Luku 16 Lepola

Sadepilvet vellovat taivaalla uhkaavan tummina. Esa on nukkunut kehnosti ja hän herää jo hyvissä ajoin ennen herätyskelloa. Hän avaa silmät, nousee istumaan sängyn laidalle ja on näkevinään edelleen ruskean matkalaukun eteisen käytävällä.  Oranssit lakanat ja pallokuvioinen tyynyliina ovat hiestä sekä kuolasta nihkeitä. Hän kokeilee varovasti polven tuntemuksia koukistellen sitä ennen kuin nilkuttaa suihkuun. Pahuksen polvi edelleen jumpittelee. Hän pakottaa itsensä kyykkyasentoon, jossa polvesta kuuluu kivulias napsahdus. Sitten hän nousee varovasti ylös ja huomaa polvensa hieman vetristyneen. Hän tekee saman kyykkyliikkeen vielä muutaman kerran, kunnes napsahtelua ei enää kuulu. Hän saippuoi itsensä ja kääntää veden virtaamaan, mutta suihkusta tulee jostain syystä vain haaleaa vettä. Se tuntuu kylmältä, kuin lähdevesi saaden ihon kananlihalle. Esan väistäessä pois kylmän suihkun alta, jalka lipsahtaa saippuaisen liukkaalla lattialla ja pistävä kipu vihlaisee taas polvessa.

-Tämäkin piti vielä sattua! Hitto.

Mieto sitruksen tuoksu leijailee kylpyhuoneessa, kun hän kuivaa loput saippuat vartalostaan pyyhkeeseen. Hän astuu eteiseen katsellen pyyhe vyötäröllään eteisen lattialla lojuvaa varustekasaa mietteliäänä.

-Eväät vain puuttuvat, mutta Linda sekä Nestori lupasivat hoitaa ne.

Viimeinkin jokainen osallistuja on saanut raahattua itsensä paikanpäälle. Eväät on pakattu kylmälaukkuihin ja mukana pitäisi olla kaikki tarpeellinen. Esa touhuaa tavaroiden kimpussa ja yrittää nostattaa porukan henkeä laittaen stereoihin soimaan Queenin We will rock you-biisin soittaen samalla ilmakitaraa.

-Do you wanna rock?!? Hän karjaisee samalla, kun hyppää ensimmäisenä auton kyytiin.

Transporter natisee liitoksistaan, kun sen kyytiin ahtautuu kuusi ihmistä. Iltapäivä on ehtinyt jo pitkälle, kun he pääsevät starttaamaan. Esa kuuluttaa edestä olevansa matkanjohtajana Esatourin järjestämällä päiväretkellä Lepolan lomaparatiisiin. Hän pyytää mukanaolijoita huolehtimaan myös riittävästä nesteytyksestä vieressään olevaa olutlaatikkoa taputellen, eikä edes se saa tunnelmaa yhtään iloisemmaksi.

  • Mikä teitä kaikkia vaivaa? Haloo! Olette, kuin haudasta lomalla! Esa murjaisee. – Ei tämä nyt niin totista ole! Vai? Hän jatkaa ja katsoo vuorotellen retkeläisiä.

Nestori ei vastaa, vaan keskittyy ajamiseen jauhaen jättikokoista purukumia. Virpi selailee kännykkänsä, Linda katselee vakavana ikkunasta ulos sekä takapenkillä istuvat Tero ja Simo ovat syventyneet keskustelemaan aurinkopaneelien sähköntuotannosta.

-Turha vaiva yrittääkään näköjään saada tästä mitään retkiriemukasta luokkaretkeä niin kuin olin toivonut. Esa puuskahtaa.

Hän kaivaa taskustaan rypistyneen tulosteen etsittävästä geokätköstä, vaikka osaakin paperin jo melkein ulkoa. Hän nojaa lähemmäs vieressään istuvaa Virpiä.

-Pitäisiköhän meidän kertoa muille siitä meidän talossa tapahtuneesta? Hän kuiskaa.

-Ei kannata. Kerrotaan myöhemmin. Virpi kuiskaa takaisin ja sulkee puhelimensa. – Asiasta ei kannata huudella nyt ainakaan tässä vaiheessa. Säästetään se sitten iltanuotiolle.

