Luku 7 Simo Kaasinen

Simo Kaasinen on Esan lapsuudenystävä. Hän on vetänyt vaalean tukkansa mustalla kuminauhalla tiukalle poninhännälle niskaansa. Vartalonmyötäinen hihaton Metallica- paita korostaa hänen hauiksiaan, kun hän kokkailee keittiössään. Hän on käynyt aamulla kirjastossa ja lainannut sieltä kirjan Tehokas Kehonrakennus. Kirja on avonaisena keittiön pöydällä samalla, kun hän paistaa pannulla kymmenen munan munakasta. Simo ottaa kirjan käteensä siirtyen kokovartalopeilin eteen. Hän ottaa paidan pois päältään katsoen kirjan kansikuvaa, jossa Ove Rytter poseeraa valtavien lihastensa kanssa. Simo jäljittelee hänen asentoaan. Hän rutistaa lihaksensa niin tiukaksi, että verisuonet pullistuvat hänen punaisilla ohimoillaan. Simo kääntelee itseään erilaisiin asentoihin, kuin lihaa vartaassa.

-Lihakset ovat vielä liian pienet. Näytän ihan naurettavalta. Ove Rytterin iho on öljytyn ruskea ja minun on.. Minun ei ole yhtään mitään, näytän ihan broilerilta.

Hän masentuu vähän ja ajattelee aloittavansa mahdollisimman pian solariumin, koska lihakset näyttävät selvästi isommilta ruskeina. Harmistuneena hän vetää Metallican paidan päälleen katsoen eteisen kelloa. Esan pitäisi tulla minä hetkenä hyvänsä. Se sotkee hieman hänen omia aikataulujaan, mutta patikointi kallioilla tekee varmasti hyvää hänen lihaksilleen.

Esa ei ole vielä ehtinyt lähteä, koska keräilee vielä tarvikkeita matkaan. Hän pakkaa jälleen pitkän köysinipun kassiin, jossa on valmiiksi kätköilyn perustarvikkeet.  Hän heittää sen olkapäälleen startaten taas uuteen seikkailuun. Esa on hieman myöhässä, kun hän saapuu Simon luo, joka seisoskelee valmiina tien laidassa, kun Esa kurvaa vanhan vaaleanruskean puukerrostalon pihaan. Simolla ei ole mukana, kuin juomapullo hänen istuessaan etupenkille.-

No, tervepä vaan! Esa huikkaa. Heitä tavarasi takapenkille!

-En ottanut, kuin juomapullon. Sulla on varmaan kaikki tarvittava?

-On, on. Esa sanoo nyökytellen. – Kiva, kun pääsit mukaan!

Vanhan Mazdan jouset painuvat sitä matalammalle, mitä syvemmälle etupenkkiin 130 kiloinen lihaskimppu istuu.

-Tää ui aika matalalla! Simo toteaa ja hörähtää nauramaan.

Esa kääntää keulan kohti Ketunmutkaa ja alkaa kertoa hänelle vielä geokätköilystä harrastuksena. Simoa ei kamalasti kiinnosta, mutta hän yrittää kuunnella tarkkaavaisesti Esan selostusta.

-Tilannehan oli siis se, että taivas oli täynnä kaikenlaisia satelliitteja, mutta niiden välittämät tiedot olivat vain armeijan käyttöön. Sitten yhtenä kauniina päivänä nämä satelliitit niin sanotusti vapautettiin tavallisille pulliaisille ja taatelintallaajille. Satelliittipaikannusjärjestelmä on aika loistava keksintö ja joku neropatti keksi, että kuinka näillä satelliiteilla voisi vähän hassutella. Hän teki aarteen, ilmoitti koordinaatit netissä ja kappas vaan. Joku kävi löytämässä aarteen ja tuli iloiseksi siitä. Tästä kehittyi tämä geokätköily. Purkkeja on ainakin neljää eri kokoa, eli mikro, pieni, keskikokoinen ja suuri. Kätkön tekijä laittaa sivustolle koordinaatit ja kätköpaikkaan liittyvän tarinan. Löytäjä merkkaa löytämänsä kätkön sivustolle ja kirjoittaa nimensä lokikirjaan kätkössä. Tämä on sellaista salahommaa. Ulkopuolisia me kutsutaan jästeiksi, kuin Harry Pottereissa. Niitä ovat nämä ei-taikakyyypit. No, jotkut kätköt ovat mysteerikätköjä. Koordinaatit pitää selvittää arvoituksista. Se on aika hauskaa. Varsinaista aivonystyrähierontaa. Eikö?

