Eilen tipahti sähköiseen postilaatikkoon odotettua postia, nimittäin viisumi-asiaa. Suuressa viisaudessaan Embajada de Bolivia on päättänyt myöntää minulle viisumin! Hauskasti toki eivät yhteydenotossaan maininneet kuinka pitkäksi aikaa, toivottavasti riittävän pitkäksi. Ennakkotiedoista poiketen saan viisumin passia postittamalla, eikä siis tarvitse raivata kalenterista aikaa risteilylle, mikä on aivan mahtavaa! 

Lähestyvä lähtö on alkanut myös todentua lähipiirille, koska päivittäin tulee kysymyksiä läksäreistä. Päivän sain päätettyä, koska vaihtoehtojahan oli kaksi, mutta lokaatio on vielä avoin. Kokemuksia ja vinkkejä Helsingin kivoista tiloista ja kohtuullisista juomalimiteistä otetaan ilolla vastaan.

Läksiäiset hermostuttaa kovasti, koska Samuli Edelmann Vain elämäässä vaikuttaa kylmältä ja tunteettomilta meikämandoliininen rinnalla sinä iltana. Erikoista tästä tekee se, etten koe itseäni herkäksi, Titanicin lopussa tuijotan kuivin silmin Leonardon täydellistä ihoa ja enkä edes tiedä mikä kohtaus P.S. I love youssa pitäisi itkettää. Mutta jäähyväiset erimuodoissaan on arkaa aluetta, erityisesti hautajaiset. Kirjoissa ja leffoissa kuolema ei haittaa mutta ne hyvästit. Ihan testiksi katsoin salkkareista sen jakson kun Jennin arkkua kuljetettiin ympäriinsä, edellisestä katsotusta jaksosta oli vierähtänyt ainakin 5 vuotta ja silti itketti. Näinpä siis ennustan, että kun rakkaille pitää sanoa heipat, se ei tule sujumaan täydellisin silmämeikein.