Heti ensimmäisinä päivinä silmiin pisti paikallisten tapa kantaa lapsiaan, joko selässä tai sylissä, kaikkialla ja kaikkialle. Ajattelin, että onpa kiva, läheisyys lämmittää ja näin kantajalla, useimmiten äidillä, on kädet vapaana. Kuukausi siihen meni ennen kuin hoksasin, ettei tässä kaupungissa tosiaan montaa tasaista kohtaa ole, jossa niitä lastenrattaita työntäisi. Centro infantilissa on kahdet sisäkäytössä, joten näen rattaita päivittäin, ne varmaan hämäsivät ja hidastivat tätä päättelyketjua.

Toinen samanlainen aivopieru oli graffittien suhteen. Olen ihastellut niiden kirjoa viikko kaupalla ja jo keskiviikkona tajusin miksi niitä on niin paljon: tilaisuus on tehnyt varkaan. Jokainen talo on ympäröity aidalla, joten maalattavaa pinta-alaa löytyy enemmän kuin tarpeeksi. Silmä on tottunut muureihin ja niiden päällä törröttäviin lasin palasiin, enkä oikein muista miltä talot näyttävät ilman. Täällä graffitin ja mainoksen ero on hiuksen hieno, molemmat maalataan muuriin ja on katsoja tehtävä päättää kummasta on kyse. Nyt on esimerkiksi tulossa pormestarivaalit ja niiden seurauksena sinistä, vaaleanpunaista ja oranssia näkyy katukuvassa paljon!

Etukäteen odotin, että pääsisin vihdoin Taco Belliin, mutta totuus oli toinen. Kultainen ämmä loistaa poissaolollaan, samoin Starbucks ja KFC. Burger Kingejä löytyy pari, Subwaysta olen nähnyt mainoksen. Noiden valtavien jenkki-ketjujen sijaan täällä on älytön määrä paikallisia pikaruokaloita, isoimpana Pollo Cobacabana, jonka erikoisuus on friteeratut banaanit.

Vaatteiden puolella puutteet ovat vielä ilmeisempiä. On aivan sama mikä vaateketju nyt tulee mieleesi, sitä ei täällä ole. Kaikista ketjuista ainoana täällä on edustettuna Victoria’s Secret (en valita, voisi olla huonompikin). Merkkivaatteista saatavilla on lähinnä sporttibrändejä, vaikken ole nähnyt vielä ainoatakaan kuntosalia tai muuta näyttämöä urheiluvaatteille. Skeittivaatteita ja -välineitä on myynnissä useassa paikassa, vaikkei täällä ole sileää asfalttia jolla rullailla, oletettavasti jostain kuitenkin löytyy skeittihalli tai edes ramppi.

Ruokakauppaan mennessä on laukku jätettävä narikkaan, se tuntui aluksi hullulta mutta on oikeastaan aika vapauttavaa liikkua kaupassa vain lompakon kanssa. Kassalla ostokset pakataan ja tämänkin logiikan selvittämiseen meni aikansa. Nimittäin erillisten kassien määrässä ei aluksi tuntunut olevan mitään järkeä, mutta nyt olen järkeillyt että heillä on tietyt tuoteryhmät, jotka pakataan erikseen. Seuraavaksi selvitän mitkä ne ryhmät ovat. Pahimmillaan olen kävellyt kaupasta ulos neljän pikkupussin kanssa, sen sijaan että ostokset olisivat yhdessä isossa.

Koiria täällä on vaikka millä mitalla, se on varmaan tullut selväksi, mutta koiranulkoiluttajia näkee harvakseltaan. Ihmiset päästävät koiransa joko aidatulle pihalle tai kadulle, sen sijaan että lähtisivät itse hihnan jatkeeksi kiertämään kortteleita. Toinen ääripää on parishiltonmainen koiran joka paikkaan kantaminen, suosikkini on koulurepun pohjalta ravintolan pöytään kaivettu koiranpentu.

Ihmiset täällä ovat luonnollisesti erinäköisiä kuin Euroopassa, mutta että anatomia eroaa muutenkin kuin ulkoisesti, yllätti. Huomasin nimittäin joidenkin täällä hikoilevan nenästä. Asiaa pidempään tarkkailtuani olen tullut siihen tulokseen etten ole hullu, vaan näin todella tapahtuu. En vielä tiedä mistä se johtuu, mutta hymyilyttää joka kerta bongatessani jonkun nenältä hikikarpaloita.

Mun suosikki nenä-hikoilija Christian tärkeässä puuhassaan ravintoloitsijana. Meillä on kultainen W Centro Infantilissa!