Mulla oli sellainen fiilis, että tulisin pitämään Sydneysta, ja onneksi olin oikeassa. Brisbanelaiset väittivät, että sydneylaiset ovat kiireisiä ja tylyjä, eivätkä edes sano kiitos ja anteeksi (kuulostaako tutulta, helsinkiläiset?), mutta niin vaan ryytyneelle reppureissaajallekin tarjotaan paikkaa ruuhkametrossa ja ollaan ihan yhtä ystävällisiä kuin ennenkin. Toisena Sydney-päivänäni kävelin kasvitieteellisen puutarhan läpi ja jokirantaa pitkin oopperatalolle. Vähän jännitti, tuntuisiko tämän munankuoripytingin näkeminen missään, sillä Ulurun lisäksi oopperatalon näkeminen on aina ollut mun Australia to do -listalla. Yhtäkkiä oopperatalo vain ilmestyi kulman takaa, kuin massiivinen purjelaiva. En vieläkään saa tarpeekseni oopperatalosta, vaikka tiedän että se on vain, no, kaakelikattoinen oopperatalo, ja that’s it. On se vaan niin mielettömän kaunis ja turistimassoista huolimatta jotenkin rauhoittava rakennus. Sydneyn satama näyttäisi hyvin erilaiselta ja persoonattomalta ilman sitä, ja henkarin mallista Harbour Bridgea. Ehkäpä Helsingin Guggenheim-projektissa voisi sittenkin olla jotain järkeä? Tosin Tuomiokirkko on ehkä meidän oma oopperatalo. Massiivinen ja… valkoinen?
Oopperatalo ja satama Harbour Bridgelta kuvattuna.
Sydneyssa on jotain samanlaista kuhinaa kuin New Yorkissa, Lontoossa tai Berliinissä. Tuntuu, että koko ajan on jotain kiinnostavaa meneillään ja kuten muihin suurkaupunkeihin, tännekin tullaan toteuttamaan unelmia. If I can make it there, I’ll make it anywhere. Keskustan sataman laiva- ja lauttaliikennettä on hauska seurata, ja siitä tulee jotenkin Helsinki-fiilis. Ainoa vika Sydneyssa (toistaiseksi) on, että täällä on naurettavan kallista. Jos en majoittuisi King’s Crossissa ja voisi kävellä keskustaan, valittaisin varmaan liikenneruuhkista.
Sydneyn keskusta ei ole kovin iso. Kaupunki on puistojen ansiosta hyvin vihreä, ja puistot tuovat kivaa kontrastia pilvenpiirtäjien keskelle.
King’s Crossin piti muuten olla todella dodgy paikka, jossa ei kannata kävellä yksin yöllä, mutta mielestäni tämä naapurusto on varsin rauhallinen. Yhdellä kadulla on backpackereiden hostelleja, toisella pari hienoa hotellia, muutama strippibaari ja hipsterihtäviä kahviloita. Toisin sanoen, Helsinginkadulla on enemmän ns. actionia, joskin en ole kävellyt viikonloppuyönä näillä huudeilla.
Tulee jotenkin kotoisa olo tästä suihkulähteestä, josta en osaa sanoa, onko se ruma vai hieno.
Tsekkasin eilen kuuluisan Bondi Beachin. Ensin hieman ihmettelin, mikä tässä rannassa on niin ihmeellistä. Ilmeisesti Queenslandin, Byron Bayn ja länsirannikon rannat ovat hemmotelleet mut pilalle, koska katsoin Bondia ja mietin että tässäkö se rantaviiva on? Vain kilometrin pituinen biitsi? Olenko oikeassa paikassa? Aallot olivat sen verran massiiviset, että uiminen oli kielletty, eikä punaisia lippujakaan näkynyt, mutta surffaukseen aallot olivat optimaaliset. Ehkäpä ymmärtäisin hypen, jos tosiaan osaisin surffata, mutta opettelen sen surffauksen joskus jossain myöhemmin. Ehkä.
Onnekkaat sydneylaiset, jotka voivat paeta kesähellettä biitsille ja vieläpä suhteellisen nopeasti, toisin kuin brisbanelaiset. Tosin en tiedä, kuinka tukossa rannat ovat kesäisin. Todennäköisesti biitsillä joutuu makaamaan kylki kyljessä.
Yritin etsiä Bondin graffitiseinältä Instagramista tuttua perhossiipigraffitia, jonka edessä ihmiset poseeraavat, ja ajattelin että seuraamalla muita turisteja löytäisin sen. Graffiti ei löytynyt, mutta löysin toisen Instagramista tutun asian, nimittäin Bondin Iceberg Pool -uima-altaan, siis uima-altaan meren äärellä. Jos ei voi uida meressä, uidaan sitten altaassa. Pyysin jotain random korealaista naista ottamaan musta kuvan altaassa. Olen niin tottunut pyytämään ohikulkijoita ottamaan musta kuvia, etten pelkää enää että joku lähtee juoksemaan mun kännykän kanssa sillä sekunnilla, kun annan sen tuntemattomalle tyypille kuvaamista varten. En myöskään pelännyt, että rouva tiputtaisi kännykkäni altaaseen. Asia kyllä kävi mielessä, mutta jotenkin reissun pidentyessä huolettomuus on vain kasvanut. Mennessäni altaaseen tajusin, että vesihän on jääkylmää (siis kuin Suomessa kesällä) ja suolaista. Myöhemmin tajusin että tämähän on ocean pool, koska meren aallot lyövät altaaseen koko ajan, eikä mikään Stadikan klooriallas. Mikä dummy. No, onneksi niin sanotusta maauimalasta löytyi lämmittävä sauna room. Paitsi että no towel, no entry -unisex-saunassa piti olla uikkarit päällä ja istua pyyhkeen päällä, eikä ollut edes kauhean lämmin. Löylyä ei tietenkään voinut mitenkään heittää. No, tulipa aussisaunakin nyt koettua.
Valtameri on turvallisimmillaan uima-altaasta koettuna.
Katsoin eilen ensimmäistä kertaa Priscilla, aavikon kuningatar -leffan ja meinasi tippa tulla linssiin, kun tajusin etten tiedä milloin näen seuraavan kerran nuo upeat aavikkomaisemat. Kun kävelin King’s Crossin backpacker-kaduilla ja näin nelivetoautoja snorkkeleilla (snorkkeli, joka auton vakiovaruste) ja camper vaneja, iski haikeus ja pieni vihlaiseva kateus seikkailusta. Haluan takaisin tien päälle, ostaa oman swagin, rullata sen takakonttiin ja levittää sen yöksi aavikolle. Okei, ehkä joskus voisin nukkua myös camper vanin takapenkillä tai muissa sisätiloissa, sillä en tiedä kauanko todellisuudessa jaksaisin nukkua ruumispussiswagissa. Välillä mietin, mitä tekisin toisin jos voisin kokea tämän Working Holidayn uudelleen, tai mitä tekisin seuraavaksi, jos olisin päättänyt jäädä toiseksi vuodeksi, ja mitä kaikkea täältä vielä jäi näkemättä. Seuraavalla kerralla vuokraan sen auton ja tsekkaan matkan varrelle jääneet Pohjoisterritorion kansallispuistot, Pohjois-Queenslandin, Esperancen, teen Tasmania -road tripin… Lista on pitkä. Huomaan ajattelevani, mitä teen seuraavalla kerralla kun olen täällä kaverini tai mieheni kanssa, ja sitten havahdun; siis seuraavalla kerralla, kun olen täällä ja osaan ajaa autoa keskellä ei mitään, väärällä puolella tietä ihan yksin. Sillä en voi ajatella, että teen tämän sitten kun mulla on seuraa. Parempi toteuttaa unelmat ihan itse ja jos joku liittyy seuraan, se on bonusta. Toisaalta olen huomannut, etten aina halua tehdä ihan kaikkea yksin.
Matkaseuran saaminen hostelleista tai Facebookista ei ollut niin yksinkertaista kuin luulin. Joko matkasuunnitelmat menevät aikataulujen tai reittien kannalta ristiin, tai potentiaalinen travel mate haluaa etsiä tai tehdä töitä kun itse olisi vapaa reissaamaan, ja päinvastoin. You need a travel mate, someone to take pictures of you, sanoi korealainen nainen Bondin altaalla mulle eilen. Toisaalta olen vähän väliä jakanut hetken matkastani jonkun kanssa. Sveitsiläinen tyttö, joka bongasi mut Albanyn hostellissa, oli samalla länsirannikkoreissulla, ja törmättiin sattumalta vielä kolmannen kerran Ulurulla. Broomessa tapaamani saksalaistyttö oli kilpailevan firman west coast-reissulla samaan aikaan, ja jatkoimme hengailua Darwinissa. Darwinissa tapaamani ranskalaistyttö taas jatkoi myöskin Alice Springsiin, ja Alice Springs-Adelaide-bussissa ollut hollantilaisbacpacker oli menossa Coober Pedyyn samaan aikaan. Albanyssa tapaamani kuusikymppinen travellette hostasi mua viikon verran kämpillään Adelaiden maaseudulla. Ja niin edelleen. Australia voi olla yllättävän pieni paikka.
Aina voi sanoa pääministerimme tavoin jos, jos ja jos. Jos oikeasti pysähdyn miettimään näitä yhdeksää kuukautta Ausseissa ja kaikkia kokemuksiani ja vaiheita, en oikeasti tekisi mitään toisin. Juuri Working Holidaynsa purkkiin saanut Sandra kirjoitti hyvin siitä, kannattaako Ausseihin mennä kahdeksi vuodeksi, ja Anna kuvaili osuvasti, miten elämää kannattaa putkiajattelun sijaan ajatella tv-sarjan tuotantokausina. Mulla on ollut jo tämän reissun aikana monta eri tuotantokautta, tai ainakin jaksoa. Parin viikon päästä häämöttävä kotiinpaluu tarkoittaa vain uuden tuotantokauden alkua. Ehkäpä osaan Suomesta käsin kertoa, onko mikään päähenkilön pään sisällä ehtinyt muuttua lähes vuoden aikana vai muuttuiko mitään. Olen alkanut miettiä jo Aussi-verojen palautusten hakemista (jos saan yhtään mitään takaisin lakimuutosten jälkeen) ja superannuation-sotkuja, sekä muuta elämää Australian jälkeen. Toinen jalka on siis jo pohjoisella pallonpuoliskolla. Mutta nautin vielä tuotantokauden viimeisistä jaksoista, kun voin!
