Posteljoonina La Pazissa
Edellisen postauksen teemalla jatketaan.
Aamulla mun bolivialainen puhelin soi, numero ei sanonut mitään, mutta ennakkoluulottomasti vastasin silti. Herttainen naisen ääni tarkisti, että olen Señorita Heidi Niemi, varmistuttuaan kertoi minua odottavan paketti Suomesta. Koko puhelu käytiin varsin sujuvasti espanjaksi, mistä olen äärimmäisen ylpeä! Kielitunnin jälkeen syöksyin itsevarmana postiin, olinhan hakenut sieltä paketin viikko sitten Marian avustuksella, joten tiesin miten homma toimii. Vähänpä tiesin.
Menin tiskille, ojensin henkkarini ja postirouva aloitti etsintänsä. Parissa minuutissa sain henkkarini takaisin ja ohjeisuksen mennä yläkertaan toiselle kassalle, pakettini on varmasti siellä. Yläkerrassa vastassa oli asiakaspalvelualttiimpi jantteri, pengottuaan ensin kaikki nurkat turhaan, hän jopa yritti soittaa numeroon josta mulle aamulla soitettiin, mutta jostain syystä se ei onnistunut. Pakettia ei siis löytynyt, mutta sain vinkiksi kysyä sitä tiskiltä kulman takaa. Siellä minulle ilmoitettiin suoraan ettei siellä ole yhtäkään pakettia Suomesta, vaan pakettini löytyy alhaalta, eli sieltä mistä sitä ensiksi kävinkin kysymässä.
Pompin portaat alas anelemaan rouvaa etsimään pakettia uudestaan, mutta hän ei suostunut koska mulla ei ollut seurantakoodia mukanani. Käski tulemaan uudestaan maanantaina tai tiistaina.
Itku silmässä poistuin paikalta, myöhästyin vähän töistä ja kaipasin halausta, onneksi lapset tarjosivat lohdutusta.
Muistin kuitenkin, että äitihän itseasiassa lähetti mulle seurantanumeron, joten kaivoin sen vanhoista viesteistä ja päätin yrittää töiden jälkeen uudestaan. Juoksin postiin ja ehdin paikalle huomatakseni alakerran tiskin olevan jo kiinni. Kirosin hetken pääsiäistä, mutta päätin koettaa vielä yläkerrasta.
Yläkerrassa mulle vihdoin valkeni Bolivian postin taso. Edelläni oli mies hakemassa pakettia, sitä etsittiin kolmen ihmisen toimesta jo kun seisahdin hänen taakseen ja tämän jälkeen ainakin kymmenen minuuttia. Lopulta tiskille nostettiin omassa pakkauksessaan tietokoneen näyttö. Nämä kolme sankaria tiskin toisella puolella etsivät siis halkaisijaltaan metrin olevaa pakettia yli kymmenen minuuttia 20 neliön tilasta, jona aikana tarkistivat myös jokaisen pehmeän ja A4-kokoisen paketin. Tietenkään en voi tietää, oliko mies kertonut minkälaista pakettia on hakemassa, mutta itse olisin saattanut mainita viimeistään siinä vaiheessa, kun käydään pehmustettujen kirjekuorien kimppuun. Olen tavallaan ylpeä bolivialaisten itsetuntemuksesta, koska postin työntekijöiden järjestelmällisyydellä ja kyvyllä hukata metrinen paketti 20 neliöön, en osaa edes kuvitella mitä tapahtuisi postikortille, jos se vietäisiin ulos rakennuksesta. Toisaalta en myöskään haluaisi työskennellä postin jakajana, ajatuskin postikärryn työntämisestä tai postipyörällä ajamisesta näissä ylämäissä heikottaa.
Lastenkeskukselta alas vievä tie on jyrkimpiä mitä tiedän. Alas kävellessä on vaikea pysyä tasapainossa, kun varpaat ruttaantuu kengänkärkiin.
Miehen saatua näyttönsä pääsin kertomaan asiani ja rouva informoi, että puhelinnumerolla ja nimellä saapuvat paketit on alakerrassa, yläkerrasta löytyy vain osoitteella saapuvat. Vähän ihmetyttää, miksi alakerran rouva lähetetti mut ylös alunperinkään, kun kerran kerran numerolla saapuvat paketit ovat hänen hallussaan. Yllätyin myös, että tänne voi lähettää myös osoitteella postia, se vain päätyy oikean osoitteen sijaan postiin, josta sen voi käydä hakemassa.
Osoite on tuottaneet mulle päänvaivaa täällä ilmankin, että posti olisi siitä riippuvainen. Olen uskaltautunut kulkemaan taksilla, mutta koska en tiedä osoitettani, ohjeistan kuskin lähtökohtaisesti lähimmälle kadulle jonka nimen tiedän ja neuvon loppumatkan. Taksikuskit eivät jostain syystä ole olleet kovin ilahtuneita mun kömpelöistä izquierdoista, derechoista ja sohimisesta kulloiseenkin suuntaan, mutta tähän saakka olen kuitenkin päässyt kotiin.
Bongasin meidän asuinalueelta sushi-paikan viime lauantaina ja tänään kävin tutustumassa siihen tarkemmin. Kyseessä on sushi-delivery-ravintola. Itse ravintolassa on vain 6 asiakaspaikkaa ja nekin tiskillä, eli paikka on enemmän avoin keittiö kuin ravintola. Tilatessani minulta kysyttiin asunko täällä ja haluaisinko rekisteröityä heidän asikasjärjestelmäänsä tulevaisuutta varten. Sen kummemmin tajuamatta, että kyseessä on kotiinkuljetusyritys, vastasin kyllä ja kerroin nimeni, numeroni. Osoitteen kohdalla purskahdin nauruun ja totesin, että taidan rekisteröityä seuraavalla kerralla. Sushi-lajitelmani valmistettiin silmieni edessä ja samalla kokki ihmetteli, miten voi olla mahdollista etten tiedä omaa osoitettani. Sain vastata myös 158 muuhunkin kysymykseen, koska täällä etelän lähiössä gringa on kiinnostava harvinaisuus ja kokki taisi olla myös innoissaan päästessään puhumaan englantia. Sushi oli parempaa, kuin mitä tälläiseltä sisämaalta uskalsin odottaa ja bolivialaiseen tapaan ei myöskään hinnalla pilattua. Näin tämäkin päivä sai aurinkoisen lopun, hyvä ruoka ja parempi mieli.