Esaa naurattaa, vaikka häntä vieläkin yököttää ne matkalaukun ruumiinosat. Hän ei voi sille mitään, mutta hän vaan niin rakastaa tuota huumorintajua.

-Näin tehdään. Esa vastaa.

Tunnin ajomatkan jälkeen he kääntyvät kapealle hiekkatielle. Tie kapenee kapenemistaan päättyen lopulta sakeaan heinikkoon, johon  Nestori pysäyttää auton.

-Tässä taitaa olla päätepysäkki. Ei muuta, kun kamat kantoon sitten!

Esa etunenässä he lähtevät puskemaan heinikon läpi kohti päämääräänsä. Heinikko on niin korkeaa, että hänellä olisi viidakkoveitselle käyttöä. Vähitellen esiin alkaa tulla matalia rakennuksia, jotka kauempaa näyttävät ihan kohtuullisen kuntoisilta. He marssivat jonossa lähemmäs vain huomatakseen, että piha on umpeen heinittynyt ja lähemmin tarkasteltuna talotkin ovat aika lahoja. Pihapiirissä on kaksi rivitalomallista rakennusta. Jokaiseen niiden huoneistoon näyttää olevan on oma sisäänkäynti terassilta. Terassipuut ovat säilyneet lahoamatta pienen lipan alla, muuten ulkoiset rakenteet ovat mätiä ja imelä homeen haju leijailee rakennusten yllä. Esa nousee lähimmän rakennuksen terassille ja laskee repun selästään.

-No niin! Seuraava tehtävä on yksinkertainen. Luen sen teille ääneen. Meiltä ei pitäisi mennä tässä kovin kauaa. Onhan kaikki kuulolla?

Koko sakki hiljentyy kuuntelemaan Esan kertomusta. Verenhimoiset hyttyset kiertävät Simon ympärillä ja hän läiskii niitä iholleen. Iltapäivä alkaa kääntyä illaksi ja aurinko laskea vaikkakin runsas pilvipeite estää auringonlaskun ihailun. Sen tietää vain siitä, että hyttysten määrä kertaantuu koko ajan potenssiin kymmenen.

-Kesäniemi on ollut muinoin kaupungin omistuksessa oleva alue, josta on saanut vuokrata kesähuoneen lomalla. Huoneet ovat rakennettu rinnakkain ja niihin on oma sisäänkäynti. Paikka on ollut autiona jo vuosikymmeniä, mutta huoneita ei ole koskaan tyhjennetty. Tehtävänäsi on laskea ensimmäisestä huoneesta, montako tuolia siellä on. Siinä on sinulle ensimmäinen osa puuttuviin koordinaatteihin. Toisesta huoneesta sinun on selvitettävä, että minkä valtion lippu on takaseinällä. Sen kirjainten lukumäärä on puuttuva koordinaatti. Lopuksi laske montako peiliä löytyy. Muista, että kaikki peilit eivät ole nähtävillä. Siinä on sinulle viimeinen puuttuva lukema.

Esa on hetken hiljaa ja katselee rujoa ympäristöä.

-Eiköhän aloiteta, että päästään pois täältä. Tämä ei ole mikään kovin miellyttävä paikka. Virpi ja Linda voisivat alkaa selvittää tuota lipputehtävää. Simo ja Tero laskevat nuo ensimmäisen huoneiden tuolit. Me loput voidaan miettiä peiliarvoitusta. Sopiiko kaikille?

Ryhmällä ei ole asiaan mitään vastaansanomista, vaan kaikki nyökyttelevät päitään ja ryhtyvät tuumasta toimeen. Simo ja Tero suunnistavat rakennuksen päätyhuoneistolle. He kurkistelevat likaisesta ikkunasta sisään huoneeseen, jonka kalustuksena on kolme kerrossänkyä, pieni pöytä ja neljä tuolia. Huoneessa on pölykerros huonekalujen päällä sekä roskaa lattioilla. Aikakausilehtikin on jäänyt pöydälle haalistumaan. Sängyissä on ruudulliset patjat sekä tyynyt odottamassa seuraavaa asujaa, kun Simo valaisee hämärää huonetta taskulampulla ja löytää vielä peräseinältä yhden kaatuneen tuolin.

