Viva Brisvegas!
Ensimmäinen viikko Queenslandin pääkaupungissa eli Brisbanessa takana. Melbournelaiset kutsuivat Brisbanea Brisvegasiksi, koska täällä on kuulemma kaamea tekoranta (jossa en ole vielä käynyt) kuten Vegasissa, ja niin sanottuja aitoja ihmisiä (riippuu puhujasta, mitä se tarkoittaa). Jos muita Vegas-vertauksia haetaan, Brisbanen mahdollisesta kasino -tai bileskenestä en tiedä mitään. Eikä tämä nyt autiomaassakaan ole, vaan Brisbane on hyvä itärannikon tukikohta, josta reissata tunnissa-parissa Gold Coastille, Sunshine Coastille tai Byron Bayhin surffaamaan, uimaan ja vesiurheilemaan, erityisesti kesällä, kun kaupunki muuttuu kuulemma kattilaksi. Eli siis hyvinkin pian.
Päättelin siis, että Brisbanen täytyy olla tule sellaisena kuin olet -paikka eli Australian Tampere. Tamperehan on landejen Hesa – helposti lähestyttävä, maanläheinen, hauska, rento, vetovoimainen, muuttovoittoinen ja nätti, kun taas Turku on fiini, kansainvälinen mutta vaikeasti lähestyttävä ja vähän liian itsetietoinen. Brisbanessa on jotain tamperelaismaista ja Australian suurkaupunkien mittakaavassa tämä on pieni city – ”vain” kaksi miljoonaa asukasta. Kun ihmisille täällä kertoo, montako asukasta Suomessa sitten on, ilme on näkemisen arvoinen… Brisbane ei kuitenkaan tunnu miljoonakaupungilta, koska joskus 21-22 aikaan kadut ovat melko tyhjiä. Ei siis ahdistavaa ihmismassaa tai tungosta toistaiseksi missään. Ratikoita ei ole, joten mennään bussilla tai kävellään siltojen yli.
Okei, Tampereen maisemat eivät ehkä näytä ihan tältä. Tosin tuossa kulttuurikeskuksen arkkitehtuurissa on jotain Aalto-tyylistä…
Täällä voi matkustaa joen yli kätevästi lautoilla, joista pari on ilmaisia – eli vähän Turun förimeiningillä!
Ihanat jakarandapuut, kuin Afrikassa!
Tamperelainen luonto ei myöskään ole samanlainen eikä tule iholle, kun juot kahvia kirjaston kahvilan terassilla, tai käppäile keskellä pyörätietä kuten tämä tuttavuus... Mikäköhän muuten on magpie-lintu suomeksi? En edelleenkään tiedä. Toistaiseksi olen säästynyt hyökkäyksiltä.
Brisbanen ”pienuus” auttaa huomaamaan kansainvälisyyden ehkä vielä paremmin kuin Melbournessa. Ei siis todellakaan mikään takapajula tämä!
Jokirannasta löytyi ihana pieni kiinalainen puutarha. Vieressä oli myös Epicurious-kaupunkipuutarha, jonka tuotoksia ilmeisesti kuka vaan saa poimia. Onnistuisikohan Suomessa?
Kangaroo Pointin saarelle vievä Story Bridge on kuin Brooklynista. Kaikki suurkaupungit muistuttavat loppujen lopuksi toisiaan.
Edelleen paikalliset ovat todella ystävällisiä ja kaikilla on aikaa pysähtyä auttamaan ja neuvomaan, jos näyttää vähänkin eksyneeltä. Aina ei tarvitse edes kääntyä kenenkään puoleen ja kysyä neuvoa, kun joku jo kysyy että onko kaikki hyvin ja oletko hukassa. Ihanaa, että vastaantulijat kiinnittävät huomiota toisiinsa tällä tavalla, eivätkä vain kulje pois. Mähän eksyn edelleen ja varsinkin kun tulee pimeä suuntavaistoni viimeisetkin rippeet häviävät… Vieläkin on vaikeuksia hahmottaa, kummalla puolella on bussipysäkki (yleensä muut pysäkillä odottavat ystävällisesti sanovat että katsot väärään suuntaan ja bussi tulee tuolta sun selän takaa), miten pääsen pysäkille ja miten tässä mäkisessä, autojen ehdoilla suunnitellussa kaupungissa ylitän tien. Mutta eiköhän tämä tästä!