He lähestyvät määränpäätänsä ja Esa on puhunut suu vaahdossa koko matkan. Simo on hiljaa ja katsoo häntä suu auki.

-Kuulostat kyllä todella innostuneelta tästä. Hän sanoo katsellen samalla auton sivupeilistä ikkunalla lepäävää hauistaan.

-Eikä siinä vielä kaikki. Kätkössä on vaihtotavaraa. Sieltä voi ottaa esineen, jos sinne jättää samanarvoisen tilalle. Esa jatkaa tohkeissaan.

-Ja mikäs aarre tässä viimeisessä kätkössä sitten oli? Simo kysyy.

Esa on hetken hiljaa ja katsoo ulos.

-Ilmeisesti siellä oli jonkun irronnut sormi.

Simo nielaisee ja katselee käsiään.

-Hyi hitto. Eihän sieltä ollut pakko ottaa mitään tai sinne jättää mitään. Vai?

-Rauhoitu, me mennään nyt katsomaan mitä siellä oikeasti oli. En usko lainkaan siihen sormijuttuun.

He ovat saapuneet perille ja Esa ajaa auton varjoisaan paikkaan suuren kuusten alle. Hän nostaa putkikassin takakontista virittäen sen jälkeen GPS:n toimintaan.

Matka rotkolle tuntuu lyhentyneen viime kerrasta. Tällä kertaa he seuraavat polkua, joka johtaa suoraan kallioille. Ilma on lämmin.  He huomaavat kalliolla lepäilevän ison tumman kyykäärmeen. Sekin nauttii auringon lämmöstä. He kiertävät käärmeen kauempaa toivoen, että niitä ei olisi enempää näkyvillä.

-Nyt olemme perillä. Esa sanoo heidän saapuessaan kallion laelle.

Hän kiinnittää köyden läheiseen mäntyyn. Simo on aivan liian iso laskeutumaan railoon, joten Esa laskeutuu alas. Hän luottaa siihen, että Simo jaksaa vetää hänet ylös. Esa on paljon isompi, kun Tero, mutta mahtuu kuin mahtuukin alas asti. Kallio tuntuu kylmänkarheana hänen selkäänsä vasten. Lopulta hän seisoo kuilun pohjalla sivuttain, koska yhtään ylimääräistä tilaa ei ole. Alhaalla on pimeää, joten Esa sytyttää otsalampun alkaen tähyillä maahan. Likainen lenkkitossu, josta on pohja irti, näkyy kauempana ja musta kätköpurkki on maassa hänen jalkojensa juuressa. Esa keinottelee purkin käsiinsä. Se on tyhjä niin kuin pitikin. Hän tutkii maata lampulla, kunnes hän näkee sen. Jokin vaalea likainen pötkylä lepää maassa noin puoli metriä hänen jaloistaan. Esa taivuttaa vartaloaan sivuttain yrittäen kurkottaa kohteeseensa. Hänen kylkiinsä sattuu moinen taivuttelu, mutta vaihtoehtoa ei ole. Esa kurottaa itsensä äärimmilleen ja ainoastaan kallioiden tiukka puristus pitää hänet pystyssä. Hän ähkäisee yrittäen venyttää itseään vielä pari senttiä.

-Nosta ylös vaan, sain sen! Hän hihkaisee ja Simo alkaa vetää häntä ylöspäin.

Kapeasta railosta on vaikea nousta varsinkin, kun toisella kädellä ei voi ottaa kiinni mistään. Esa yrittää olla ajattelematta sitä, mitä hän ehkä pitää kädessänsä. Hän keskittyy ainoastaan löytämään kengälleen koloa, josta voisi ponnistaa ylöspäin. Nousemisesta ei tule mitään, vaikka Simo vetää häntä voimakkaasti ylöspäin, koska köysi painaa hänen kainaloitansa kipeästi. Lopulta hän tunkee kantamuksensa housuntaskuun ottaen molemmilla käsillään köydestä kiinni. Hän nojaa selkäänsä kallioon samalla, kun nostaa molemmat kenkänsä tiukasti vastapuolen seinämää vasten. Hän pyytää Simoa vetämään hitaasti, askel kerrallaan häntä ylöspäin. Tämä tekniikka toimii ja viimein Esan pää ilmestyy maanpinnan tasalle. Hän vetää itsensä käsivoimilla railon reunalle kaikkensa antaneena. Hengitys alkaa jälleen vinkua ja hän kaivaa taskustaan astmapiipun vetäisten siitä kaksi annosta. Samasta taskusta hän kaivaa heidän kohteensa. He katselevat sormea kämmenellään.