-Täällä taitaa olla viisi! Hän ilmoittaa. – Mistä me tiedetään, että kummasta päädystä on se ensimmäinen huone?! Simo huutaa Esalle, joka pyytää heitä laskemaan tuolit vielä varmuuden vuoksi toisenkin päädyn huoneesta.

Niin he siirtyvät talon toiseen päätyyn ja alkavat tiirailla jälleen likaisten ikkunoiden läpi. Verho on osittain jäänyt yhden ikkunan eteen. He saavat näkyville kolme tuolia, mutta verho peittää juuri strategisen kulman.

-Eiköhän mennä sisään. Simo tuskastuu alkaen rempoa ovenkahvaa, mutta se pysyy tiukasti kiinni.

-Oletetaan, että siellä on vaikka kolme tuolia. Hän sanoo istuen terassin karhealle ja tikkuiselle reunalle. Tero tähyilee edelleen huoneeseen verhon lomasta.

-Ajattele, tämä huone on jäänyt samaan tilaan, kuin se oli silloin, kun he lähtivät täältä edellisen kerran. Tero sanoo hiljaa.

-Mitä sanoit? Simo nousee ylös irrotellessaan pieniä tikkuja shortseistaan.

-Voin tuntea tämän huoneen vihamielisen hengen. Tero sanoo tuijottaen huoneeseen ilmeettömänä.

-Saat aikaan kylmiä väreitä. Mennään muiden luo. Simo sanoo ja lähtee harppomaan heinikossa jalkojaan nostellen eteenpäin. – Ties mitä punkkejakin täältä saa.

Samaan aikaan Virpi ja Linda ovat alkaneet käydä huoneita läpi järjestelmällisesti. He ovat tehneet saman havainnon Teron kanssa. Huoneet on jätetty niille sijoilleen.

-Mitähän täällä on tapahtunut? Linda ihmettelee valaistessaan lampulla tyhjää huonetta. Pölyinen räsymatto lepää lattialla, sängylle on unohtunut jonkun lapsen vanha mollamaija ja lasinen vesikannu on pöydällä kuivunut tyhjäksi.

-Yritin autossa perehtyä paikan historiaan. Aika vähän löytyi tietoa netistä, mutta muutaman lehtiartikkelin löysin kuitenkin. Täältä löytyi jostain huoneesta kuollut lapsi. Tapaukseen ei liittynyt ilmeisesti rikosta. Lapsi oli vahingossa syönyt myrkkykeisoa, jota täällä näköjään kasvaakin melkein joka paikassa. Hän nyökkää talon seinustalle, jossa kasvaa jotain vuohenputken näköistä.  Sitten täällä oli joku lapsi hukkunut. Ei niitä sitten lähdetty tutkimaan sen enempää. Paikka suljettiin melko pian sen jälkeen taloussyistä.

He siirtyvät seuraavaan asuntoon. Alkaa olla jo todella hämärää ja ilma on viilennyt. Taskulamppujen kajossa he tirkistelevät huoneisiin, mutta eivät näe jälkeäkään lipusta vaikka käyvät erittäin järjestelmällisesti kaikki huoneet läpi. Sitten he alkavat käydä läpi huoneita toiseen kertaan ja Simo tulee avuksi taskulamppuineen. Aikansa etsittyään Simo saa näkyviin keskimmäisen huoneen takaseinältä pienen haalistuneen ruotsinlipun.

-Den glider in! Hän huutaa niin, että koko tienoo kajahtaa.

-Nyt on siis melkein kaikki koordinaatit! Linda huokaisee. Taivaalta on alkanut sillä aikaa ripsotella vettä. – Pitäisi mennä ruokkimaan Hippu. Hän murehtii.

-Vain peiliarvoitukseen ei ole löytynyt vielä ratkaisua, Virpi sanoo ja katselee, kuinka Esa raapii päätään.

