Vaalitarkkailija
Boliviassa on siis vaalisunnuntai. Baarit suljettiin perjantaina ja myös kaupoilta on ollut alkoholin myynti kielletty perjantaista lähtien. Tänään autolla ajaminen on kielletty ilman erityislupaa. Tämä koskee myös trufeja, minisureja ja takseja. Kahvilat, kaupat ja enemmistö ravintoloista on suljettu.
Boliviassa äänestäminen on pakollista, vain lääkärintodistuksella voi jättää äänestämättä, muussa tapauksessa saa sakon. Äänestyksestä saa todistuksen, jota tarvitsee lentolippujen ostoon, työtä hakiessa ja pankissa asioidessa, eli jos et äänestänyt, elämä vaikeutuu huomattavasti.
Tänään siis kävelin Sarahin ja Maria Silvian kanssa äänestämään. Ensimmäinen tehtävä on löytää oman sukunimen mukainen jono 17 vaihtoehdosta. Omalla vuorollaan tarkistetaan henkilötodistus ja verrataan sitä todistuspohjaan, täsmäyksen jälkeen todistukseen tulee nimikirjoitus ja sormenjälki.
Sen jälkeen henkkarit jätetään tiskille ja mennään erilliseen huoneeseen täyttämään äänestyslipuke. Äänet sujautetaan “vaaliuurnaan” eli täkäläisittäin pahvilaatikkoon, jonka jälkeen saa henkilökorttinsa ja todistuksen äänestyksestä itselleen. Kuulostaa kohtuu rehelliseltä?
Itse äänestystapahtuma onkin kaiketi rehti. Ainakin pääpiirteittäin. Kuvasin odottaessani äänestyspaikkaa ja poliisi tuli kieltämään valokuvien oton, en kysellyt syytä vaan laitoin kameran pois, mutta en keksi mitään järkevää syytä, miksi rehellisten vaalien kuvaaminen olisi väärin.
Hämäryydet tapahtuu pääasiassa laskennassa. Edellisissä vaaleissa merkittävä osa äänistä mitätöitiin, syyksi kerrottiin äänestyslipukkeissa olleet epäselvät merkinnät. Merkit ilmeisesti olivat niissä valmiiksi ja hassusti yksikään mitätöidyistä äänistä ei ollut MAS:lle, eli Evo Moralesin puolueelle. Joukko kuolleita onnistui myös äänestemään, Evon puoluetta tietysti. Lisäksi jokainen Bolivian ulkopuolella asuva äänioikeutettu äänesti MAS:ia. Valtion työntekijät ovat myös salaisesti velvoitettuja ottamaan kuva äänestyslapustaan ja esittämään sen töissä, eli näin työnantaja (Evo Morales) valvoo, että työntekijät äänestävät hänen kannaltaan edullisesti. Maaseudulla naisilla ei ole mahdollisuutta aina äänestää itsenäisesti, vaan Ayamara-perinteen mukaan mies saa päättää naisen äänestä, eli käytännössä pariskunnat menevät yhdessä äänestyskoppiin ja mies täyttää molemmat laput. Bolivian laki sallii tämän täysin, koska alkuperäiskulttuureja pitää kunnioittaa. Ei kuulosta niin rehelliseltä enää?
Sotilaat ja poliisi vahtivat äänestyspaikkaa, jollekin se saattaa merkitä turvallisuutta, mutta itsessä heräsi täysin päinvastaisia tunteita.
Tämän kaiken nähneenä ja kuulleena, en voisi kuvitella jättäväni äänestämättä. Lisäksi olen ylpeä voidessani kertoa, että Suomessa äänten laskeminen on rehellistä, tarkkaa ja tarkasti valvottua. Toivottavasti Uudenmaan äänet saadaan laskettua ilman mua.
Huomenna yritän osallistua skypen välityksellä olohuonetenttiin ja päättää lopullisesti kenen numeron itse kirjoitan lappuun Limassa.
Eilen, kokoontumiskiellosta huolimatta, pidettiin Nueva Generacionin tapaaminen, jossa päätettiin luottamustehtävistä seuraavalle vuodelle. Ehdokkaat ovat kampanjoineet viikkoja, osa oli askarrellut jopa vaalikarkkeja (Annella ei lopulta tosin ollut vastaehdokkaita, eli kaikki kampanjointi oli turhaa, Fernando taas ei karkeistaan huolimatta saanut tarpeeksi ääniä). Eilen valittiin siis johtajat lapsille, nuorille, teineille ja aikuisille, sekä puheenjohtaja koko järjestölle. Joka ikäryhmälle valittiin kaksi varsinaista johtajaa, tyttö ja poika, sekä yksi varajohtaja. Äänestäminen tapahtui verbaalisesti ja julkisesti, mikä oli yllättävän toimivaa. Pelkäsin monien sortuvan äänestämään kaveriaan tai suosittua tyyppiä, mutta ennen äänestystä jokainen sai tutustua ehdokkaiden aktiivisuuteen edellisen vuoden tapahtumissa ja se näkyi selvästi myös äänestyksessä. Itse toki äänestin tyhjää kerran, kun en osannut päättää kahden ehdokkaan väliltä ja mahdollisesti loukata toista. Äänestin kerran myös luuseristi naamakertoimen perusteella, koska vaihtoehdoista toinen ei ole puhunut mulle kahden kuukauden aikana mitään, vaikka hänen piti olla mun mentori ja kuulemma puhuu hyvää englantia.
Luottamustehtäviin valitut vannoivat virkavalansa.
Tapasin eilen myös ohari-Christianin. Odottamaani anteeksipyyntöä ei kuulunut, mutta pääsin toteuttamaan unelmani avokkaan lyömisestä Christianin siloposkeen. Ilmeisesti lävähdys sai herneet osumaan yhteen, koska sen jälkeen anteeksipyyntöä ja selitystä tuli. Fakta kuitenkin on, että hänellä on ollut koko viikko aikaa ottaa yhteyttä tai vaikka eilen ensitöikseen tulla pyytämään anteeksi, joten selitykset eivät uponneet. Seuraavan kaksi tuntisen hän selvästi käytti asiaa pohtien, koska tuli tulkin avustuksella pyytämään uudestaan anteeksi. Enkä voinut toistamiseen kääntää selkääni, kun toinen itkuisilla nappisilmillään tapittaa anovasti. Uskon hänen myös lopulta olleen oikeasti pahoillaan, vaikkakin jännityksellä odotan mitä käy seuraaville futis-treffeille.
Eilen Suomessa vietettiin myös parhaan ystäväni polttareita, supersankari-teemalla. Lainasin Fernandolta teemaan sopivan paidan, pyysin poikia poseeraamaan seksikkäästi (poikein käsitys seksikkäistä poseraauksista oli toki hieman pettymys) ja lähetin kuvista GIFin piristämään krapulaisen polttariporukan sunnuntaiaamua. Poikien asenne projektiin yllätti mut täysin, osalle ei tarvinnut edes selittää, miksi haluan heistä moisia kuvia lähetettäväksi toiselle puolelle maailmaa.
