Nimittelyä

Olen ennenkin hämmästellyt miten jotkut espanjankieliset sanat ovat päätyneet nimiksi..

DSC_0004 (2).JPG

Saija – Saya, lausutaan saija, on paikallinen olut, bolivialainen tanssi ja myös tanssissa käytettävää hametta kutsutaan samalla nimellä.

Mira – Hän katsoo

Miro – Minä katson

Fea – Ei onneksi kovin yleinen nimi Suomessa, tarkoittaa rumaa. Eivät ole tyttärelleen erikoista nimeä keksineet tajunneet avata sanakirjaa. 

Vea – Hän näkee

Paloma – Pulu, kyyhky

Cara/Kara – Kasvot

Carita/Karita – Pienet kasvot 

Bolivialainen tapa puhutella tuttuja ihmisiä on puhua Annan sijaan Anitasta tai Maxista Maxitona. Ihan jokainen nimi ei luontevasti väänny näihin lempinimiin, eikä siis ole mikään loukkaus mikäli tätä muotoa ei käytetä. Heidi kuuluu tähän ei-niin-luontevaan ryhmään ja ensimmäistä kertaa joku (4-vuotias Massiel) kutsui mua Heidicitaksi tiistaina! 

Varsinaisesti -ita/-ito loppu tarkoittaa pientä, esimerkiksi Perrito tarkoittaa pientä koiraa, mutta ihmisistä puhuttaessa kyse on enemmän hellittelystä. 

Tuntematonta naista on normaalia kutsua mamitaksi. Ensimmäisellä kerralla tämän kuultuani oletin kyseessä olevan jotenkin seksistinen ja vanhemmista naisista käytettävä termi, mutta kuulemma se tarkoittaa lähinnä päinvastaista.

Caserita/-o taas on termi, jolla voit kutsua myyjää tai muuta sinua palvelevaa henkilöä, mikäli saat hyvää palvelua tai muuten pidät henkilöstä.

Puheenaiheet Ajattelin tänään Höpsöä

Kierrätystä La Pazin tyyliin

Käytin kadulla sijaitsevaa roskista La Pazissa ensimmäisen kerran elokuussa. En suinkaan siksi, että haluaisin heittää roskani pitkin katuja, vaan koska täällä ei niihin ole panostettu. Toisaalta, Helsingissä yleisin paikka julkiselle roskikselle taitaa olla bussipysäkit ja niitähän täällä ei harrasteta myöskään. 

Useimmat kadunkulmat ja lampputolpat on kuitenkin ymmärretty ottaa hyötykäyttöön ja roskapussit dumpataan siis suoraan kadulle.  Los Pinosissa meillä oli roskispuu, jonka juurelle roskapussit heitettiin ja josta roska-auto ne haki. 

DSC_0014 (2).JPG

 Tämän tyyppinen ratkaisu on tietysti ihanteellinen katukoirille, jotka hyvin vaivattomasti metsästävät ruokansa pusseja avaamalla.

Ihmiset eivät välttämättä jaksa aina kantaa roskiaan risteykseen saakka, joten karkkipaperit ja nenäliinat pudotetaan monesti niille sijoilleen, josta kaupungin siivousväki ne lakaisee matkaansa. Valistunut arvaukseni on, että jokaiseen kortteliin on palkattu katusiivooja ja epäilen heidän saavan ainakin osittain provisiopalkkaa, sen verran tehokkaasti siivous hoituu.

Kulttuuri Matkat