Bolivian avara luonto
Etukäteen otin tärkeimmistä asioista selvää, kuten että Bolivia on maailman runsaseläinlajisimpia maita. Kuukaudessa olen nähnyt lukemattoman määrän hyönteisiä, koiria, kissoja, lampaita ja tietysti naapurissa asuvat lehmät ja kuullut naapurin kukon, eipä eroa radikaalisti Suomesta. Eksoottisista elukoista olen nähnyt vain alpakka-vauvan, kolibrin ja heinäsirkan. Alpakka oli mieletön, kolibri ikimuistoinen ja heinäsirkka kotiovella meinasi olla syynä siihen että ikimuistoinen tarkoittaisi vain paria päivää. (Multa ei irtoa luonnollista selitystä miksi pelästyin sitä niin paljon, mutta valokuvan ottaminenkin oli vaikeaa, kun pelkäsin että se hyppää mun päälle ja syö mut.)
Maalta, jossa elää näin valtavasti eri eläinlajeja, aika huono saldo mun mielestä.
Tämän takia innostuin valtavasti, kun Kleydy ehdotti sunnuntaille ennen Oscar-volvojaisia retkeä eläintarhaan perheensä kanssa. Perhe kutistui vain Matias-poikaan, mutta meillä oli silti hauskaa, vaikka 2/3 kärsikin pienestä päänsärystä edellisen illan jäljiltä.
Ei paljon vikunjaa Kleydyn heinät kiinnostanut
Laamaa kiinnosti, onneksi, muuten olisi voinut tulla sylkeä naamaan. Itsehän en uskaltanut kovin lähelle mennä, koska laaman sylki haisee kuulemma todella pahalle eikä haju lähde pois millään!
Eläintarha on enemmänkin valtava puisto, jossa asuu häkeissään muutamia, lähinnä paikallisia eläimiä. Suurinta osaa eläimistä en ollut koskaan nähnyt, parista en edes kuullut. Sain myös selvitettyä mikä se karnevaaleilla tanssinut Stitchin näköinen otus oli, amazonilla elävä karhu!
What does the Andean fox say?
Tää papukaija oikeasti puhu! Tosin espanjaa, etten ymmärtänyt muuta kuin hola.