1/216
Eilen olin ensimmäisen päivän töissä Centro Infantilissa ja on todella vaikea pukea kokemusta sanoiksi. Päivä oli juuri sellainen kun olin toivonut, jopa parempi. En voi lakata hymyilemästä!
Lapset on hurmaavia 3-vuotiaita, uteliaita, todella itsenäisiä ja osaavia, fiksuja ja sosiaalisia. He puhuvat suunnilleen saman verran englantia, kun meikkis espanjaa (eli osaavat numerot) mutta päivä eteni silti ongelmitta. Rakennettiin palapelejä, tanssittiin, lauleskeltiin ja päivän lopuksi kun yksi lapsista kaatui pihalla, kiipesi hän itse syliini lohdutettavaksi, vaikka vieressä olisi ollut myös tuttu hoitaja.
Centro Infantilissa on tapana seurata tarkasti lapsien kehitystä kaikilla osa-alueilla mutta erityisesti kasvua, joten tänään mitattiin ja punnittiin paikalla olleet lapset. Mikäli ymmärsin oikein, tämä ei suinkaan ole pakollista päiväkodeille, eikä täällä ole samanlaista julkista terveydenhuoltoa kuin Suomessa, joten moni lapsi kärsii aliravitsemuksesta eikä kasva normaalisti, kenenkään sitä varsinaisesti edes tiedostamatta.
Oikeasta ravitsemuksesta täällä on hyvin erilainen käsitys, kun minkä itse olen oppinut mutta en ehkä ole oikea ihminen ohjeistamaan 25 vuotta lääkärinä toiminutta ihmistä, vaikka hän tarjoaakin kuivaa vehnäsämpylää välipalaksi. Ja on muistettava, että se on paljon enemmän kuin mitä moni lapsi Boliviassa saa. Olen myös kuullut kovia väitteitä äidinmaidosta ja kuinka sitä ei pitäisi antaa lapselle 6 kuukauden jälkeen, vaan syöttää perunaa ja porkkanaa, jotta lapsen aivot kehittyisivät paremmin. Tästä mulla ei ole niin tarkkoja oppeja, joten saa oikaista, mutta eikö imetys Suomessa ole ihan suotavaa kiinteän ravinnon ohella vielä vuoden ikäisenäkin?
Maisema lastenkeskuksen edestä ei varsinaisesti ole surkeimpia..
En yleisesti tykkää kissoista, koska niistä ei ikinä tiedä mitä ne ajattelevat, kun koirat taas on siitä kivoja että tyhminä paljastavat tunteensa.. Noh, naapuruston katukoirat ovat todella helposti luettavissa, he eivät koe mun kuuluvan tänne. Tänään kotiutuessani jouduin soittamaan Maria Silvian hakemaan kut kadulta, kun täysikuusta innoissaan olevat haukkuvat koirat piirittivät minua. Meidän porttia vahtivan Jorge-koiran lepytin jo luilla, mutta ohjeistus muita katukoiria kohtaan oli kerätä muutama kivi kouraan ja tarvittaessa heittää uhkaavasti käyttäytyvää koiraa niillä. Voin kertoa ettei tunnu houkuttelevalta ajatukselta, mutta koska en myöskään voi joka ilta soittaa Maralle, on kai pakko tottua ajatukseen. Onneksi myös pelkkä kiven heittoasentoon nostaminen saattaa auttaa.
Ilmottauduin eilen vihdoin espanjantunneille, yksityisopetus alkaa huomenna, enkä malta odottaa että ymmärrän oikeasti mitä ympärillä puhutaan!