-Joko tämä on oikea, tai pirun hyvä jäljennös peukalosta. Simo sanoo ottaen sen omaan käteensä –Ei tätä kyllä poliisille voi viedä. Tässä on meidän sormenjäljet jo moneen kertaan.

-Voit olla kyllä oikeassa. Mitä me sanottaisiin heille? Esa miettii.

-Sitä paitsi, mun lihakset ei oo tullu pelkästä kaurapuurosta. En halua sotkeentua mihinkään poliisin kanssa. Simo lisää.

Hän nakkaa sormen lähimpään kivenkoloon Esan katsellessa tapahtumia vierestä. Tätä hän ei olisi halunnut. Hän olisi halunnut, että sormi olisi ollut pilailukaupasta. Hän olisi halunnut sanoa Terolle, että se oli jonkun huonoa pilaa. He palaavat hiljaisina autolle.

Simo jää kotinsa edustalle kättään heilauttaen. Hän arvatenkin suunnistaa heti punttisalille. Esa ei todellakaan ole lähdössä mihinkään. Hän astuu kotiovestaan suoraan eteiseen, jossa on läjässä haisevia vaelluskenkiä ja lenkkareita. Hän riisuu vielä yhdet joukon jatkeeksi kävellen suorinta tietä jääkaapille. Hän napsauttaa television päälle ottaen jääkaapin ylähyllyltä appelsiinimehupurkin ja sammuttaa janonsa suoraan purkin suusta.  Kylmä ja raikas mehu virtaa ruokatorvea pitkin vatsalaukkuun, jossa se tuntuu jäähdyttävän koko vartaloa usealla asteella. Sitten hän on valmis aloittaman tutkimustyön. Televisiossa pauhaa taustalla tietovisailu-uusinta, kun hän avaa tietokoneensa ja alkaa etsiä Googlesta tietoa.

-Pako mielisairaalasta. Tämä haku tuottaa monenlaista tietoa kirjoista ja elokuvista, mutta etsin jotain ihan muuta.

Hän vaihtaa hakusanoja, kunnes ne vievät hänet lehtiartikkeliin, joka kertoo tapauksesta, jossa sairaalan suljetulta osastolta pakeni potilas.  Potilasta ei koskaan löydetty. Nimiä ei artikkelissa tietenkään mainita, mutta aikataulullisesti se täsmää Teron kertomukseen. Esa naputtaa lyijykynällä pöytää miettien ankarasti. Hän hätkähtää, kun kännykkä soi viestin merkiksi. Esa on laittanut siihen hälytyksen uusista geokätköistä. Uusi kätkö on ilmestynyt äsken ja se on nimeltään Lepola (Irti arjesta). Sen laatija on Naruttaja ja samalla hetkellä Esan sydän alkaa hakata nopeammin. Kämmenet hikoavat, kun hän lukee heti tehtävän tiedot. Se on hänen lempikätkönsä, mysteerikätkö ja koordinaatit selviävät paikan päällä vihjeiden avulla. Aloituskoordinaatit vievät siis paikanpäälle, mutta eivät suoraan kätkölle.

-Tästähän tulee jännittävää.

 Kesäniemi on ollut muinoin kaupungin omistuksessa oleva alue, josta on saanut vuokrata kesähuoneen lomalla. Huoneet ovat rakennettu rinnakkain ja niihin on oma sisäänkäynti. Paikka on ollut autiona jo vuosikymmeniä, mutta huoneita ei ole koskaan tyhjennetty. Tehtävänäsi on laskea ensimmäisestä huoneesta, montako tuolia siellä on. Siinä on sinulle ensimmäinen osa puuttuviin koordinaatteihin. Toisesta huoneesta sinun on selvitettävä, että minkä valtion lippu on takaseinällä. Sen kirjainten lukumäärä on puuttuva koordinaatti. Lopuksi laske montako peiliä rakennuksessa on. Siinä on sinulle viimeinen puuttuva lukema.  

