Jos et tunne Edgaria, Julieta ja Bellaa, et tunne Huanchacoa. Näin mulle kerrottiin ensimmäisenä päivänä, tavattuani heidät kaikki jo. Tuohon lauseeseen kiteytyy Huanchacon syvin olemus, nimittäin ihmiset tekevät tuosta pienestä kylästä spesiaalin. Mulle Huanchaco merkitsee myös muita ihmisiä, mutta Edgar ja Julie ovat ne, keiden ympärille paljon rakentuu.

En tiennyt Huanchacosta mitään sinne matkustaessani, itseasiassa aivan viime metreillä mulle selvisi, että hypätessäni bussiin Limasta tulee määränpään olla Trujillo, eikä Huanchaco. Olin sopinut Kevinin kanssa hänen olevan mua vastassa bussiterminaalilla, mutta yöllä sain viestin, että käynnissä on aivan liian hyvät bileet ja ohjeen ottaa terminaalilta taksi La Gringa nimiseen hostelliin rannalla. Taksikuski ei järin paljon ilahtunut tästä ohjeesta ja Huanchacoon saapuessamme ymmärsin miksi.. Koko kylä on rannalla ja joka toinen rakennus on hostelli.

Varsinaisen sängyn sijaan päätin nukkua katolla teltassa, Tyynen valtameren kohistessa taustalla.

Löysin kuitenkin perille ja vastassa oli hostellin omistaja Julie, josta olin etukäteen kuullut niin paljon, että tuntui kuin tuntisin hänet jo ja olisin tullut kotiin. Hereillä oli myös Tincho, argentiinalainen poika, joka kuullessaan mun olevan Suomesta ryhtyi räppäämään suomeksi! En tunnistanut kappaletta mutta pienellä googlailulla selvisi sen olevan Asan Mitiih. Kovasta yrityksestä huolimatta en saanut selville miksi hän osaa kyseisen kappaleen. Kirjauduttuani hostelliin ja saatuani aamukahvin eteeni seuraamme liittyi Zoe, New Yorkilainen mimmi, joka päätti meistä tulevan välittömästi kavereita. Zoe oli viettänyt Huanchacossa pari kuukautta, joten hän osasi esitellä paikat ja ihmiset.

Vietin aamupäivän lukien patiolla ja tutustuen hostellissa asuviin tyyppeihin ja ehdin melkein unohtaa tulleeni Huanchacoon tapaamaan Keviniä. Jantteri kuitenkin selviytyi joskus puolenpäivän aikaan ihmisten ilmoille ja liittyi Zoen, saksalaisen Julian, taiwanlaisen Amyn ja minun seuraan, kun lähdimme markkinoille etsimään Zoen perheelle matkamuistoja.

Olin suunnitellut kuluttavani aikani rannalla aurinkoa ottaen, uiden ja ehkä vähän surffaten, mutta pilvinen sää ei houkutellut moisiin aktiviteetteihin lainkaan. Jokainen päivä oli toistaan pilvisempi ja viikon aikana näin vain yhden auringonlaskun.

Suurimpana osana päivistä en tehnyt mitään, eräänä päivänä suurin ohjelmanumeromme oli kävellä viiden minuutin matka leipomoon 16.30, jolloin heidän tajunnanräjäyttävät suklaacroissanttinsa ovat uunituoreita. 

Harmautta, todos los dias.

Huanchacossa kalastetaan paljon, muttei suinkaa ongilla vaan siima on kiinni laudan kappaleessa ja syötteinä käytetään pieniä rapuja. Rapuja saa pienen pussillisen ja kun sen laittaa kädelle on kutina ja kihemöinti kylmiäväreitä aiheuttavaa. Tuntien yrityksestä huolimatta ei saatu kalaa. 

Amy on reissannut 22 kuukautta ympäri maailmaa lähinnä kävellen ja liftaten. Typy on 40-kiloinen, enkä voi kuin ihailla hänen rohkeuttaan. Ennen Huanchacoon päätymistään hän on matkannut Aasiassa, Australiassa, kulkenut läpi Afrikan Eurooppaan ja ehtinyt kierrellä hieman Etelä-Amerikassa. Hän rahoittaa elonsa työskentelemällä hostelleissa majoitusta vastaan, kirjoittamalla novelleja Taiwaniin ja hieromalla. Hänen oli tarkoitus olla reissussa vain neljä kuukautta, mutta enää hänellä ei ole minkäänlaista suunnitelmaa. 

Manuel ja coconut-animal. Koska maailma on pieni paikka, taustalla on ranskalainen mimmi, joka istui poikaystävänsä kanssa mun ja Miksken edessä bussissa Cuscosta La Paziin huhtikuussa.

Manuel on puoliksi saksalainen ja puoliksi ecuadorilainen, en tiedä kuinka kauan hän on ollut reissussa tällä kertaa, mutta Huanchacosta hän matkasi Ecuadoriin tapaamaan sukuaan ja sieltä hän jatkaa Cuscoon. Cuscossa hän työskentelee kuusi kuukautta jooga-opettajana ja syksyllä menen moikkaamaan häntä. Ehdimme tutustua vain päivän, mutten malta odottaa että tutustumme lisää, sillä hänestä huokui mieletön rauha ja onni. 

