Vaikken ole täällä ollessani potenut koti-ikävää lainkaan, nyt kun Belgiaan matkustaminen lähestyy, en meinaa pysyä housuissani! Eurooppalaista ruokaa! Ihmisiä, jotka puhuvat englantia! Auringonlaskuja! Täsmällisyyttä! Irtokarkkeja! Lämpöä! Viimeisestä haaveillessani Mikske nauroi ja varmisti, että tosiaan täältä päiväntasaajan kieppeiltä tullessa joku odottaa Belgialta lämpöä.

Meidän valmistautuminen on sujunut hyvin bolivialaisesti, Sergio sai viisuminsa vasta maanantaina eikä siis voitu ostaa lippuja ennen sitä. Ja nythän on niin mainio tilanne, että meidän matkasuunnitelma on suoraan helvetistä. Ensin lennetään lauantaina Limaan, jossa meillä on kahdeksan tuntia aika pööpöillä ennen Amsterdamin koneen lähtöä. Amsterdamissa meillä on vain puolitoista tuntia aikaa vaihtaa Brysselin koneeseen, mikä ei ole mulle eurooppalaisena ongelma, mutta kahden bolivialaisen alaikäisen maahantulossa saattaa kestää hieman kauemmin, mutta yritän olla stressaamatta siitä etukäteen. 

Takaisin lähdetään kahdeksalta illalla, ensin Milanoon, jossa ollaan yhdeksältä illalla ja kone Pariisiin lähtee aamulla kymmeneltä. Koska Anne ja Sergio vierailevat Belgian lisäksi myös Pariisissa, yritän nyt järjestää niin, ettei heidän tarvitsisi palata Brysseliin ja tehdä vuorokauden ylimääräistä reissua, vaan voisivat hypätä suoraan Limaan menevään koneeseen Pariisista. Lisäksi olisi mulle tuhannesti helpompaa ja mieluisampaa kuluttaa 12 tuntia yöllä Milanossa yksin, kuin huolehtien kahdesta alaikäisestä. Myös takaisin tullessa meillä on kahdeksan tuntia aikaa Limassa, mutta sekin on yöllä.

Toivon, että Anne ja Sergio ovat kykeneviä nukkumaan lentokoneessa ja -kentällä, koska itsehän nukun vaivatta missä vain, enkä aio antaa heidän pilata mun reissua väsyneellä kitinällä. Jaoin heidän kanssaan parhaat lentomukavuusvinkkini eli villasukat ja paljon karkkia!

Matkustamme Liegeen seminaariin, jossa käydään läpi mitä P4P-projektissa on tähän mennessä saavutettu ja miten tästä jatketaan. Luvassa on kaiken vakavan ja asiallisen lisäksi epäilemättä paljon naurua, hassuttelua ja ystävyyttä. 

Arnold ennusti jo pyörtyvänsä jälleennäkemisemme kunniaksi, itse epäilen vuodattavani onnenkyyneleitä.

Seminaarin jälkeen Anne ja Sergio tosiaan matkustavat kahdeksi päiväksi Pariisiin ja mun oli tarkotus treffata Mikske. Ilmeisesti näin ei kuitenkaan ole tarkoitettu, vaan avokuplan moottori kosahti Unkarin maaseudulla. Auto on nyt myyty ja Mikske palannut lentämällä Suomeen. Sen lisäksi ettei nyt todennäköisesti nähdä, mua harmittaa etten koskaan päässyt BBn kyytiin ja etten saa Miksken mukanaan raahaamia Pantteri-karkkeja ja elokuvia. Treffien sijaan mun ohjelmassa on Nastasjan perheen tapaaminen Aachenissa ja hengailua Arnoldin kanssa Brysselissä. 

Eilen ja tänään vietetään mun läksiäisiä, Diogo ilmoitti etten voi poistua mantereelta ilman bileitä. Yritin vastustella, koska kyse on alle kahdesta viikosta, mutta jotenkin silti löysin itseni tanssimasta Lokin baaritiskiltä.

