Nauti, kun vielä voit

Olen innokkaasti kirjoittanut to do-listaa viimeisille viikoille, mutta asioiden toteutus on jäänyt toisarvoiseksi.. Viikonloppuna pääsin kuitenkin alkuun, sillä Roeland lähetti lauantaina viestin ja ehdotti moottoripyörällä ajoa sunnuntaille. Hän on ottanut tehtäväkseen opettaa useammallekin ihmiselle moottoripyörällä ajoa ja nyt oli meikämandoliinin vuoro. Yritin vakuuttaa ettei tämä välttämättä ole ideoista parhain, sillä mulla ei ole ajokorttia ja edellinen pappatunturilla ajo ei ollut kovinkaan menestyksekäs, vaan mulla meni puolisen tuntia saada mopo liikkeelle ja pelkään hajottavani pyörän. Roeland vakuutti pyöränsä olevan vain metallia, eli siitä ei pitäisi olla huolissaan ja opetus menee mun tahdissa.

Treffattiin puolilta päivin ja ajettiin Mallasaan, hieman La Pazin ulkopuolelle, jossa on tasaista ja tilaa ajella ympyrää. Jo pelkästään La Condezan kyydissä olo oli mahtavaa, viimeksi olen ollut moottoripyörän kyydissä noin viisitoista vuotta sitten. Roelandin ohjeistuksen mukaisesti (”halaa mua kuin veljeäsi, kuitenkin niin, että tunnen rinnat selässäni ja kuvittele olevasi perunasäkki, rentoudu, äläkä vaan tee mitään ylimääräisiä liikkeitä”) roikuin mukana ja sain kiitosta luontevuudestani. Mallasassa Roeland selitti kärsivällisesti missä järjestyksessä mitäkin pitää tehdä, mitä mistäkin tapahtuu ja vastasi tyhmiinkin kysymyksiini hermostumatta. Lopulta sain kerättyä rohkeutta yrittää ajamista ja muutaman yrityksen jälkeen sainkin La Condezan liikkeelle, en ollut kuitenkaan tajunnut kysyä miten pyörällä käännytään ja päädyin ensimmäiseksi ajamaan vain suoran tien päästä päähän. Kun sain pyörän vihdoin käännettyä, ilmoitti opettajani, että seuraavaksi harjoitellaan itse ajamista, eli ajaisin ympyrää ja vaihtaisin tarvittaessa vaihteita. Omasta epäuskostani huolimatta ajelin ympyrää ja vaihteitakin onnistuin vaihtamaan ilman pyörän stumppaamista.

Kun Roeland oli vihdoin vakuuttunut, että tiedän mistä on kyse, pidettiin kahvitauko. Roeland oli rakentanut ihmeellisen retkikeittimen, jonka pitäisi uudestaan sytyttää tuottamansa savu palamaan, mutta tämä ensimmäinen versio ei aivan toiminut kuten oli tarkoitus. Pönttö savusi ja kahvin valmistuksessa meni tovi, mutta koska Mallasassa kasvaa vain eukalyptuspuita oli savuttaminen vain miellyttävää, sillä savu tuoksui todella voimakkaasti.

Koska pönttö ei toiminut niin kuin toivottiin, turvauduttiin yksinkertaisempaan alkoholilla toimivaan versioon.

Kahvin jälkeen ajoin menestyksekkäästi vielä muutaman kierroksen ja sitten suunnattiin takaisin keskustaan, sillä mun piti työskennellä Smokeysissä viidestä eteenpäin.

Ollessani poissa wifin äärestä olin saanut viestin argentiinalaiselta Christianilta, jossa hän tiedusteli olenko La Pazissa maanantaina, sillä hän on tulossa käymään. Hän asui huoneessamme kolmisen viikkoa sitten yhden yön ja juteltiin muutama tunti, mutta sen ihmeellisemmin ei tunneta. Vastasin totuudenmukaisesti olevani ja seuraavana aamuna suihkuun tallustaessani törmäsin häneen hostellin käytävällä. Kivuttiin katolle tietokoneen kanssa ja googletranslatoroitiin auringon lämmössä kunnes tietokoneesta loppui akku. Christian kysyi josko tietäisin luontoa jossain lähellä ja lähdettiin kävelylle kohti etelää ja vuoria.

Illimani-vuori on suosikki näkymiäni La Pazissa

Vaikka musta on enemmän kuin kummallista, että hän tuli La Paziin päiväksi vain minun takiani, olen tosi iloinen tuosta päivästä, sillä yksin tuskin olisi tullut lähdettyä samoilemaan.

Tiistaina heräsin jonkun koputtaessa huoneemme oveen, Christian tuli sanomaan heipat ja antoi tekemänsä käsikorun, seuraavan kerran tavataan ehkä jossain Euroopassa, jahka hänen reissunsa sinne saakka joskus jatkuu. 

 

Kävelyn, juttelun ja kiipeilyn ohessa sain jo toisen kohdan viivattua to do-listalta, nimittäin ruskettumisen. Tän päivän puna on tunnetusti huomisen bruna. Lisäksi onnistuin sekoittamaan kehoni, sillä en tietysti hoksannut syödä koko päivänä mitään ja auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta juomani vesi pelkästään poisti loputkin soulot elimistöstäni ja meinasin pyörtyä kalliolla istuessani. Tämän seurauksena seuraava päivä meni melkoisessa sumussa ja huonosti voiden, olin aamulla aivan varma että kuolen. Lucas teki parhaansa edesauttaakseen oloni pahenemista, sillä törmäsin häneen kadulla ja hän pakotti minut aamuiselle tequilalle, kaikista vastusteluistani huolimatta. Kuulemma minun pitää nauttia viimeisistä viikoistani La Pazissa, sillä Suomessa kukaan ei varmasti tarjoa mulle tequilaa yhdeltä iltapäivällä. Vaikka pointti oli tietysti validi, nautinto oli kokemuksesta kaukana.