Elämä on yhtä juhlaa
Viime torstaina juhlittiin comadresia, joka on naisten välisen ystävyyden juhla. Comadresissa naisporukat ovat asustautuneet yhtenevästi. Meillä oli kaikilla pirunsarvet, muilla seurueilla näkyi muunmuassa peruukkeja, pupukorvia ja yksi porukka oli pukeutunut ruutupaitoihin. Viikkoa aiemmin vietettiin miesten vastaavaa. Molemmat ovat valmistautumista helmikuun päätapahtumaan, eli karnevaaliin.
Itse suuntasin sattumusten kautta lauantaina Oruron karnevaaleille, jotka ovat Bolivian kuuluisimmat. Tämän suhteen oli mielenkiintoisia keskusteluja ihmisten kanssa, sillä en ollut koskaan kuullutkaan Orurosta tai sen karnevaali-perinteestä, kun sitä oli ihmetelty tarpeeksi he pyysivät kertomaan Suomen karnevaaleista. Yritin selittää että lähimpänä oikeaa karnevaalia Suomessa on toukokuinen samba-karnevaali, jossa kaikki toista sataa sambaajaa tanssivat pitkin Espaa parin tunnin ajan.
Oruron karnevaalin nähneenä voin kertoa, etten toistamiseen lähde vertaamaan.
Bussi Oruroon lähti 3.30 (tai siis paikalliseen tapaan myöhässä eli vähän neljän jälkeen) lauantaina, perillä oltiin kahdeksan jälkeen ja silloin jo ensimmäiset tanssijat kiersivät katuja.
En oo aivan varma mikä eläin tää on olevinaan, mulle tulee mieleen vain Disneyn Lilo
Kaduille oli rakennettu hieman hasardit katsomot, joissa nökötettiin liian tiiviisti seuraamassa tanssijoita ja orkestereita. Sateessa sekä yleisön että katsomoiden kestävyyttä testattiin todella. Itsellä ei ollut kuudennella rivillä muuta ongelmaa, kun vieressä (/päällä/sylissä) istunut rasittava mummo, mutta alimmilla riveillä oli kostea tunnelma. Katokseen kertynyttä vettä pudotettiin harjalla ahkerasti ja aina pudottaja ei muistanut varoittaa alla olevia ja nuo onnettomat, muutenkin sateenpiiskamat, saivat ylimääräiset vedet niskaansa.
Esiintyjiä sade ei tuntunut vaivaavan lainkaan, vaan nuorimmatkin tanssijat bailasivat kuin eivät sadetta huomaisikaan.
Bolivar on paikallinen jalkapallojoukkue, jonka kannattajaksi mut on jo käännytetty.
Koska ainoa mielikuvani karnevaaleista oli tosiaan Helsingin sambakarnevaali, odotin paljon paljasta pintaa ja yllätyin positiivisesti asujen monipuolisuudesta ja epäseksikkyydestä, bikinibeibejen lisäksi oli muun muassa härkiä, lintuja, osoja, cholitoja ja lampunvarjostimia. Toinen huomion arvoinen asia oli, ettei bikinibeibet myöskään olleet hääppöisiä tanssijoita keinuttaessaan lanteitaan, kun oikeasti taitavat tanssija-tytöt olivat miesten joukkossa pomppimassa ja elämöimässä.
Esiintyjien lisäksi kaduilla pyöri myyjiä pitämässä huolen, ettei ehdi tulla nälkä, jano, laskuhumala, että sadetakkeja ja sateenvarjoja on halukkaille, eikä puma pääse loppumaan.
Meidän katsomomme ryhdistäyi juomisen suhteen ja osottautui varsinaiseksi bileväliköksi, olutta ja kahvikonjakkia kului ja kunnostauduin myös itse juomalla ensimmäisen kokonaisen oluen ikinä! Myös puma-vaahtoa kului järjettömästi. Se on mausta päätellen saippuavaahtoa, melko tiivistä ja tulee hyvällä paineella purkista, meinaan ehdottomasti selvittää miten sitä saa Suomeen!
Puma in action!
En ollut matkaseurueemme ainoa gringo, vaan pääsin puhumaan englantia norjalaisen mimmin ja sveitsiläisten poikien kanssa. Tuntuu, että tämän kuukauden aikana oma englannin taito on ruostunut ja puheesta on tullut lähinnä heikkoa spanglishia, joten ei-espanjankielinen seura tuli todella tarpeeseen. Mukana oli myös pari chileläistä mimmiä, joiden viinapää ei ollut parhaimmasta päästä ja perulaisia miehiä, joiden viinapää oli vielä huonompi..
Kun lähdimme takaisin kohti La Pazia hieman ennen ilta yhdeksää, muuttui riehakas meininki kuorsaukseksi. Muiden nukkuessa valvoimme toisen sveitsiläisen kanssa koko matkan. Sandro siksi, että istui käytävän taittopenkillä, jossa ei ole kunnon selkänojaa, meikkis lähinnä sympatiasta ja osaksi siksi, että olisin hereillä El Altossa soittaakseni kyydilleni, jotta tämä tietää lähteä vastaan.
Eilen ja tänään karnevaalia vietetään täällä La Pazissa, mutta meininki on hyvin erilainen kuin Orurossa. Eilinen touhu muistutti lähinnä valtavaa naamiaisasuissa käytävää vesi-puma-sotaa. Ei varsinaisesti osallistuttu sotaan, vaan seurattiin touhua sivusta ilman asianmukaisia varusteita eli sadetakkia, vesi-ilmapalloja ja pumaa, mutta saatiin silti useaan kertaan valkoinen kuorrutus päällemme. Vesipyssyt olivat myös suosittuja aseita, mutta pelkän veden sijaan joukkoon oli laitettu myös saippuaa.
Klassinen Pepino asu
