Koronasta heränneitä ajatuksia viikon varrelta
Meidän perheen viikko kului yllättävän nopeasti. Tavallisuudesta poikkeavaa tällä viikolla oli puolisoni ja kuopukseni kotona olo etätöitä tehden ja etäopiskellen. Itse kävin töissä tavalliseen tapaan, koska etätyö ei ole kohdallani mahdollista ja esikoinen jatkaa työharjoittelua.
Työpaikalla olen syönyt omissa oloissani ja vältellyt taukotilaa. Palaverissa on pitänyt laskea porukkamäärää, että pysytään alle 10 hengen ja kaikilla ainakin yksi tyhjä penkki ihmisten välissä. Käsiä on pesty niin, että iho on kuiva kuin korppu käden selän päältä. Käsihuuhde/desinfektioaine on kyllä paljon hellävaraisempaa, kuin saippuapesu.
Vanhusten ulkonaliikkumissuositusten tiukennuttua tarjosin vanhemmilleni kauppa-apua ja kävinkin perjantaina heidän puolestaan ostoksilla. Sanoin, että miettikää nyt kaikki mitä tarvii, koska saatan olla itsekin pian karanteenissa. Tulevasta ei voi tosiaankaan tietää.
Mitä hyvää tämä tilanne saa aikaan?
On ihan turha puida sitä, että mitä kamalaa tämä tilanne nyt aiheuttaa. Se hankaloittaa jokaisen ihmisen elämää ihan varmasti kaikista näkökulmista katsottuna.
Koronatilanne saa aikaan sen, että perheet viettävät paljon aikaa keskenään. Lasten ja vanhempien pitää itse käyttää mielikuvitustaan keksiessään tekemistä. Nyt ei ole niitä hoploppeja ja festivaaleja viikonlopuksi eikä arkea rytmitä harrastukset. On aikaa perheelle ja puolisolle.
Sitä omaa aikaa pitää ottaa vaikka äänikirjan tai kävelylenkin muodossa. Kun kaikki ovat koko ajan tiiviisti kotona, se saattaa aiheuttaa myös riitoja. Pinna kiristyy väkisinkin, kun toisen naamaa tuijottaa 24/7. Itse olen kokenut tällä viikolla työssäkäynnin etuoikeutena. Olen onnellinen siitä, että ei tarvitse tehdä etätöitä. Ennen haikailin etätöiden perään ja olin hieman kateellinen niille, joille se mahdollistettiin. Nyt on kelkka kääntynyt. Ei se etätyö kotona tuo onnea. Olisin ehkä onnettomampi, jos joutuisin valjastamaan oman kotini toimistoksi. Nyt voin sulkea työpaikan oven takanani, eivätkä työt väijy minua keittiönpöydän kulmalla ikävästi virnuillen.
Korona laittaa monet asiat oikeaan perspektiiviin. Mikä on elämässä tärkeintä?
Pinna kireällä?
Koko perheen kotoillessa ja hyggeillessä saattaa itse kullakin olla pinna kireällä. Ei kuitenkaan syytä huoleen! Se on ihan luonnollista tässä muuttuneessa tilanteessa. Voin sen taata kokemuksen syvällä rintaäänellä.
Olen ollut perheen kanssa asuntoautossa kuukauden yhtäjaksoisesti useana kesänä ja siinä kyllä pitää vähän sarvia sahata. Tilat ovat pienet ja yhtäaikaa ei mahdu käytävällä liikkumaan. Pienessä tilassa asuessa ei ole yksityisyydestä tietoakaan ja ensimmäiset päivät ovat aina hankalimpia, kunnes tilanteeseen sopeutuu. Matkailuautoa ennen lasten ollessa alle kouluikäisiä, meillä oli vene. Siellä voitiin olla maksimissaan viikko kerrallaan vesillä, koska tilat olivat autoakin pienemmät. Kahden villin pojan kanssa oli hieman tietämistä, mutta siihenkin sopeuduttiin.
Matkailuautoasumisesta jäi ainoastaan hyviä muistoja. Pelattiin korttia, katsottiin elokuvia ja ulkoiltiin. Grillailtiin ja nautittiin luonnosta. Elämän pieniä iloja.
Välillä tekee hyvää se, että on vähän tylsää. Silloin saattaa keksiä jotain uutta tekemistä. Tylsyys on aliarvostettua. Kaikilla on varmasti hieman tylsää koronan suljettua kaikki harrastuspaikat ja iltariennot. Miettikää mitä mahdollisuuksia tämä antaa? Meillä poika kysyi äsken isältänsä, että opetatko laittamaan saunan päälle? Aivan mahtavaa! Meillä on puusauna ja pitää sulkea ilmapuhallus siksi aikaa, kunnes pesä syttyy, pitää sulkea saunan ilmanottoluukku, hakea puita liiteristä, laittaa laudeliinat, hakea sytytyspalat ja sytyttää. Sitten pitää seurata pesää, että syttyykö vai sammuuko. Siinähän puuhastelee asian kanssa, josta ei ole ollut koskaan vielä kiinnostunut. Nyt meillä on yksi saunamajuri lisää!
Ollaan laitettu ruokaa pihassa savustuspöntössä ja vietetty kiireettömiä arki-iltoja. Nyt vaan toivotaan, että pysymme terveinä, koska 50% perheestä kuuluu riskiryhmään.
Suojele siis lähimmäisiäsi ja noudata rajoituksia!