiliksen mukaan. Ennen kaikkea tulin pitämään hauskaa. Kaikella ei aina tarvitse olla sen syvällisempää tarkoitusta. En ole katunut tänne lähtöä enkä potenut suoranaista koti-ikävää, vaikka Suomi-juttuja välillä ajattelenkin. CV:tä ja hakemusta voi hioa loputtomiin, mutta parempi aloittaa niiden lähettäminen vain jostain. No worries, kuten tämän maan motto tuntuu olevan.

Sain eilen Brisbanesta hyvän tarjouksen, josta olisi luultavasti ammatillisesti hyötyä, joten nyt on jonkinlainen skenaario tiedossa, ehkä. Ainakin seikkailuskenaario, jos ei muuta, mutta kerron siitä lisää kunhan pääsen itsekin kuviosta paremmin kärryille! Nyt vihdoin perjantai-illan viettoon, siis kunhan kuvat suostuvat latautumaan varsin sekalaisessa järjestyksessä… Taidan jatkossakin blogata vain kirjastosta, ei ole hostellin wifiin luottaminen!

Jos et voi ottaa pingviineistä kuvia, ota Samantha Foxista ja trikkikuva-pinguista. Koska random.

P.S. Mulle soitti äsken paikallinen puhelinmyyjä – lasketaanko tämä integroitumisen merkiksi?