Kierrätystä La Pazin tyyliin

Käytin kadulla sijaitsevaa roskista La Pazissa ensimmäisen kerran elokuussa. En suinkaan siksi, että haluaisin heittää roskani pitkin katuja, vaan koska täällä ei niihin ole panostettu. Toisaalta, Helsingissä yleisin paikka julkiselle roskikselle taitaa olla bussipysäkit ja niitähän täällä ei harrasteta myöskään. 

Useimmat kadunkulmat ja lampputolpat on kuitenkin ymmärretty ottaa hyötykäyttöön ja roskapussit dumpataan siis suoraan kadulle.  Los Pinosissa meillä oli roskispuu, jonka juurelle roskapussit heitettiin ja josta roska-auto ne haki. 

DSC_0014 (2).JPG

 Tämän tyyppinen ratkaisu on tietysti ihanteellinen katukoirille, jotka hyvin vaivattomasti metsästävät ruokansa pusseja avaamalla.

Ihmiset eivät välttämättä jaksa aina kantaa roskiaan risteykseen saakka, joten karkkipaperit ja nenäliinat pudotetaan monesti niille sijoilleen, josta kaupungin siivousväki ne lakaisee matkaansa. Valistunut arvaukseni on, että jokaiseen kortteliin on palkattu katusiivooja ja epäilen heidän saavan ainakin osittain provisiopalkkaa, sen verran tehokkaasti siivous hoituu.

Kulttuuri Matkat