Naiset istahtavat sateensuojaan terassille ja kaivavat lisää vaatetta päälleen. Ilma on todellakin viilennyt. Makkaranuotiota ei saa tehtyä sateen takia, joten he ottavat eväslaatikosta siiderit ja kippistelevät kahdestaan sillä aikaa, kun miehet jatkavat etsintöjään pimeässä. He katselevat, kun taskulamppujen valot risteilevät pihapiirissä edestakaisin.

Peilejä ei löydy huoneista kuin yksi vaivainen. Koordinaatit näillä tiedoilla eivät johda mihinkään erityiseen paikkaan.

-Tässä on kyllä joku pahasti pielessä.  Esa mutisee ja laskee yhä uudelleen ja uudelleen.– Peilien lukumäärä ei täsmää näihin muihin. Pitäisi olla joku suurempi luku.

-Lähdetään pois, ei sitä löydy. Nestori sanoo vetäen takkia tiukemmin päälleen sateen yltyessä.

-Ei me voida lähteä ennen kuin on löydetty se.  Esa sanoo tiukkaan äänensävyyn valaisten Nestorin kasvoja taskulampulla.

– Minä ainakin voin. Kuka muka pakottaa jäämään?  Nestori tiuskaisee ja ottaa Lindaa kädestä kiinni. – Me ainakin lähdetään. Muut saavat jäädä, jos haluavat.

He kävelevät ruohikkopolkua pitkin autolle ja hukkuvatkin pian yön pimeyteen. Loput ryhmästä jäävät sateeseen vettä valuvina odottamaan Esan mielipidettä.

-Kaikki jotka haluavat olla luovittajia, voivat lähteä. Minä jään ainakin tänne. Esa sanoo ja lähtee vielä uudelle kierrokselle tähystelemään huoneisiin. Virpi, Simo ja Tero ovat sitä mieltä, että haluavat myös jäädä.

-Päästäänhän me sitten taksilla pois. Antaa heidän mennä. Virpi sanoo puristaen vettä hiuksistaan.

Hän katselee, kun Simo ja Esa kiertävät lamppuineen huoneita yhä uudelleen ja uudelleen. Sade on muuttunut jo rankaksi. Miehet palaavat tyhjin käsin sateensuojaan ja koko porukka kuivattelee itseään katoksen alla, kun he kuulevat kauempaa mekkalaa. Meteli lähestyy heitä metsän laidasta ja sen aiheuttajaksi paljastuu Nestori. Hän palaa polkua pitkin kiukkuisena kuin ampiainen Linda kintereillään.

  • Kuka helvetin idiootti on käpälöinyt autoani? Hän huutaa ja tarpoo heitä kohti, kuin raivopäinen sonni. – Auto ei käynnisty ja se on jonkun vika!  Hän huutaa ja syöksyy Esan kurkkuun kiinni ennen kuin kukaan ehtii reagoida.
  • Sinä senkin, senkin perkeleen juippi! Nestori huutaa.

Hän on menettänyt malttinsa totaalisesti ja alkaa puristaa Esaa kurkusta. Hänen kurkustaan kuuluu vaimeaa korinaa ja kasvojensa väri alkaa nopeasti muuttua punaiseksi kuin paloauto. Simo ryntää vahvimpana ensimmäisenä apuun yrittäen saada Nestorin irrottamaan otteensa tarttumalla hänen käsiinsä ja vääntää niitä kaikin voimin irti Esan kaulan ympäriltä. Esa yskähtelee ja yrittää vetää henkeä tuloksetta. Tero tajuaa tilanteen vakavuuden ja rientää myös avuksi. Kahdestaan he saavat lopulta Nestorin hellittämään otteensa. Esa jää pitelemään kurkkuaan yskähdellen. Hänen silmänsä ovat tomaatinpunaiset. Nestori puhisee Simon ja Teron otteessa hieman taaempana. Virpi alkaa sitten jututtaa Nestoria saaden hänet lopulta rauhoittumaan.

-Nyt sinun on rauhoituttava! Kerrotko nyt vielä, mikä tuli? Hän kysyy. Täällä ei kukaan ole selvillä siitä, että mikä sinua oikein riivaa?

