Uyuni 1/3

Odotin Uyunin reissua mielettömien maisemien ja tietysti hassujen kuvien takia.

Hassut kuvat loistavat poissaolollaan, koska en ymmärtänyt että niiden ottamiseen tarvitaan joku joka osaa ottaa kuvia, äippy tai kummitäti kun eivät tätä vaatimusta täytä..  Maisemat olivat onneksi niin vaikuttavat kuin oletin ja toivoin.

Kaikki turisti-matkat Uyunilla alkavat junien hautausmaalta. Olin loputtoman innoissani junien päällä kiipeilystä, mutta valitettavasti kaikki kuvat joissa hillun katoilla on äipyn ottamina rajattu vain minuun ja kaistaleeseen kattoa, eli niissä ei juuri ole nähtävää. 

Junien jälkeen suunnattiin itse suola-alueelle ja lounaalle. Ennen lounasta opas pudotti meidät Dakar-patsaalle ja pyysi saapumaan syömään kymmenen minuutin kuluttua. Varmistin oppaalta, että patsaalle saa kiivetä ja sainkin luvan, mikäli osaisin kiivetä putoamatta.  Luke ei ilmeisesti ymmärtänyt ohjetta turvallisesta alastulosta, vaan taittoi nilkkansa ja sai ruhjeita käsiinsä.

Ainoassa kuvassa luonnollisesti korjaan paitaani ja kuvasta löytyy myös Luke ja Chris, vaikka ehdin keekoilemaan patsaalla tovin yksinänikin. 

Jäätä Luken nilkkaan ei saatu, mutta perinteisen bolivialaisen kääreen hän sai jalkaansa koka-lehdistä, syljestä (oi kyllä…) ja sokerista. Ensiavun jälkeen matka jatkui keskelle suolatasankoa, jossa oli hassujen kuvien ottamisen aika. 

Näillä mustelmilla ja turvotuksella jantteri paineli menemään. ©Luke Gillman

Luke liiskaa Chrisiä. 

Chris nojaa Lonely planetiin Rachaelin ja Chrisin ihmetellessä.

Äippy puhaltaa.

Ja tältä puhaltaminen näyttää sivusta katsottuna.

Suolatasanko on uskomaton paikka, ympärillä kilometretteittäin suolaa. Teitä tasangolla ei varsinaisesti kulje, mutta jotenkin opas-autonkuljettajat silti tietävät mihin mennä. Seuraavaksi Beymar kuljetti meidän kalasaarelle, joka on siis kaukaa katsottuna kalan mallinen ja täynnä kaktuksia. Tuhansia vuosia sitten suolatasanko on ollut suolainen järvi ja kalasaari oikea saari. 

Vähän kuivemman oloinen biitsi. 

Tässä on kaiken järjen mukaan ollut aikanaan vedenalainen luola.

Kalasaari oli ensimmäisen päivän viimeinen etappi. Yön vietimme suolahostellissa, jonka huoneet muistuttivat karuudessaan mielikuvaani vankiselleistä.