O-Ö
O
Opettaminen. Vuosien varrella on tullut, sekä omasta että kavereiden toimesta, mietittyä voisiko opettaminen olla mun juttu. Olen aina ajatellut ettei olisi koska kärsivällisyys loppuisi kesken, en nimittäin oikein siedä tyhmyyttä. Se, joka väittää ettei tyhmiä kysymyksiä ole, on väärässä. Kuitenkin opettamista on ensi vuonna edessä, joten joko joudun ylittämään tai sitten yllättämään itseni!
P
Puhuminen. Voi kuinka rakastan puhumista! Mun pomo on muunmuassa ehdottanut, että mun työpisteen voisi mikittää ja nauhoitteet myydä radioon, saisi kuulemma moneksi tunniksi viikossa ohjelmaa. Saattaa tuottaa Boliviassa vaikeuksia, koska ei oikein ole kieltä, jolla puhua niin että kukaan ymmärtäisi. Tai sitten tämä edistää hurjasti espanjan oppimista?
Q
Quentin Tarantino ja Queen. En osaa päättää kummalla on isompi rooli mun elämässä. Suuria tunteita ja isoja elämyksiä.
R
Rusketus. Musta tuntuu, että ruskettuneena näytän itseltäni. Boliviassa on mitattu maailman korkeimpia uv-indeksejä, joten vaikka sää on lähempänä Suomen lokakuuta kuin kesää, rusketuksen pitäisi olla taattu.
S
Sukunimi. Ja nimet muutenkin. Oma nimeni on kokonaisuudessaan hurjan yleinen, nuorempana haaveilin löytäväni miehen, jolla on harvinainen sukunimi mutta eihän siinä ihan niin käynyt. Tähän nimeen on kaiketi tyydyttävä kun ei muuta voi, mutta jotenkin kaipaisin yksilöllisyyttä.
Harrastan nimiä muutenkin, sunnuntaihesarin perheilmoitukset sai mut suunnittelemaan vauvojen nimipalvelua. Nimipalvelussa mulle toimitettaisiin vauva muutaman päivän ikäisenä, mukana tulisi pieni sukuselvitys ja tiedot esimerkiksi vanhempien lempparileffoista tai -kirjoista ja viikon hengailun jälkeen palauttaisin vanhemmille fiksusti ja ajattelevaisesti nimetyn lapsen enkä Ridge Möttöstä tai Aarre Arkkua. Eipä taida silti löytyä markkinarakoa tälle, taidan keskittyä tukanleikkuuseen.
T
Tavara. Tykkään ajatuksesta, että mun koti näyttää multa ja laukkuun katsomalla pystyy päättelemään millainen tyyppi oon. Pyrin järkevään kuluttamiseen ja ihan älyttömyyksiin tavaran haaliminen ei oo karannut, vaan uskon laadun korvaaman määrän.
U
Uni. Kaikkihan me sitä tarvitaan, mutta välillä tuntuu, että tarvitsen sitä enemmän kuin kuuluisi. Voin helposti nukkua 14 tuntia, enkä todellakaan tiedä mistä on kyse kun ihmiset valittavat nukkuneensa liikaa. En voi myöskään samaistua yöllisiä heräilyihin tai siihen, ettei saa nukuttua autossa, teltassa, lentokoneessa, kännissä, melussa…
V
Valokuvaus. Tarkastelen maailmaa kameran läpi, etenkin reissussa ollessa. Hämmästyin kun Roomassa en ottanut kameraa kertaakaan edes esille, en oikein vieläkään tiedä mistä se johtui. Kuvaan edelleen satunnaisesti filmille, filmikuvissa on erilaista henkistä pääomaa, harkintaa ja arvokkuutta.
W
World vision. Suurin osa ihmisistä ymmärtääkseni vihaa feissareita, itsehän odotin täyttäväni 18, jotta voin vihdoin vastata feissarille kyllä ja ryhtyä lahjoittajaksi Amnestylle, kummilapsen hankin heti kun sain säännölliset kuukausitulot. Nyt en oikein tiedä miten toimia, en haluaisi katkaista supporter-suhdettani Ugandaan, mutta ei mulla myöskään ole ensivuonna tuloja. Yksi asia lisää selvitettävien asioiden listaan..
X
Xylitol. En ole koskaan ennen ollut niin kauaa pois Suomesta, että olisin ehtinyt kaivata Fazerin sinistä, ruisleipää tai xylitol-purkkaa, joten ajatus tuntuu utopistiselta. Jännityksellä odotan milloin kotiruokaikävä se iskee, vai iskeekö?
Y
Ystävät. Nyt, kuukausia sen jälkeen kun päätin lähteä, tajusin kuinka itsekäs olen. Hylkään ystäväni vuodeksi. Ohi mene muunmuassa kolmet häät, joista kaksiin minua pyydettiin kaasoksi. En ole paikalla parhaiden ystävieni elämän tärkeimpänä päivänä. Onneksi ystäväni ovat luonnollisesti mahtavia ja ovat pelkästään onnellisia puolestani.
Z
Zoo. Eläintarhoista voi olla montaa mieltä, itse tahdon luottaa että niissä tehdään arvokasta tutkimustyötä ja pidetään lajikannat mahdollisimman monimuotoisina. Sitä paitsi, jos eläin pystyy lisääntymään vankeudessa, ei kai asiat voi kovin huonosti olla? Särkänniemen delfiinejä en tästä syystä oikein sulata. Jostain käsittämättömästä syystä eläimien näkeminen ja seuraaminen tekee mut hyvin onnelliseksi, enkä malta odottaa kaikkia niitä eläimiä mitä tulen kohtaamaan, sillä Bolivian eläinlajisto on maailman runsaimpia.
Erityisinä mieleen on painunut Ranuan eläinpuiston karhut, le Village des Tortues Ranskassa ja Oceanario Lissabonissa.
Å
Åke Blomqvist. Boliviasta toivottiin, että opettaisin suomalaisia tansseja. Ajatus meikämandoliinista tanhuamassa ja erityisesti opettamassa sitä, tuntui kaukaiselta sekä erittäin hilpeältä. Sitten muistin Åken Disco-videon, ehkä pystyisin sittenkin jakamaan palan suomalaista tanssihistoriaa! Pitkän harkinnan jälkeen kuitenkin pyysin, että kulttuurivaihtoa toteutettaisiin toiseen suuntaan jonkin muun asian ympäriltä ja nyt esiteltäväksi jää suomalainen ruoka.
Ä
Äippy. Mammis. Elämä ilman äitiä olisi hirveää. Puhutaan lähes päivittäin puhelimessa ja ehdottomasti lasken äitin parhaimpiin ystäviini. En usko että pystyttäisi pitämään toisiltamme salaisuuksia, vaikka yritettäisiin.
Ö
Öinen katukahvila – Café terrace at night. Tämä taulu sai mut tykästymään Van Goghiin, Van Gogh sai matkustamaan Amsterdamiin yksin, siellä opin rohkeutta ja itsenäisyyttä enemmän kuin missään. Yksin matkustaminen on vapauttavaa, tekee avoimemmaksi ja madaltaa kynnystä tutustua uusiin ihmisiin.