-Auto, auto ei käynnisty. Se ei ole koskaan vielä jättänyt ketään tielle. Joku on varmaan tehnyt sille jotain ja nyt me ollaan täällä jumalanseläntakana! Hänen kierroksensa alkavat taas nousta ja on lähellä, että hän ei hyökkää Esan kimppuun uudelleen.

-Ota nyt iisisti!! Me ollaan kaikki oltu täällä. Kukaan ei ole käynyt autolla. Uskotko? Simo sanoo häntä pidätellen.

-Tosi on. Me ollaan oltu täällä koko ajan. Virpi vahvistaa. – Ja kuka tänne edes haluaisi jäädä? Tämä paikkahan on ihan kauhea. Hän jatkaa käsiään levitellen.

-Meidän on nyt varmaan pakko jäädä tänne. Linda sanoo. – Minun puhelimessani ei ainakaan ole yhtään kenttää. Ei onnistu edes hätäpuhelut. Jokainen alkaa tämän kuultuaan kaivaa kuumeisesti puhelimia taskuistaan ja kaikki voivat sanoa samat sanat. Ei verkkoa.

-Meidän ei auta muu, kun hakea autolta loput kamat ja leiriytyä tänne johonkin huoneeseen. Simo sanoo.

Hän ottaa laukustaan pienen sorkkaraudan ja astuu lähimmälle ovelle työntäen raudan oven ja karmin väliin. Ovi aukeaa rasahtaen ja heidän nenäänsä tulvii homeisen ummehtunut löyhkä. Simo astuu reippaasti huoneeseen.

-Kappas! Täällähän on juuri sopivasti kuusi nukkumapaikkaa. Hän sanoo mittaillen huonetta katseellaan. – Ei tämä mikään Hilton ole, mutta parempi, kuin ei mitään!

Toiset tulevat varovasti hänen perässään. Huone haisee ehkä vienosti ummehtuneelle, mutta katto sentään pitää vettä. Tavaroiden joukosta löytyy muutama huopa, joten he päättävät tehdä patjoista siskonpedin lattialle. Siten kaikille riittää edes jonkinlainen makuupaikka ja peitto. He istuvat huoneen pölyiselle lattialle, joka narahtelee heidän painostaan ja kaivavat eväät kasseistaan. Makkarat maistuvat kylminäkin sisäfileeltä nälkäisissä suissa ja olut huuhtelee kummasti kaikkien murheet tipotiehen. Sateen ropinaa kuunnellen he juttelevat ja nauravat myöhäiseen iltaan.  Loppuillan huipennukseksi Virpi päättää kertoa sen, kuinka Esa löysi huoneestaan kadonneen ruumiin osiin paloiteltuna. Hän valaisee taskulampulla kasvojaan puhuessaan ja kaikki kuuntelevat hiirenhiljaa hänen tarinaansa.

-Kaikki alkoi siitä, että meillä oli hukassa ruumis. Joku oli siis käynyt hakemassa sen pois rikospaikalta. Samainen henkilö oli lisäksi paloitellut ruumiin, sullonut sen matkalaukkuun ja toimittanut pikatoimituksena ystävämme Esa Kuusisaaren ovelle.

-Juuri niin! Esa yhtyy tarinaan. Tulin kotiin, kompastuin siihen peijoonin laukkuun ja melkein katkaisin jalkani. Onneksi Virpi sattui tulla käymään ja hän pääsi todistamaan sitä, kun laukusta vieri ulos yksi kerrallaan veristäkin verisempiä katkaistuja ruumiinosia. Minua se ei hetkauttanut lainkaan, onneksi olin paikalla, koska Virpi ei olisi varmasti kestänyt moista näkyä yksikseen!

Virpi mulkaisee Esaan, joka ymmärtää lopettaa tarinansa värittämisen hyvän sään aikana.

-Matkalaukku on tutkittavana edelleen, joten tekijästä ei ole vielä tietoa. Pelottavinta tässä oli se, että laukussa oli Esan nimi ja osoite. Joku halusi siis ehkä vain pelotella häntä. Virpi jatkaa.