Esa tuijottaa ruutua. Hän ei oikeastaan haluaisi tietää, mitä kätköstä löytyy. Toisaalta taas hän haluaa sitä niin paljon, että vatsanpohjaa kouraisee. Sinne on pakko mennä, hän ei saa muuten rauhaa. Kirjoitin syöttää kovalla raksutuksella paperin syövereistään. Mustekasetti alkaa olla finaalissa. Esa taittelee paperin taskuun ja päättää tehdä pienen kierroksen kaupungilla. Hänen huomaamattaan Lepola (Irti arjesta) poistuu sivustolta heti sen jälkeen, kun tulostus on tapahtunut.

Viileä sade on alkanut piiskata ikkunaan. Esa vetäisee takin päälleen ja juoksee huppu päässä autolle. Etuoven lukko reistailee, kun hän yrittää nopeasti sisään. Lopulta se kuitenkin antaa periksi ja hän pääsee suojaan sateen hakatessa kattoa kuin marakatit pitäisivät siellä sambatuntia. Pyyhkijät pyyhkivät ikkunaa vingahdellen minkä ehtivät ja näkyväisyys on heikko. Auto ui syvällä vesilätäköissä ja Esa toivoo, että hänen vanha luotettava ajopelinsä ei pettäisi häntä ainakaan tällä kertaa.

Hänen ensimmäinen pysähdyksensä on Simon luona.  Simo on arvatenkin lähdössä juuri salille, mutta kuuntelee kyllä kiinnostuneena Esan ehdotusta. Hänet on helppo saada mukaan ja he sopivat lähtevänsä seuraavana viikonloppuna vaikka kahdestaan. Silläkin uhalla, että muita ei saada mukaan.

Sadekuuro on alkanut laantua ja Esa starttaa harmaan Mazdansa Simon pihasta, seuraavana kohteenaan Virpi. Virpi on töissä poliisilaitoksella ja hän on aloitellut juuri rikostutkintapuolella. Esa päättää kuitenkin soittaa hänelle ennen kuin ilmestyy oven taakse kolkuttelemaan, mutta puhelin ei ehdi edes hälyttää, kun se kilahtaa vastaajaan.

-Virpi tässä hei, en juuri nyt pääse vastaamaan, mutta jätä viesti äänimerkin jälkeen, kiitos.

Esa ei jätä viestiä. Hän arvelee Virpin olevan työmaalla, joten hän kaartaa kohti poliisilaitosta. Sade on jälleen yltynyt ja kun hän nousee autosta, se kastelee heti paidan ja hiukset läpimäräksi. Esa loikkii lammikoiden yli ketterästi, kunnes pääsee suojaan etuoven lipan alle. Hän ravistelee enimmät vedet vaatteistaan ja soittaa ovisummeria. Talossa on hiljaista ja Esa jo viittä vaille lähdössä pois, kun havaitsee tumman hahmon ilmestyvän tuulikaappiin. Virpi avaa oven yllättyneenä.

-Ai, moi! Mitäs sinä täällä teet? Hän kysyy ja pörröttää tummanruskeaa tukkaansa.

-Mulla olis pieni ehdotus, voidaanko jutella sisällä? Esa kysyy ja sujahtaa ovenraosta sisään.

-Ilmeisesti voidaan. Virpi toteaa ja lähtee Esa perässään kohti toimistoaan. Esa laittaa merkille hänen hoikistuneen ulkomuotonsa.

-Olet kuulemma alkanut harrastaa juoksemista? Hän kysyy keskustelua avatakseen.

-Niin, kiitos vaan viimeisestä! Se kätköjuttu olikin hauska syntymäpäiväyllätys ja meni mukavasti lenkin ohessa! Hän naurahtaa ja avaa toimistonsa oven. –Astuhan peremmälle vaan.

Esa astuu huoneeseen, jossa ison kirjoituspöydän täyttää sekalainen kasa papereita. Hän antaa katseensa kiertää huoneessa. Siellä on pahvilaatikoita ja mappeja hujan hajan. Virpi huomaa hänen arvioivan katseensa.

-Olen juuri vaihtanut konttoria. En yleensä elä sotkun keskellä, mutta nyt on pakko jonkin aikaa kestää. Hän sanoo nostellen lomakkeita pinoihin samalla kun istuu työtuolilleen.

Heidän suhteensa on ollut melko viileä eron jälkeen. Virpi hermostui Esan uhkapeleihin, jotka meinasivat syöstä myös hänet vararikkoon. Vasta viime aikoina he ovat voineet jutella niin kuin vanhaan hyvään aikaan. Esa on mielissään siitä. Hän on lopettanut ne pelihommat. Ehkä tästä suhteesta vielä voisi tulla jotain. Hän katsoo Virpiä hymyillen ajatukselle.

