Sain Belgialta miltein kaiken mitä odotinkin. Naurua. Eurooppaa. Kohtaamisia vanhojen ystävien kanssa. Uusia kavereita. Fetaa. lämpöä ja rusketuksen. 

La Pazin aloitusseminaarissa syntyi Awesome foresome, jonka Isabellen mentävän aukon Nadde paikkasi moitteettomasti. Lisäksi meitä Terryn ja Arnoldin kanssa tituleerattiin Harryksi, Roniksi ja Hermioneksi. ©Teona Katsitadze

Kun kerran pääsee kaiteilla laskettelun makuun, ei sitä voi lopettaa! Kiivettiin myös 374 porrasta ylös, sääli vain kaide on pätkitty noin kymmenen metrin paloihin, joten alas liukuminen ei ollut niin hauskaa kuin se voisi olla.

Auringossa, Nadden seurassa, Carrefour-macaronitkin maistuivat palalta taivasta!

Rusketuksesta tuli kahdessa päivässä ilmeisen pätevä. Kuvatessani tätä graffitia ohikulkeva mies kommentoi jotain selfiestä, oikaisin asian laidan ja hän jäi juttelemaan kanssani ja kysyi ensin olenko Portugalista, vastattuani kieltävästi seuraava arvaus oli Etelä-Amerikka. 

©Jess Gallardo

Uupumaan reissusta jäi ainoastaan salt&vinegar sipsit, kasvohoito ja Isabelle. 

Isabelle keskeytti oman vapaaehtoisuutensa Kamerunissa miltein pari kuukautta sitten, eli hänen puuttumisensa ei tullut yllätyksenä. Harmitti silti. 

Viimeisenä iltana rakensimme Terryn vaatteista ja ilmapallosta vara-Isabellen, veimme hänet kaupunkikierrokselle ja aiheutimme hämmennystä. 

Seminaari itsessään oli antoisa ja sain paljon rohkeutta tulevaan puoleen vuoteen. Oli myös todella mielenkiintoista kuulla mitä muiden projekteille kuuluu ja miten elämä muuten on sujunut. Merisin esimerkistä rohkaistuneena alan myös etsimään uutta asuntoa, koska viimeisen kahden kuukauden aikana mun asumiskulut on miltein kaksinkertaistuneet päivittäisen taksilla kulkemisen tähden. 

Viikon vika selfie ©Jess Gallardo

Seminaarin jälkeen Anne ja Sergio matkustivat Pariisiin ja Mikske tuli Liegeen tapaamaan mua. Miksken kanssa hengailun lisäksi matkustin Saksaan moikkaamassa Nastasjan äitiä Johannaa, mikä oli yllättävän luonnollista ja kivaa. Tuon vajaan tunnin matkan taitoin junalla ja mielessä kytää yhä vahvemmin ajatus reilaamisesta, niin vaivatonta kahden maan välillä matkaaminen oli.

Rinkkani paino kaksinkertaistui Johannan ja Miksken ansiosta, Boliviaan palaa mukanani Saksalaisia viinejä, olutta, kirjoja, hygieniatuotteita, panttereita, minttulakuja, vaatteita sekä Nastasjalle että mulle, batterya (siltä varalta, että Hard Rockin omistaja tuottaa tässä asiassa pettymyksen) ja uusia elokuvia.

Liegen ja Aachenin lisäksi ehdin viettää iltapäivän Miksken kanssa Brysselissä ja illan Milanossa. Milanossa oli meidän bolivialaisten lisäksi Perun vahvistukset Martin, Joshep ja Jerri.

Syötiin tietty gelatoa! ©Sergio Mendez Rojas

Välilasku Parisiisissa, mutta siitä ei ole muuta raportoitavaa kuin kiire ja stressi. Vaihtoaikaa meillä oli kolmisen tuntia, mutta yllättäen Brysselissä paljastui, että siinä ajassa meidän pitää vaihtaa lentokenttää kaupungin laidalta toiselle, tehdä uusi check-in, dropata laukut ja selviytyä turvatarkastuksista. Meinasin 45 minuuttia lentokenttäbussia odotettuamme menettää toivoni koneeseen ehtimisestä, onneksi asioilla on tapana järjestyä ja ehdimme oikealle kentälle tunti 15 minuuttia ennen lähtöaikaa. Yritin tehdä check-inin koneella, joka printtasi matkalippujen sijaan raportin, joka kertoi check-inin olevan mahdoton. Siirryimme tiskille, kerroin tämän ja ojensin raportin passini kanssa virkailijalle, joka vakavalla naamalla kertoi tämän tarkoittavan sitä, että jäämme Pariisiin. Kaikkien edeltävän vuorokauden sattumusten jälkeen vitsi ei kauheasti naurattanut. Hylättyämme laukkumme tuon hilpeän ranskalaisen huomaan, saimme ohjeen seikkailla tuolla Euroopan toiseksi vilkkaimmalla kentällä mahdollisimman nopeasti oikealle portille, koska boarding alkaisi kahdeksan minuutin kuluttua. Ehdimme mainiosti koneeseen ja nyt odotamme, että Limassa kello tulisi 6.00 ja viimeinen lentomme pääsisi nousemaan kohti La Pazia.