Hostellituurini on jatkunut hyvänä, sillä olen jälleen kerran rauhallisessa ja siistissä pikkupaikassa – ei ketjuille! Dormikämppikseni ovat ehtineet jo vaihtua, mutta tähän mennessä kaikki ovat olleet kivoja, jotkut hiljaisempia, toiset sosiaalisempia. Olen vaihtanut Melbournen sekahuoneasumisesta naisten dormiin. Sinänsä ei ole väliä, kummassa olen, mutta naisdormissa kuorsauksen volyymi on yleensä pienempi… Olen viihtynyt kuluneen viikon enimmäkseen omissa oloissani, ajatuksissani, haaveissani ja vaihtoehtoisia suunnitelmia/skenaarioita pyöritellen. Ihmisiin tutustuminen ja small talk hostellissa on mennyt samaa tuttua turvallista rataa: Mistä olet kotoisin? Mistä tulit tähän kaupunkiin? Kauanko olet Australiassa? Millä viisumilla olet? Meinaatko tehdä farmipäiviä toisen vuoden viisumiin? Missä kaikkialla Ausseissa olet tähän mennessä ollut? Mitä nähtävyyksiä/yöpaikkoja/töitä suosittelet? Mitä olet nähnyt? Ja kun tutustutaan paremmin: Mitä teit/teet kotona, olitko töissä vai opiskelitko? Mitä aiot tehdä kun menet takaisin? Mutta yleensä paluusta ei puhuta, ainakaan heti. Paluu ei ole niin tärkeää eikä se status millä entisessä arjessasi toimit, se minkä ikäinen olet, mikä ennen olit – backpackereita yhdistää sama elämäntilanne, olit sitten maisteri, kandi, duunari. Joskin se arkitodellisuus ei kuitenkaan katoa eikä identiteettisi välttämättä muutu. Toki se joskus eroaa, mitä kukin haluaa matkallaan tehdä – ja miten. Taas sarjassamme laatikon ulkopuolelta ajatteleminen, jota en välttämättä harrastaisi Suomessa. Parasta on, että sama ihminen voi fiilistellä akateemista koulutustaan juhlimalla tiedekunnan promootiossa ja toisaalta elää hetkessä reppureissaajana – ja miksi ei voisi, miksi nämä identiteetit tai olemisen tavat sulkisivat toisensa pois, tai eri tilanteissa eläminen tarkoittaisi jotain suurta persoonan muutosta?
Kun otin hostellin viikoksi eteenpäin ja tein jatkovarauksen suoraan respassa, sain rajattoman ja ilmaisen wifin joka on koko päivän voimassa, ei vain tuntia päivässä. Hallelujaa näille elämän pienille iloille ja ensimmäisen maailman ongelmien voittamiselle! Ainoana miinuksena on hostellin keittiön sulkeutuminen jo klo 22, minkä olen meinannut unohtaa jo kahdesti. Tämä tarkoittaa ettei jääkaapista voi klo 22 jälkeen hakea iltapalaa itselleen, ja on siis pakko jatkaa itselleni epäluonnollista aikaisin nukkumaan -elämänrytmiä. Toisaalta nykyään herään joka aamu seitsemältä ilman herätystä. Auringolla lienee osuutta asiaan…
Mutta nyt asiaan eli syyhyn, miksi ylipäätään lensin Airlie Beachilta Brisbaneen! Kävin täällä tiistaina paikallisen yhteisöradion 4EB:n infotilaisuudessa ja koulutuksessa uusille radiotoimittajille. Samalla sain todistuksen ja luvan toimia radion aalloilla oman kieliryhmäni, eli suomalaisen radio-ohjelman toimituksessa. Kuinka siistiä! 4EB on siis kansainvälinen radioasema, jossa on non-stoppina ohjelmaa 55 eri kielellä. Suomenkielistä ohjelmaa on kaksi kertaa viikossa. Viime lauantaina olin ensimmäistä kertaa äänessä Suomiradiossa ja oli todella hauskaa! 4EB on täysin vapaaehtoispohjalta toimiva radio, joten työstä ei ole kyse. Mutta jos ei muuta, niin ainakin hyödyllinen harrastus tämä on, joka lähti mukavasti käyntiin!
Brisbanessa on muutenkin aktiivisen oloinen Suomi-yhteisö. Täällä on suomalainen vanhainkoti ja koulu, ja nyt nuoremmatkin Brisbanella ja sen lähellä asuvat suomalaiset ovat perustaneet oman FB-ryhmänsä. Pari varsinaissuomalaista (!) backpackeria näinkin viime perjantaina, mutta illanvietto seuraavana päivänä jäi väliin, koska tulin kipeäksi. Sain siis flunssan tässä helteessä, mistä syytän museon jääkaappi-ilmastointia. Mitä tästä opimme? Keskipäivän kuumuuden pakeneminen jääkaappimuseoon ei kannata. Möreästä äänestä ja nuhasta huolimatta selvisin kuitenkin radiosta hengissä ja nyt alan olla elävien kirjoissa. Katsotaan, miten tämä seikkailu jatkuu!
P.S. Anekdoottina australialaisen aikavyöhykkeen parhaita puolia: pystyin seuraamaan Clinton-Trump -väittelyä inhimilliseen kellonaikaan klo 11 aamulla. Väittely olisi tullut ihan telkkarista suorana, mutta kun hostellin pojat kysyivät kohteliaasti lupaa pleikkarin pelaamiseen, vaihdoin nettilähetykseen. Hämmennyin myös, kun kirjaston ohjelmalärpäkkeessä luki ”Spring 2016” – eikö se kevät mennyt jo? Kunnes muistin että ai niin…