Peruun ja pakoon

Olen onnellinen voidessani ottaa rinkan kantoon ja karata viikoksi Peruun. Meri. Uiminen. Ehkä surffaus? Pari ystävää. Ilmeisesti Etelä-Amerikan surkein nettiyhteys. Ja pako täältä hetkeksi. 

Elämä on ollut järjetöntä töissä, sekä lastenkeskuksella että Smokey’sissa. Tullessani tänne ajattelin, että ihmiset ovat sydämellisiä, rehellisiä ja avoimia, mutta kun tutustuessani enemmän olen huomannut, että se on lähinnä kulissia ja pinnan alla kytee isoja asioita. Sen enempää kenenkään salaisuuksia paljastamatta on vain todettava, että pieni etäisyys juuri nyt tekee hyvää.

Viimeisimpänä, kirkkaimpana kruununa, Marcelo löi mua toissapäivänä. Ei aavistustakaan miksi, en halunnut keskustella aiheesta heti tapahtuneen jälkeen. Selkään sattuu edelleen, onneksi ehdin kääntyä, koska kasvot olisi turvoksissa jos hän samalla voimalla olisi osunut naamariin.

Seuraavana päivänä ihmettelin miksen ole saanut anteeksipyyntöä tai muuta viestiä, mulle selvisi hänen viettäneen päivän vankilassa. Ei toki mun takia, vaan oli päättänyt mennä aamulla riehumaan lapsensa äidin yliopistolle ja yliopistolta oli soitettu poliisille. 

Kaikesta huolimatta, en vieläkään vaihtaisi päivääkään. Yksittäisistä tunneista voisin luopua.

Onnellisia hetkiä on onneksi joukossa, viime perjantaina vietettiin opettajien päivää ja lastenkeskuksella meikkiskin on profe, joten sain lahjoja. Andyltä sain Lacosten kukkaron ja maailman ihanimman kortin, jossa hän kiittää siitä että autan, opetan, rakastan häntä ja pidän hänestä huolta. Itkuhan siinä tuli. Mi mono bebe! Kuukausia sitten Andy kutsui tyttöjä apinoiksi ja halusin tehdä selväksi, ettei hän voi nimitellä ketään ellei ole valmis siihen, että häntä kutsutaan samoin, joten olen kutsunut häntä siitä lähtien apinavauvakseni…

Kaiken tämän hulluuden keskellä lapset pitää mut järjissäni, vaikka potan tyhjentäminen on edelleen kamalinta mitä tiedän. 

Fer-feralta, eli Fernandalta, sain kukkia ja kun töiden jälkeen menin sushille sain yllärinä ilmaiset sushit oikealta lautaselta, kun normaalisti sushit tarjoillaan take away-bokseista.

Olen myös onnellinen etten ole maisemissa sinä päivänä, eli ensi lauantaina, kun Nastasja jatkaa reissuaan. Sanottiin heipat toisillemme eilen ja itkettiin hieman. Marielalle ja Nancylle hyvästien jättäminen tulee olemaan vaikeampaa, monestakin syystä, erityisesti koska se on mitä todennäköisemmin viimeinen kerta, kun he toisiaan näkevät. Nastasja on kaikin puolin paranneltu ja nuorempi versio musta, enkä malta odottaa heinäkuuta kun pääsen moikkaamaan hänen veljeään Saksaan, Belgian reissun yhteydessä. Ja myöhemmin, kun olemme molemmat pysyvästi kotimantereellamme, jatkamme varmasti seikkailuja yhdessä.