Uyuni 3/3
Viimeiseen aamuun Uyunilla herättiin kuuden hengen huoneessa 5 asteessa neljältä, aamiaisen kautta lähtö oli puoli viideltä. Ulkona ei ollut sen enempää asteita ja eikä autossa lämmitystä, joten täristiin kylmyydestä kaikki mahdolliset vaatteet yllämme ihastellen tähtitaivasta. Matkantekomme kuitenkin tyssäsi noin 45 minuutin jälkeen automme juuttuessa hankeen. Kuskimme yritti ajamalla saada autoa liikkeelle, saaden sen vain syvemmälle jumiin, kunnes kaikki nousimme autosta ensin kaivamaan ja työntämään. Vaikka tuolla alueella on lähes aina lunta, olimmehan yli 5000 metrin korkeudessa, ei autosta löytynyt lapiota tai muuta apuvälinettä.Yritimme ensin keskenämme työstää autoa hangesta, saaden sitä eteen päin noin 20 senttiä, kunnes saimme kiinnitettyä erään perässämme tulevan auton huomion ja heidän avullaan pääsimme vihdoin irti lumesta.
Kaikkeen tähän tuhraantui noin puoli tuntia ja auringon nousu. Sukat ja kengät lumesta märkinä palelimme takapenkillä entistä enemmän, eikä suostuttu tulemaan autosta ulos tutkimaan tai kuvaamaan geysireitä, vaan jatkoimme melkein suoraan kuumille lähteille.
Kuumuudesta huolimatta ei pulahdettu, koska ajatus lämpimästä vedestä nousemisesta, kylmyydestä ja vaatteiden uudelleen pukemisesta ei tuntunut miellyttävältä. Kuvia kuitenkin otettiin muutama ja hengattiin höyryhengittämässä järven äärellä.
Kuumilta lähteiltä ajettiin Green lagoonille, joka ennakkoodotuksista ja nimestään huolimatta ei ollut lähelläkään vihreää.
Vihertämättömyydestä huolimatta otettiin kuitenkin ryhmäfoto Chrisin, Rachaelin ja Luken kanssa. Huivin alle piiloutuu mun neljä päivää aiemmin pesty kuvottavista kuvottavin tukka. Never again.
Laguunilta kaahattiin Chilen rajalle, jossa pojat ja Rachael vaihtoivat kyytiä, suunnateen San Pedroon ja kohti Chilen lämpöä. Äippy, Lellu ja meikkis jatkettiin vielä seitsemän tuntia takaisin Yuynin kaupunkiin.
Viimeiset kolme tuntia olivat kärsimystä, koska ajelimme keskellä autioita kukkuloita, matkan varrelle ei osunut yhtäkään vessaa eikä sen puoleen kauppaa josta ostaa vettä. Lounasta pysähdyimme syömään alpakoiden seuraan.
Uyunissa hyppäsimme bussiin kohti La Pazia, jonne saavuimme seuraavana aamuna. Mielettömien maisemien, hassuttelun ja uusien tuttavuuksien lisäksi sain matkalla kuitattua univelkani, koska en nuku missään yhtä hyvin kuin Etelä-Amerikan yöbusseissa. Lisää yöbusseilua on onneksi luvassa pian, sillä ensi viikolla menen käymään Cuscossa, jotta voin palata Boliviaan ja uusia rajalla viisumini. Toiveissa on myös Cuscossa treffata Yonathan, joka hylkäsi meidät eilen ja Manuel, ecuadorilais-saksalainen coconutanimal-askartelija.