-Haloo! Kuunteletko sinä ollenkaan? Hän havahtuu Virpin kysymykseen. – Kysyin siis juuri, että mitä sinulla on sydämellä, kun tänne asti vaivauduit?

Esa havahtuu ajatuksistaan ja kaivaa paperit taskustaan.

-Olin Teron kanssa tällä kyseisellä geokätköllä ja me löysimme sieltä kätköpurkista irtonaisen sormenpätkän. Se oli taatusti aito. Kätkön oli tehnyt nimimerkki Naruttaja enkä ole nähnyt hänen laatimia kätköjä aikaisemmin. Paitsi tänään. Hän on nyt julkaissut uuden kätkön ja voisin kuvitella, että siellä on jotain vielä järisyttävämpää. Ehkäpä se on jatko-osa tälle ensimmäiselle kätkölle? Ajattelin siksi, että haluaisit tulla mukaan. Kaiken varalta, koska olethan poliisi… Tarkoitan, että tämä voi olla isokin juttu.

Hän jää odottamaan Virpin reaktiota katsellen Virpin kauniin vaaleaa ja melkein läpikuultavaa ihoa hänen ruskeaa tukkaansa vasten samalla, kun hän selailee papereita.

-En muistanutkaan, kuinka kaunis sinä olet. Hänen suustaan lipsahtaa. – Anteeksi, ei olis pitänyt.  Esa lisää nopeasti, ja kumartuu keräämään paperit pöydältä taskuunsa.

Virpi hämmentyy ensin vähän, mutta sitten kokoaa itsensä.

-Ei se mitään, kiitos. Mun pitää vähän miettiä tätä kaikkea. Kuulostaa kyllä epäilyttävältä tämä koko juttu. Tämä Naruttaja? Oletko varma, että hän ei ole aikaisemmin julkaissut mitään?

-Ei me olla ainakaan huomattu. Esa vastaa. – Aattelin mennä vielä pyytämään mukaan Lindaa ja Nestoria. Ei siitä varmaan haittaakaan ole. Simo on jo melkein suostunut. Terosta ei ole takeita, kysyn vasta viimeiseksi häneltä. Hänellä on ollut yksi rankka juttu taustalla ja voi olla että siksi ei lähde.

-Mikä juttu? Virpi kysyy ja katsoo häntä tiiviisti silmiin.

Esa kertoo hänelle siitä, kuinka Tero oli joutunut psykiatrisella osastolla työskennellessään potilaan hyökkäyksen kohteeksi. Potilas oli hyökännyt hänen kimppuunsa ja päässyt pakenemaan niin, että oli lavastanut Teron potilaaksi. Hän mainitsee myös siitä, kuinka oli tarkistanut tietoja myös Googlesta.

-Näyttää siltä, että hän puhuu siis totta. Esa lisää ja huokaisee. Ei ihme, vaikka Tero ei lähtisi mukaan. Hän nimittäin epäili, että tuo sama potilas voisi olla ainakin yhtä hullu, että tekee tuollaisia kätköjä vain pelottelumielessä.

-No voihan hitto sentään. Virpi pyörittää päätään. –Mun on kyllä parasta lähteä mukaanne. Koska ajattelitte lähteä?

Esa virnistää hänelle ja pyyhkäisee kädellä märkiä hiuksiaan niin, että vesipisarat sinkoavat.

-Ens viikonloppuna. Selvä peli! Siitä tulee tosi jännää! Hän sanoo innostuneena päätään nyökytellen, heilauttaa kättään hyvästiksi ja suunnistaa käytävää pitkin ulko-ovelle.

Virpi jää katsomaan hänen menoaan ovenkarmiin nojaillen.

-Kyllä hän muistaa. Seikkailija mikä seikkailija. Mihinkäs koira karvoistaan pääsisi. Hän naurahtaa, istuen takaisin työpöytänsä viereen.– Hyvä, että hän saa muuta ajateltavaa, pysyypähän pois uhkapelien maailmasta.

Tässä voisi olla hänen ainoa tilaisuutensa näyttää kykynsä rikospoliisina. Jännitys kihelmöi hänen vatsanpohjassaan eikä hän malttaisi odottaa viikonloppua.