©Loki hostel La Paz

Lokista jatkettiin Mythologyyn ja siellä törmäsin turkulaiseen Rikuun. Rikun kanssa jutellessani huomasin, etten enää osaa puhua suomea, mulle on kehittynyt hämmentävä murre ja sanat katoilee päästä koko ajan, englanniksi kaikki on luonnollisemman kuuloista. Kirjoittaminen suomeksi ei ole niin vaikeaa, koska sen saa tehdä omaan tahtiin ja tarvittaessa saman voi kirjoittaa viidesti eri tavoilla. Onneksi myöskään kuullun tai luetun ymmärtäminen ei ole kärsinyt. 

Vaikka olen innoissani matkasta ja seminaarista, olen hieman harmissani kaikesta siitä mitä missaan Euroopassa ollessani. Copa American finaali pelataan lauantaina ja vaikka saatan nähdä osan matsista Limassa ollessamme, ei sen katsominen lentokentällä ole sama kuin Smokey’s Pipessa ystävien seurassa.. Paavi tulee vierailulle La Paziin ensi viikolla ja se on täällä valtavan iso ja odotettu tapahtuma, olisin itsekkin halunnut nähdä hänet toistamiseen. Palataan Boliviaan 16.7. joka on Dia de La Paz, mutta ikävä kyllä sitä juhlitaan jo edellisenä iltana valtavan ulkotapahtuman muodossa. Palaamme siis krapulaiseen ja pyhäpäivää viettävään kaupunkiin, toivon vain, että julkinen liikenne toimii, toisin kuin osana kansallisista vapaapäivistä.

La Pazin yöelämän rakenne on erikoinen. Jumalasta seuraavia ovat nimittäin hostellien ravintolapäälliköt, jotka ohjaavat humalaiset turistit yökerhoihin, hostellien baarien mentyä kiinni. Heidän asemansa yökerhoissa on naurettava, heidän tarvitsee vain näyttää hieman janoisilta ja juoma on jo heidän edessään.

Kahden eri hostellin ravintolapäälliköt on valmiita suutelemaan maata, jota mun hajoamispisteessä olevat Converset tallaa. Tämä on minun näkökulmasta suoraan verrannollista ilmaiseen ruokaan ja juomiin, en valita, vaikka tuntuukin hieman julmalta heidän puolestaan. Tämä leikki tuskin on kovin pitkäikäinen, koska varmasti pojat jossain vaiheessa ymmärtävät kuinka turhaa ja tuloksetonta mun lahjominen on heidän seksielämänsä kannalta.

Sunnuntaina töiden lomassa olin ulkona juttelemassa Lokin ravintolapäällikön Diogon kanssa, kun ohi kulki hieman eksyneen näköinen parrakas mies. Diogo, kunnon sisäänheittäjän tavoin, kutsu hänet sisään ja piti pienen mainospuheen Smokey’sista ja erityisesti uskomattoman ihanasta henkilökunnasta. Mies ei heti ostanut tuota puhetta, mutta jäi juttelemaan kanssamme ja kertoi olevansa Yhdysvalloista, tarkemmin Coloradosta, vitsillä kysyin ettei vaan Grand Junctionista. Ei, viereisestä kaupungista alunperin ja nyt asuu Denverissä. Diogo jakoi hänen kanssaan omia jenkki-kokemuksiaan ja jossain vaiheessa kundi keksi esittäytyä. Kun kuulin hänenkin nimensä olevan Kevin, käännyin kannoillani ja menin sisälle kiroamaan maailmankaikkeuden huonoa huumorintajua. Toki olen viimeiset 12 päivää toivonut kuulevani jotain Coloradon Kevinistä, mutta tämä parrakas ei ollut se yksilö, johon nämä toiveet ovat liittyneet. Diogo raahasi Kevinin mukanaan sisälle ja tämä osottautui kaimansa tavoin todella mukavaksi tyypiksi. Hän kuitenkin kertoi heti alkajaisiksi, että hänen on mentävä ajoissa nukkumaan, sillä hänen pitää jatkaa matkaa seuraavana aamuna kohti Argentiinaa, jossa odottaa hänen raskaana oleva ex-tyttöystävänsä ja ultraäänikuvaus, jossa selviää heidän tulevan vauvansa sukupuoli. Kun hän sitten lähti, harmiteltiin molemmat, ettei ehditty juttelemaan sen enempää ja hän totesi uskovansa meidän vielä joskus tapaavan.

