Kirjojen lukemisessa parasta on henkilöihin samaistuminen. Joskus samaistumista osaa odottaa etukäteen ja haluaa lukea kirjoja ihmisistä, joiden arvelee muistuttavan itseä ja omaa elämänpiiriä, joskus taas haluaa päästä sisälle itselle täysin erilaiseen maailmaan.

Kuuntelin elokuussa loppuun Cheekin JHT – Musta lammas -elämäkerran ja luin jokin aika sitten Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu -romaanin. Molemmat tarjosivat samaistumispintoja (onko tuo edes sana?) ja oivalluksia. Molempien kirjojen päähenkilöitä yhdisti ajoittainen ahdistuksen ja ulkopuolisuuden tunne.

Seuraan Sisko Savonlahtea Instassa ja Twitterissa, joten pidin jo valmiiksi hänen tyylistään ja huumoristaan. Kirja saattaa vaikuttaa kepeältä chick litilta, mutta älkää antako sen hämätä, sillä kirjan havainnot jäävät päähän muhimaan pidemmäksi aikaa, ainakin minulle, koska samaistun Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu -kirjan päähenkilön elämäntilanteeseen. Päähenkilö on koko ajan ikään kuin välitilassa, ja etsii sekä poikaystävää että töitä samaan aikaan – asioita jotka voisivat tehdä pidemmällä aikavälillä onnelliseksi ja tuoda vakautta sekä turvallisuuden tunnetta elämään (tai luoda ainakin illuusion jatkuvuudesta). Tuttu ja kuormittava tunne itsellenikin.

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on nostettu siitä kirjoitetuissa arvioissa ja jutuissa erityisesti sinkkukirjaksi, mutta mielestäni kirja kertoo parisuhteen etsimisen sijaan enemmän ajelehtimisesta ja elämäntilanteesta, jossa yrittää tavoitella tiettyjä niin sanottuja konventionaalisia hyvän elämän peruspilareita, muttei tiedä miten ne saavuttaa, tai mitä edes haluaa. Kirja kertoo myös masennuksesta ja tyhjyyden sekä ulkopuolisuuden tunteesta. Päähenkilö yrittää milloin olla muodikas ja seurata uusimpia trendejä, milloin kokee huonoa omatuntoa siitä, ettei jaksa siivota ja hoitaa arkisia ns. elämänhallinta-asioita, kun seinät tuntuvat kaatuvan päälle. Odotukset ja todellisuus eivät kohtaa, kun media ja somemaailma tarjoavat täydellisyyden höttöä ja onnistumistarinoita, mutta arjen epäonnistumisista ei kerrota. Samaistun myös päähenkilön tuttuihin kulmiin ja ympäristöön, näenhän itsekin Linnanmäen ikkunastani joka päivä, tosin hieman lähemmältä etäisyydeltä. Ja siis kirja, jonka kannessa on sekä kukkia että sipsejä, ei voi olla huono.

”Onkohan jossain lehdessä palstaa, jonka nimi olisi Näin epäonnistuin?” Samuli kysyi ja nosti pienen valkoisen kahvikupin huulilleen. ”Voisit haastatella minua.”

Ehkä tänä kesänä… -kirjasta jää kaikesta huolimatta toiveikas ja valoisa olo. Päähenkilöllä on turvaverkot, ystävien ja perheen tuki sekä terapeutin elämänohjeet matkassaan. Hän selviää kyllä.

***

Vaikken juuri kuuntele Cheekin biisejä, Cheek kiinnostaa persoonana ja ilmiönä. Cheekin pari vuotta sitten ilmestynyt elämäkerta JHT – Musta lammas on myös mielenkiintoinen katsaus suomi-hiphopskeneen, suomiräpin nousuun marginaalista uudeksi suomirockiksi ja suomalaiseen musiikkibisnekseen yleisemminkin. Elämäkerrasta saa myös hyviä musa- ja leffavinkkejä. Tiihosesta välittyy aito kuva, sillä hän räppää omien sanojensa mukaan vain omasta elämästään. Tiihonen kuvailee, miten alkoi teininä perehtyä räppiin, ghettoleffoihin sekä hiphop-kulttuuriin yleensäkin. Kaikkein kovimmat räppärit olivat Jay-Z ja DMX. Cheek edustaa hiphop-genreä, jossa rikastuminen saa näkyä ja laadukas materia on merkki kovasta työstä. Kirjassa muuten puhutaan autoista liikuttavalla, lähes inhimillistävällä tavalla, joka on itselleni vieras mutta huvittaa, kuten myös lakoniset same old, same old-hokemiset tai eeppiset kännikohellustarinat. Kirjan perussävy on kuitenkin vakava.

Elämäkerrasta käy ilmi, että Suomessa on vaikea tehdä gangstaräppiä suomeksi – Tiihosen mukaan suomalaiset eivät ymmärrä räppiläppiä eikä menestystä saa näyttää. Ennen pitkää hipstereimmätkin pääkaupunkiseudun toimittajat kuitenkin alkavat kirjoittaa lahtelaisesta räppäristä, ja pian Cheek kelpaa festareilla Popeda-faneillekin. Elämäkertaa syventävät myös Cheekin ystävien, kollegoiden ja lähipiirin kommentit. Olisin toivonut kirjaan enemmän pohdintaa siitä, kuinka ongelmallista on ratkaista negatiivisia tunteita ja ongelmia väkivallalla ja kuinka vihaa voi purkaa rakentavammin. Miehen mallin murros ja toksinen maskuliinisuus -jatko-osaa odotellessa?

Cheekin elämäkerta käsittelee myös artistin riittämättömyyden tunnetta. Tiihonen seuraa Jay-Z:n oppeja myös bisnesmiesmäisyydessä, ei jätä mitään sattuman varaan, ottaa isoja riskejä buukatessaan yhä suurempia konserttiareenoita, mutta kaikki eivät aina ymmärrä yrittäjän visioita. Aika ajoin Tiihosen valtaa epäonnistumisen pelko ja hän vaipuu ahdistukseen, jota kirjassa kutsutaan spiraaliksi. Tiihosta on vaivannut myös ulkopuolisuuden tunne, jota hän tuntee milloin perheellisten ja pariutuvien ikätovereidensa, milloin Vain elämää -artistien kanssa. Kun Vain elämää -artistit jakavat toisilleen kokemuksiaan siitä, miten arkiset asiat auttavat jaksamaan muusikon työtä, Tiihonen tuntee itsensä ulkopuoliseksi – hän haluaisi nousta arkisten asioiden ulkopuolelle. Kuten Jay-Z ja Kanye West. Kirjassa kerrotaan myös trendikkäästä aiheesta, tavoitteesta saavuttaa taloudellinen riippumattomuus, johon Tiihonenkin kertoo tähtäävänsä. Elämäkerrasta jää mieleen kuva kunnianhimoisesta, mutta välillä ympäristöönsä turhautuneesta artistista, joka on itse pahin kriitikkonsa ja välillä solmussa tunne-elämänsä sekä mielenterveytensä kanssa. Kukapa ei.