Juttu saa porukan hiljaiseksi. Heidän tajuntaansa iskeytyy samalla se, minkä takia he ovat juuri tällä kätköllä. He muistavat myös sen, mitä ensimmäiseltä kätköltä löytyi.

-Siksi meidän olisi hyvä selvittää, mitä tämä kätkö pitää sisällään. Minä ainakin yritän nukkua vähän. Huomenna jatketaan etsintöjä ja jos huono tuuri on, niin emme silloinkaan löydä mitään ja joudumme kaiken lisäksi vielä kävelemään lähimmälle huoltoasemalle. Joten, hyvää yötä. Virpi lisää ja ryömii viltin alle lämmittelemään.

Vähitellen kaikki muutkin käyvät nukkumaan. Taskulamput sammuvat yksitellen, kunnes tasainen pimeys vallitsee mökissä. Sade rummuttaa kattoon ja oksat raapivat tuulessa mökin seiniä aiheuttaen kaikenlaisia omituisia rapinoita.

-En ole enää lainkaan varma siitä, että haluanko löytää tämän kätkön vai en. Simo sanoo ja vetäisee viltin korvilleen.

-Totta töriset. En minäkään.  Esa vastaa ja kääntää kylkeään.

Sade lakkaa jossain vaiheessa aamuyön pimeinä ja hiljaisina tunteina ennen aamun sarastusta. Sateen jälkeinen usva leijailee edelleen matalalla ja kaikki mökissä ovat joko unessa tai häilyvät unen ja valveen rajamailla, kunnes Virpi kuulee sen etäältä ensimmäisenä.

Alas ylös.

Hän nostaa päätään patjalta ja ajattelee kuulevansa harhoja. Hän kuulee ovenkahvan jossain kauempana laskevan ja nousevan. Hetken on jälleen hiljaista ja Virpi luulee jo kuulonsa reistailevan. Hän painaa päänsä takaisin patjaan.

Alas ja ylös.

Nyt se on lähellä. Virpi nykäisee päänsä patjasta salaman nopeudella ja katsoo ovelle. Alas ja ylös. Virpi tökkii vieressään kuorsaavaa Simoa, mutta hän on liian sikeässä unessa herätäkseen. Kahva laskee ja nousee varovasti. Virpi on aivan liikkumatta. Hän kuulee, kuinka muidenkin huoneiden ovenkahvat pitävät meteliä eri tahtiin.

Alas ja ylös, alas ja ylös, alasylös, alasylös, alasylösalasylösalsylös.

Kahva alkaa rämpyttää yhä kiihkeämmin ja Virpi tuntee oven takaa kylmän henkäyksen. Kuin kasa lunta ja jäätä olisi kipattu oven ulkopuolelle. Virpi herättelee ystävänsä ja kaikki saavat yllättävän nopeasti silmänsä auki, kun he ymmärtävät mistä on kysymys. Simo menee ikkunan luo kurkistaen varovasti ulos. Ulkona ei näy ketään. Mutta tuntuu kyllä. Kylmyys tunkeutuu luihin ja ytimiin.

-Tällä ei ole ketään. Hän sanoo ja katsoo samalla ovenkahvaa odottaen, että se jokin tulee sisään.

Linda haukkoo happea liikaa, paniikkihäiriökohtaus alkaa nostaa päätään. Nestori yrittää rauhoitella häntä, mutta on itsekin kauhusta kankeana.

-Miten tuon saa loppumaan?! Nestori huutaa metelin yli.

-Aikaisemmin se loppui puolessa tunnissa! Virpi huutaa ja työntää sormet korviinsa.

-Aikaisemmin? Onko tämä tapahtunut aikaisemminkin? Nestori kysyy hermostuneena.

-Viikko tai kaksi sitten kotonani. En muista enää ihan tarkasti. Virpin puhe hukkuu ovenkahvojen meteliin.

-Minä kuulin, mutta en uskonut. Esa sanoo ja ottaa Virpin kainaloonsa. Kylmyys vahvistuu koko ajan ja heidän hengityksensä alkaa höyrytä. – Mitä tämä oikein on? Esa kuiskaa.

-En tiedä, mutta ei taatusti mitään hyvää. Virpi vastaa ovelle tuijottaen.

