Kel onni on sen kätketöön
Olen käynyt viime päivinä mielenkiintoista keskustelua onnellisuudesta, mitä se on ja mistä se koostuu.
Nään tän graffitin melkein joka päivä trufin ikkunasta, tänään pääsin ihailemaan sitä kunnolla!
Yleisestihän ihmiset nimittää onnellisuuden kulmakiviksi perheen, ystävät ja terveyden. Mun perhe on Suomessa ja Libanonissa, ystävät on ympäri maailmaa. Toki rakkaat on rakkaita myös maailman toisella puolella, eikä etäisyys lainkaan vähennä sitä, mutta täällä ei ole vielä ketään yhtä tärkeää. Flunssan uusintakierroskin on osottautunut edeltäjäänsä pahemmaksi, vaikkei tässä nyt ihan terveyden menetyksestä puhutakaan.. Näistä olosuhteista huolimatta, olen onnellisimmillani kuin muistan koskaan olleeni.
Aamuinen pilvi-ihmetys meidän likajoen yllä
Jossain siellä alhaalla kulkee Teleferico
Toki olin onnellinen Suomessakin, mutta täällä onni on jotenkin selkeämpää ja rehellisempää. Tiedän olevani onnellinen, kun jaksan innostua pienistä asioista aivan liikaa.
Näin eilen kolibrin ja se on hymyilyttänyt mua jo yli vuorokauden. Haluaisin kertoa koko maailmalle siitä. Siis siitä, että näin linnun. Ymmärrän, ettei maailmaa välttämättä hetkauta.
Aamulla pilvet olivat niin alhaalla, että peittivät puoli kaupunkia alleen ja silti oli aurinkoista, La Paz ei koskaan ole näyttänyt mun silmään yhtä kauniilta. Taustamusiikkina kaupungin kauneudelle trufissa soi mieletön miksaus kliseisimmistä 90- ja 2000-luvun hiteistä ja teki mieli laulaa mukana.
Kävelin keskustasta kotiin päin kolme tuntia vain ihmetelläkseni La Pazin monimuotoisuutta ja katutaidetta. Ihmiset ihmetteli mua, koska täällä kävellen liikkuminen ei ole tapana. (Muistin kävellessäni, kuinka lukiossa eräs Tuomas kertoi vaihtari-kokemuksistaan Kaliforniassa. Hän oli ollut kävelemässä tienlaitaa, kun poliisit olivat pysäyttäneet hänet ja epäilleet huumediileriksi, koska ilmeisesti muuta syytä kävellä yksin eivät keksineet. Mua ei onneksi kukaan pysäyttänyt, katsoivat vaan tavallista pidempään.)
Yhdellä mun ystävällä oli ennen tapana valittaa milloin mistäkin ja sen perään potea huonoa omatuntoa, kun oikeastihan hänellä on kaikki hyvin. Ajatus siitä, että hänellä on kaikki hyvin, perustui siihen, että jollain menee huonommin. Terry, vapaaehtois-kollegani Indonesiassa, kirjoitti meidän suljettuun ryhmään koskettavan viestin samalla teemalla, kuinka lapset kaduilla ovat onnellisia vaikka heillä ei ole mitään ja kuinka voisimme ottaa heistä mallia.
Mun mielestä toi on väärin. Ikävä kyllä, aina löytyy se kädetön, AIDSia sairastava ja nälkää näkevä sokea orpolapsi, aina jollain menee huonommin. Jos kaikki ajattelisivat kuten ystäväni ajatteli, ei kenelläkään ikinä saisi olla pahamieli mistään. Kaunis ajatus, mutta totuushan olisi se, että pinnan alla kytisi jokaisella, koska tunteilleenhan ei kukaan mitään voi.
Now you are my universe
Tietysti on tärkeää muistaa arvostaa sitä mitä on ja osata laittaa asiat oikeaan perspektiiviin, siinä Terry on aivan oikeilla jäljillä. Aikaisemmin aina matkalta kotiin palatessani olen iloinnut vedenpaineesta, mutta tämän kokemuksen jälkeen osaan varmasti arvostaa eritavalla muitakin suomalaisen yhteiskunnan tarjoamia itsestäänselvyyksiä, kuten koulutusta, terveydenhuoltoa ja sen veden laatua mikä suihkusta sillä mahtavalla paineella tulee. Kaiken tämän ymmärtäneenä, kyllä mua silti ottaa päähän nuo katukoirat, jotka piinaa kotiin tullessa, vaikka näenkin päivittäin ihmisiä, joilla ei ole kotia mihin mennä.
Erästä viisasta Imatralaista lainatakseni: miulla on oikeus miun omiin tunteisiin.
Onnellisuutta analysoidessani tulin siihen tulokseen, että rahasta ja työelämästä vapautuminen on tehnyt mulle hyvää, mittaan omaa olemistani nyt aivan eri mittareilla, kuten avuliaisuudella, sydämellisyydellä ja spontaaniudella. Ei pidä käsittää väärin, rakastan kampaajan työtä enkä voisi kuvitella tekeväni mitään työtä vain rahan takia, mutta tässä ympäristössä nämä olosuhteet on täydelliset. Toivottavasti muistan tämän ajatuksen myös kotiin palatessani ja osaan soveltaa oppimani arkeen.