Inkojen pääkaupungissa rahastettavana

Paluumatkalla Limasta pysähdyttiin yhdeksi yöksi Cuscoon. Alun perin tarkoitus oli käydä Machu Picchulla, mutta reissu olisi tullut joko todella kalliiksi tai vienyt kolme ylimääräistä päivää, joten päätettiin tyytyä Cuscon raunioihin.

Saavuttiin Cuscoon alkuillasta, otettiin terminaalista taksi Kokopellin sikäläiseen hostelliin, joka oltiin jo Limasta varattu. Täällä ei kuitenkaan saatu priva-huonetta, mutta 6 muun kanssa kerrossängyssä nukkuminen sopi yhdeksi yöksi. Pikaiset suihkut, kämppiksien kanssa muutaman sanan small talk, kupilliset kokateetä ja lähdettiin etsimään ruokaa. Kierreltiin keskustan pieniä katuja, tarkoituksena löytää joko marsua tai turistikartassa mainittu Tacomania. Löydettiin jälkimmäinen, jossa omistaja oli ulkopuolella tupakalla ja valitteli paikan menneen juuri kiinni. Kymmeneltä?! Turistikaupungissa? Järkytyksestä toivuttuamme lähdimme ravintolalta takaisin hostellin suuntaan ja huomasimme yhden jos toisenkin ravintolan sulkevan oviaan. Löysimme lopulta avoinna olevan ravintolan ja pääsimme kylläisinä nukkumaan.

Mikske oli lukenut jostain vinkin, että raunioille pääsee ilmaiseksi ennen lipunmyynnin aukeamista ja päätettiin mennä katsomaan auringon nousua historiallisille kukkuloille ja rakennelmille. Puoli kuudelta kello soi, napattiin hostellilta kupit kokateetä mukaan ja lähdettiin tarpomaan. Matkanvarrelta mukaamme tarttui koira. Yritin aluksi häätää koiraa pois, mutta sinnikkäästi hän aina löysi meidät uudestaan. Hopeanuoli kiipesi koko matkan kanssamme ylös ja onnistui hillitsemään mun pelkoa muita vastaantulevia kulkukoiria kohtaan. Kivuttuamme koko matkan kukkulan laelle, meitä vastaan tuli vartija, joka tivasi lippujamme. Selitys siitä ettei lipunmyynti ole auki, ei varsinaisesti häntä kiinnostanut. Mikske intoili kiipeävänsä viereiselle kukkulalle katsomaan auringonnousua Jeesus-patsaan kanssa, itse ilmoitin meneväni takaisin nukkumaan. Onnistuin saamaan Perun maanteillä vuoden kolmannen flunssan ja joten enempi kiipeäminen tuntui mahdottomalta sekä vähän turhalta, koska koko kaupunki oli sumussa. Hopeanuoli seurasi tätä pientä tiuskimista hämmentyneenä, mutta päätti lähteä mun seurana alas. Ja onneksi lähtikin, koska en todella tunne oloani luottavaiseksi kulkukoirien keskellä, joita matkalla tuli vastaan.

 Torille päästyämme Hopeanuoli hylkäsi minut, kun löysi muita turisteja, joista pitää huolta. Löysin onneksi yksinkin takaisin sänkyyn, heräsin vasta tuntia ennen checkoutia ja olin paljon paremmalla tuulella. Kirjauduttiin ulos, jätettiin tavarat hostellin varastoon päiväksi ja suunnattiin kohti kaupunkia.

Pyörittiin torin ympäristössä, juotiin aamukahvit kirkon portailla ja lähdettiin yrittämään uudestaan raunioille. Tällä kertaa otettiin taksi ja kun kerrottiin mihin haluttiin, kysyi kuski ensimmäisenä onko meillä jo liput. Koska ei ollut, hän tarjosi mahdollisuutta, että hän kierrättää meidät ympäri aluetta, jotta nähdään kokonaisuus. Lisäksi hän kertoi sisäänpääsyn olevan 70 solia, eli noin 23 euroa, per naama. Tartuimme taksikuskin tarjoukseen ilolla.

Hän pysähteli matkalla niin, että pääsimme kuvaamaan, osasi hän myös vähän turistioppailla ja kertoa pari faktaa alueen historiasta. Kierros päättyi samaiselle patsaalle, jonne Mikske oli aamulla kiivennyt. Maisemat alas kaupunkiin oli huikeat, mutta parasta oli Hopeanuoli, joka löydettiin Jeesuksen jalkojen juuresta päiväunilta. Ihmeellinen koira. Nyt hän kuitenkin jäi jatkamaan uniaan ja me jatkoimme matkaa alas keskenämme. Kuljimme raunio-alueen läpi, mutta alaspäin mennessä kukaan ei kysellyt lippujemme perään.

Hopeanuolen päikkäripaikka heti Jessen jalkojen juurella.

Tuntuu hulluudelta, että joku on pystynyt 1200-luvulla rakentamaan nuo seinät lähinnä käsivoimin ja että siinä ne edelleen on.

Mikske ei jaksanut syödä chockloaan loppuun, vaan yritti tarjota sitä alpakalle. Ei kelvannut.

Ennen kotimatkaa kävimme yritimme Tacomaniaan uudestaan ja pääsimmekin syömään meksikolaista, joka oli todellakin odotuksen arvoista. Bussiterminaalilla oli taas valinnanvaraa firmojen kanssa, valitsimme ensimmäisen joka ei kailottaen mainostanut firmaansa. Perussa muutenkin tuntuu kaikenlainen tyrkyttäminen olevan kovin yleistä, taksikuskit esimerkiksi hyökkää kimppuun jos vähääkään näytät siltä, että aiot liikkua. Tämä bussiyhtiö mainosti ajavansa suoraan La Paziin, mutta en silti missään vaiheessa ajatellut, ettei ajettaisi Titicaca-järven kautta. Aamulla heräsimme kuitenkin rajatarkastukseen, eikä paikka ollut sama kuin toiseen suuntaan mennessä. En itseasissa osaisi laittaa meitä kartalle lainkaan. Rajan ylitettyämme odotimme tovin, kun bussiin vaihdettiin rengas ja ihmettelimme kun pieni Bolivian rajakaupunki heräsi lauantaihin.  

Pari munaa ja hasardi paketointi.