Ehdottomat suosikkini ovat kuitenkin Pius ja Petra, nuori pariskunta, joihin Kevin olin tutustunut bussissa lähdettyään La Pazista. Petra vahvisti teoriaani siitä kuinka saksalaiset tytöt voivat syödä uskomattomia määriä täyttymättä ja lihomatta. Petra söi aina ruokani loppuun ja valitti minun syövän kuin pieni lintu, aivan kuten Nastasja. 

Vaikka Huanchaco on monelta kantilta lähestyttäessä turistikylä, yöelämää ei käy kehuminen. Baareja on, mutta niissä soitetaan musiikkia aivan liian lujalla ja illat vietimme rannalla, koska sinne musiikki kuului inhimmillisellä voluumilla ja kadut ovat täynnä pieniä kioskeja, joista ostaa olutta. 

Rannan ja hostellin lisäksi vietin aikani Edgarin luona, jossa Kevin asuu ja jossa kaikki muutkin tuntuvat viettävän aikansa. Edgar on tatuoija ja lävistäjä, mutta ilmeisesti hänen näkönsä ei ole kummoinen, joten uusia tatuointeja mulla ei ole, vain uusi lävistys. Pius ja Kevin sen sijaan keksivät viimeisenä iltana tatuoida toisiaan.

Kyseessä oli molemmille ensimmäinen kerta, mutta yllättävän mallikkaasti he selviytyivät. Nyt Piusin ukkovarpaassa on hymynaama ja Kevinin oikeassa jalkapohjassa LR, joten kun hän kääntää jalkapohjan itseään kohti, toimii tatuointi lunttina, kumpi on oikea ja kumpi vasen.

Mahtavien ihmisten lisäksi Huanchacossa on mahtavia koiria, mikä oli tervetullutta vaihtelua Los Pinosin koiriin.

Edgarilla on kaksi koiraa, mama ja papa eli Ramona ja Thomas. Ramona on viimeisillään raskaana, sisällään neljästä kuuteen pientä bulldoggia. Ramonan kuorsaus rytmitettynä Thomasin tuhinalla toimi taustamusiikkina Edgarin asunnolla.

Coloradolainen Nathan, joka on asunut kaksi vuotta Huanchacossa ja työskentelee paikallisessa koulussa englannin opettajana, on perinyt kuolleelta ystävältään Pirata-nimisen koiran. Piratan nimi tulee tietenkin siitä, että muuten valkoisella koiralla on mustaa vasemman silmänsä ympärillä, kuin merirosvon silmälappu. Pirata ei ole kovinkaan ihmisystävällinen, vietettyään kolme viikkoa hostelli-koirana La Gringassa Nathanin ollessa reissussa. Tiedostaessani oman karmani halusin kunnioittaa Pirataa, mutta hän päättikin tykästyä muhun ja peppukaveerasi kanssani välittömästi. 

La Gringassa on myös kaksi oikeaa hostelli-koiraa, Bella ja Camote. Camotesta ei ole erityisesti kerrottavaa, se hengailee satunnaisesti hostellin pation sohvan alla jos ei ole pyörimässä kaupungilla. Camote ei tunge ihmisten rapsutettavaksi, muttei myöskään reagoi jos joku rapsuttaa. Bella sen sijaan on koirien aatelia! Bella rakastaa ihmisiä ja parkkeeraa hostellilla aina jonkun viereen kerjäämään rakkautta. Jos hostellilta poistuu, Bella tulee varmasti mukaan, hän kävi kanssamme markkinoilla, baareissa, ravintoloissa ja rannalla. Ajattelin Bellan seurailevan vain saadakseen ruokaa, mutta kun eräänä iltana lähdin kiertämään kaupungille kameran kanssa kuvaamaan graffitteja, kulki Bella kiltisti mukana. Saapuessamme hostellille kierroksen jälkeen, odotin kadulla, että ovi avattaisiin ja selkäni takaa lähestyi vanhempi mies huudellen amigaa. Bella valpastui välittömästi, nousi ylös ja lähestyi miestä, ei haukkuen tai muuten agressiivisesti, mutta näyttäen että hän suojelee tarvittaessa ja sydämeni täyttyi onnesta. Lähtiessäni Bella myös saattoi mut taksiin muiden vielä nukkuessa. En tiedä miten Bella valitsee seuransa, mutta erityisesti mun ja Petran seura tuntui kelpaavan. Bella ei myöskään vaadi kovin pitkää tutustumista, sillä sain nauttia hänen seurastaan jo ensimmäisenä päivänä. Huono puoli Bellassa on hänen käsittämätön ja vaarallinen tapansa hyökätä ohi ajavien autojen renkaisiin, pelkäänkin sen koituvan hänen kohtalokseen.