Hän on täysin rauhallinen, mutta Lindan paniikki syvenee hetki hetkeltä. Linda alkaa tömistää jalkoja lattiaan ja itkee hysteerisesti, kunnes ovenkahvan ääni yhtäkkiä loppuu. Jäätävä hiljaisuus laskeutuu heidän yllensä, mutta se ei kestä kauaa, koska samalla sekunnilla ovi paiskautuu auki kylmän ilman virratessa sisään mökkiin. Linda painaa kädet korvilleen. Hän istuu lattialla polvet koukussa. Hänellä on silmät kiinni, mutta tuntee sen kuinka ovi lävähtää auki. Kylmä ilma ja usva tunkeutuvat hänen sieraimiinsa. Linda kuulee etäältä metallisen äänen puhuttelevan häntä.

-Seuraa minua.

Hän ei voi vastustaa äänen voimakasta kutsua ja nousee parkaisten ylös kädet edelleen koviensa peittona rynnäten ovesta ulos usvan sekaan.

Nestori ryntää hänen peräänsä, mutta kompuroi maassa oleviin viltteihin sillä seurauksella, että Linda karkaa hänen käsistään. Kaikki katsovat järkyttyneenä tapahtumia, kuin jotain outoa elokuvaa, eikä kukaan osaa tehdä mitään. Esa reagoi tilanteeseen ensimmäisenä ottaen käteensä maasta taskulampun.

-Meidän pitää lähteä etsimään häntä. Hän sanoo. – Heti.

Jokainen ottaa himmeänä palavan taskulamppunsa ja siirtyy terassille. Kylmyys on poistunut, mutta sen tilalle on laskeutunut täydellinen, rikkumaton hiljaisuus. Toverukset alkavat huudella Lindan nimeä ja etsiä ystäväänsä pihasta, mutta usvan takia he eivät uskalla mennä metsään. He ovat, kuin sisällä umpiossa. Tuntuu, että heidän huutonsa ei kanna pihaa pidemmälle.

-Me eksytään kaikki tuonne, jos me edes yritetään. Virpi huokaisee, nyökkää pimeään metsään päin ja katsoo lamppunsa hiipuvaa valokeilaa. – Etsitään sitten, kun päivä valkenee.

Nestori ei luovuta, vaan jää seisoskelemaan ulos siltä varalta, että Linda palaa.

-Minä ainakin menen paskalle. Tero ilmoittaa ja poistuu lamppunsa kanssa talon taakse.

Kostea ja kylmä ruoho pistelee Lindan jalkapohjia, mutta hän jatkaa eteenpäin höyryveturin lailla. Voima vetää häntä puoleensa magneetin lailla samalla, kun pajupensaan oksat viiltelevät hänen vartaloaan. Linda tuntee niiden aiheuttaman kivun, mutta pysähtyminen ei ole vaihtoehto. Hän etenee yhä syvemmälle tiheikköön pientä polkua pitkin, kunnes jokin pysäyttää hänet. Tuntematon ja vahva voima on asettunut polun esteeksi. Se vangitsee Lindan seitin lailla liimaten hänen vartalonsa liikkumattomaksi. Väreilevä ja painostava voima kiertyy hänen koko vartalonsa ympärille tehden hengittämisestä taistelua. Suusta purkautuu ainoastaan tukahtunut voihkaisu ennen tajunnanmenetystä. Linda ehtii tuona hämärtyvänä hetkenä nähdä jonkun seisovan edessään. Hahmo ojentaa kätensä ja koskettaa Lindan hiuksia.

-Sinun aikasi sekä alkaa että loppuu tänään.  Ääni sanoo ja samalla harmaat rihmat tunkeutuvat kadoten hänen sisäänsä, täyttäen hänet viimeistä sopukkaa myöten.

Sen jälkeen ohuet kädet nostavat Lindan ylös polulta ja kantavat hänet läheiselle laakealle kivelle. Lindan kädet laitetaan ristiin rinnan päälle ja hiukset asetellaan kauniisti kasvoja kehystämään.

Kaunis, sinä olet liian viaton tähän pahaan maailmaan.  Hän sanoo ja poistuu paikalta.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *