Surffaa tai kuole taikka surffaa ja kuole

Kansallinen vapaapäivä, Australia Day, osui torstaille, joten päätin monen aussin tapaan ottaa perjantainkin vapaaksi ja lähteä pitkäksi viikonlopuksi reissuun. Pohdin ensin turistisuorittamista Cairnsissa, mutta päädyin rentomaineiseen Byron Bayhin, jossa kaverikin oli valmiina odottamassa hyvässä hostellissa.

Bussimatka Brisbanesta Byroniin kesti kolme tuntia, ja Onnibussi-simulaatio oli varsin onnistunut. Ihailin matkan varrella Gold Coastin upeita rantoja ja mobiilidata paukkui, kun kuuntelin Spotifyta. Olin unohtanut, kuinka rentouttavia paikkoja bussit voivat olla, ainakin jos on tilaa, ilmastointi pelaa eikä matka ole liian pitkä. Katsotaan, muutanko vielä mieleni rentouttavasta bussimatkailusta ja ei se päämäärä, vaan matka -ajattelusta, kun jumitan tuntikausia autossa keskellä ei mitään.

20170126_150229.jpg

Ihan ok Onnibussi-maisemat.

Byron Bay tunnetaan hippi- ja surffikaupunkina, ja paikka olikin maineensa veroinen. Jotkut pitävät Byronia feikkinä ja liian kaupallistuneena New Age -hömppäpaikkana, ja sanovat ettei siellä kannata viettää paria päivää enempää. Toisten muutaman päivän Byron-reissu taas venähtää kuukausiksi, koska Byronissa on sitä jotain. Ja toden totta, itsekin pääsin neljässä päivässä Byronin vetovoimaan sisälle, ja olisin voinut viettää kaupungissa viikon jos toisenkin. Jokainen kauppa, kahvila tai ravintola oli kiinnostava, vegaanipaikkoja riittää, ja joogata tai meditoida voisi vaikka joka päivä. Tosin toisella viikolla olisin varmaan jo kävellyt paljain jaloin ruokakaupassa, mikä ei välttämättä ole niin hyvä idea, ja Hare Krishna-biisin eri versiot alkoivat parissa päivässä jo kyllästyttää…

20170127_103200.jpg

20170127_173823.jpg

Surffausta kaikkialla!

Arkiseen kimppakämppäelämääni tottuneena olin unohtanut, kuinka hauskaa hostellielämä ja reppureissaajakupla voi parhaimmillaan olla. Dormikaverini olivat hyväntuulisia brasilialaisia ja hostellista löytyi hauska sveitsiläisten porukka, joiden kanssa vietettiin Australia Dayta. Sveitsiläiset opettivat meille juomapelin, me taas toimme pöytään vahingossa ostamamme goonin – mikäpä voisi olla australialaisempaa kuin kiljun makuisen halpistonkkaviinin juominen Australia Dayna. ”Tämähän on ihan hyvää, jos ei ajattele että tämän pitäisi maistua viiniltä” ja muita kuolemattomia viisauksia. Australia Daytahan siis muuten vietetään päivänä, jolloin Australiaan perustettiin brittien rangaistussiirtola. julistettiin ei-kenenkään-maaksi, mikä ei Joka tapauksessa Australia Day:n päivämäärän kontroversaaliuden vuoksi aboriginaalit eivät ymmärrettävästi kyseisestä päivästä kauheasti perusta, ja kutsuvat sitä Invasion dayksi. Perthissa Australia Dayn vietto ja ilotulitukset on siirretty paria päivää myöhemmäksi.

Tutustuimme myös Byronin elämään ja ilmeisesti legendaariseen Cheeky Monkey’s -paikkaan, jossa sai tanssia vain pöydillä, tai epäkäytännöllisillä korokkeilla. Australia Day ei näkynyt Byronin katukuvassa missään ja koko päivä muutenkin unohtui illanvietossa. Ehkä hyvä niin, koska mitä enemmän kyseistä kansallispäivää ajattelin, sitä turhautuneemmaksi vain tulin.

20170127_193017.jpg

Paras horisontti tähän mennessä.

Hippiyden lisäksi kaupungissa näkyi pääurheilulaji surffaus joka kadunkulmassa, ja pääsinkin vihdoin ja viimein kokeilemaan surffausta. Jostain syystä surffiopet ovat aina stereotyyppisen blondeja jeesushahmoja. Toiset kävelevät vetten päällä, kun toiset surffaavat? Opetus alkoi ensin alkulämmittelyjuoksulla ja joogamaisilla venyttelyillä. Pian opin että joogasta, erityisesti kobra-ja soturiasennoista on aika paljon hyötyä surffauksessa, koska surffilaudalle noustessa käytetään ihan samoja asentoja. Ei siis punttis ja surffaus, vaan jooga ja surffaus – mikä loistava yhdistelmä! Surffimaikat mainitsivat joitain outoja termejä kuten ”rip” ja ”current”, meikäläiselle kaikki oli vaan ”big wave”. Valitettavasti eka surffikertani ei mennyt ihan putkeen, koska en vaan uskaltanut kävellä surffilauta kainalossa niin syvälle aallokkoon kuin kaikki muut. Eikä sinne niin vaan tepastella ja chillailla, vaan se on aikamoista hengenpidätystä, taistelua ja jatkuvasti taaksepäin tai sivulle paiskautumista. Kun olin vihdoin tajuamassa surffaustekniikan, aaltojen vauhdin ja pääsemässä makuuasennosta laudan päälle, olin jo kiinni hiekassa. Mitä tästä opimme? Uskalla kävellä syvemmälle, vaikket edes tiedä miten aallot pitäisi kohdata.

Opin myös, miltä tuntuu saada isku leukaan, sillä sain pari kertaa turpaani surffilaudalta. Nyt tiedän, että jos joku lyö leukaan, se tuntuu siltä että joku löisi myös niskaan samaan aikaan ja järkyttävä hedari on välitön. Ihme kyllä en menettänyt yhtään hammasta, enkä myöskään tajuntaani. Jossain vaiheessa menetin kylläkin hermoni ja taannuin uhmaikäisen tasolle, kirosin sitä miksi en lapsena ja nuorena ollut lumilautaileva tai skeittaava cool kid vaan nenä kiinni kirjassa (myöhemmin tietokoneessa), enkä osaa mitään siistiä ja istua mökötin rantahiekassa. Rennon letkeästi ja hitaasti puhuvat surffijeesukset saivat melkein raahata mut takaisin aaltoihin ja yrittämään surffausta uudestaan. Duunin saksalaiset lohduttivat sanomalla etteivät nekään osanneet, eivät halua surffata enää ikinä ja ”you just have to be born as a surfer”.

Mutta jo makaaminen surffilaudan päällä oli niin hauskaa, että haluan kokeilla surffausta vielä uudestaan ja tietää, miltä tuntuu jos oikeasti pystyisi seisomaan surffilaudan päällä, edes muutaman sekunnin – sen täytyy olla yksi hienoimmista adrenaliiniryöppytunteista, mitä on ylipäätään olemassa. Ehkä ensi kerralla yritän ajatella, että aallot ovatkin ystäviäni; eivät mua vastaan, vaan mun puolella? Toivottavasti täällä tulee vielä tilaisuus yrittää uudestaan – ehkä pidemmän kurssin tai yksityisopesurffijeesuksen kanssa?

Surffaus oli taas yksi esimerkki siitä, miten tunnen joskus olevani täällä lapsi uudestaan. Ehkä se johtuu siitä, että olen kaukana kotoa, paikassa joka tuntuu hyvin tutulta, mutta joskus myös hyvin vieraalta. Tai siitä, että olen ollut näin innostunut luonnosta ja eläimistä viimeksi lapsena ja mulla on tarve ihmetellä kauniita asioita. Joskus lapseksi muuttuminen ei ole hyvä asia, kun tunteet heilahtelevat laidasta laitaan. Joskus muutun lapsenkaltaiseksi kun tunnen olevani ihan yksin ja ulkopuolinen ja jännitän uusia asioita, kuten joskus lapsena. Joskus muutun lapseksi, kun en löydä englannin kielen sanoja ja turhaudun. Ulkomailla ajantaju muuttuu, kun joka päivä tapahtuu niin paljon, ja viime viikon tapahtumat tuntuvat kuukausien takaisilta. Silloin ajantaju alkaa muistuttaa lapsen käsitystä ikuisesta kesästä.

Byron Bayn kuuluisa majakka ja Australian mantereen itäisin piste ovat paikallisia must see-nähtävyyksiä. Fiilistelin enemmän polkua majakalle kuin itse majakkaa. Majakalla oli muutama muukin auringonlaskun aikaan, mutta turistimassa ja jonkun pakolliset shit music onlya raikaavat poppivehkeet vain ahdistivat, joten otin pakolliset turistikuvat ja lähdin kalppimaan. Tarkoitukseni oli kävellä rantaa pitkin takaisin, mutta yhtäkkiä oli säkkipimeää ja kännykän akku klassisesti loppui. Onnekseni törmäsin sporttiseen keski-ikäiseen brittipariskuntaan, joilla oli taskulamppu ja joiden kanssa sain kävellä kaupunkiin. Melbourne Openin takia Ausseihin tulleet britit kävelivät vaan huomattavasti tätä reppureissaajaa nopeammin, ja oli täysi työ pysytellä taskulampun valokeilan perässä. Mutta selvisin takaisin kotiin.

20170128_195913.jpg

Byron Bay Summa summarum:

Miinukset: Liikaa autoja (jotka eivät täälläkään hiljennä tai päästä tien yli), liikennettä ja liikenneympyröitä

Plussat:

– Juuri niin rento paikka kuin sanotaan, loistavaa irtautumista arjesta

– Helpompi löytää kivoja hengailupaikkoja ja vaatekauppoja kuin Brisbanessa

– Parhaita paikkoja kokeilla surffausta

– Upeat rannat (jos rantaa ei suljeta haivaaran takia)

Tuomio: Menisin uudestaan ja kokeilisin kajakointia delfiinien seurassa. Sekin on kuulemma Byronissa mahdollista.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *