Euroopan surkein pakkaaja on myös surkein lähtijä.

Huomenna vietetään läksiäisiä ja siitä viikon päästä astelen vakain askelin koneeseen, kohti elämäni isointa seikkailua. Yhtäkkiä se iski tajuntaan, nimittäin paniikki. Järki on sitä mieltä että kaikki järjestyy, tunteet väittää vastaan sekalaisilla lauseilla jatkumosta, tulevaisuudesta ja riskeistä, tunteet on aika pessimistisillä kannalla.

Tämä mestariteos on odottanut julkaisuaan vuosia.

Aluksi olin sitä mieltä, että Boliviasta ollaan liikaa yhteyksissä lillukanvarsista ja patistettiin kysymään kaikesta mahdollisesta. Joulukuussa kyselin apuja pakkaamiseen, sain kahden viikon kuluttua ohjeistuksen tuoda läppäri mukanani sekä lupauksen, että he palaavat asiaan ajatuksella pian. Saatoit jo arvata ettei näin ole tapahtunut. Eli suomeksi, mulla ei ole aavistustakaan millä rinkkani täytän. Toki aamulla mulla ei ollut myöskään ajatusta siitä missä rinkkani on, eikä vastauskaan (rikkinäisinä omassa kellarissa) erityisesti ilahduttanut. 

Rinkka kävi täytenä Katalonian leirillä, kellarinovi-selfie.