Ennen tulevaa rooliani kuningattarena mun pitää ehkä vähän treenata poseerauksia, koska ainakaan tää tough bitch duckface ei oikein toimi. Toki oon paljon katu-uskottavampi kuin Sagar.

Törmäsin Sagariin sinä iltana kun Marcelo löi mua. Istuin Mythologyn portailla itkuisena kokoamassa itseäni, kun hän poistui baarista. Vaihdettiin pari sanaa ja hän esitti kutsun tulla joskus drinkille hänen hostelliinsa. Unohdin koko sattumuksen, kunnes hän tuli hieman pettyneenä sunnuntaina kysymään miksei mua ole Bacoossa näkynyt. Maanantaina päätin tehdä työtä käskettyä ja suuntasin Bacoon Intia-iltaan. Odottaessani curryn valmistumista, vieressäni avautui ovi ja kukapa muu sieltä marssiikaan kuin Kevin Vol. 2. Hänen lähtösuunnitelmansa olivat muuttuneet, sillä aamulla hostelliin oli saapunut joukko hänen kavereitaan, jotka olivat ympäripuhuneet hänet jäämään vielä yhdeksi päiväksi ja ex-tyttiskin oli siirtänyt ultra-ajan perjantailta maanantaille. Todettiin yhteen ääneen, että universumin mielestä meidän siis piti tavata uudestaan nyt eikä vasta seuraavassa elämässä, kuten sunnuntaina ääneen epäilin. Vietin siis kohtalon järjestämän mielettömän hauskan illan, jollaisesta en olisi vielä lauantaina osannut haaveillakaan.

Smokey’s Pipen vakavaakin vakavampi gringo-henksu työvuoron päätteeksi. Yonathan on meidän uusin lisäys, Israelilainen poika, joka tunnetaan jo paremmin nimellä Jewish guy.

La Pazin Hard Rock Cafe on käynyt tutuksi, koska se on ainoa baari joka sunnuntaisin on auki, mutta vasta viime sunnuntaina sain tietää kuka sen omistaa ja juttelin hänen kanssaan myös ensimmäistä kertaa. Koska sunnuntaisin työskentelen Smokey’s Pipessa, Hard Rockiin mennessä on pohjilla jo liian monta asiakkaiden kanssa juotua freeshottia ja masu täynnä ruokaa, joten juon poikkeuksetta siellä vain vettä enkä vilkuilekaan ruokalistaan, vaan keskityn tanssimiseen. Viime sunnuntaina en töissä ehtinyt syödä ennen kuin keittiö meni kiinni, joten etsin ensimmäistä kertaa kätösiini menun ja bongasin toiseksi viimeiseltä riviltä Batteryn, tuon juomien aatelisen. Tilatessani omistaja kuitenkin kertoi heiltä löytyvän vain Red Bullia. Lyhyt espanjaksi käyty keskustelumme meni kutakuinkin seuraavasti:

Miksi helvetissä teillä on se menussa, jos ei sitä saa?

Koska ei kukaan juo sitä.

No hitto, en ota mitään.. 

*kysyvä katse*

No otan mä vettä.

Ja nyt meillä on Kleydyn kanssa pieni veto käynnissä, kuinka kauan menee, kunnes Batterya on saatavilla. Itsevarmana veikkaan, että ennen kuin palaan Belgiasta.

Omistajassa parasta on tapa jolla hän jurottaen mulkoilee tiskin takaa, kun brasilialaiset ilotytöt vamppaa turisteja ja turistit paikallisia. Keskustellessamme häneltä poikkeuksellisesti irtosi hymy ja kun lähdimme, hän tuli ulos varmistamaan, että otamme turvallisen taksin.