Luku 20 Turvassa

Esa tuntee himmeän valon silmäluomiensa takana. Hän on hieman tokkurainen sekä mielestään vielä puuhun sidottuna hautausmaalla. Hän yrittää irrottaa itseään siteistä, kunnes joku ottaa häntä kädestä kiinni ja sanoo ystävällisellä äänellä:

-Kuulepas, älähän yritä irrottaa letkuja. Sinä tarvitset niitä vielä vähän aikaa!

Esa yrittää avata varovasti rähmäisiä silmiään. Huoneen valo on himmeä ja taustalla kuuluu tasaista raksutusta. Hän siristelee silmiään ja näkee, kuinka siniasuinen hoitaja askartelee hänen käsikanyylinsa kanssa. Hän yhdistää siihen letkun ja asettaa takanansa raksuttavaan tippalaskuriin uudet lukemat.

-Tarvitsetko kipulääkettä? Hän kysyy. – Lääkäri tulee kyllä kierrolle kohta.

Esa yrittää vastata, mutta hänen suunsa on niin kuiva, että pihahdustakaan ei kuulu. Hän pinnistää uudelleen ja saa aikaan hiljaisen, käheän äännähdyksen.

-Ei, en tarvitse. Köh.

Hoitaja lähtee huoneesta ja solmii soittokellon sängyn laitaan kiinni. Esa räpyttelee edelleen silmiään ja yrittää saada selkoa olotilastaan ja olinpaikastaan. Sen hän on jo tajunnut, että sairaalassa ollaan. Mutta kuinka ihmeessä hän on päässyt pois hautausmaalta?

Esa katsoo käsiään. Ne ovat molemmat ranteista alaspäin sidottuina. Toiseen kämmenselkään on yhdistetty tippakanyyli, jonka letku johtaa tippalaskimeen. Sen sähköinen hurina on kuin rauhoittavaa musiikkia. Esa nostaa päätään tyynystä. Hän kurkistaa sängyn laidan yli oikealle puolelle, mistä hän näkee virtsapussin letkuineen. Sängyn vasemmalla puolella on toinen letku, mistä tulee pussiin punaista nestettä. Pussissa on eräänlainen haitari, joka ilmeisesti imee hänestä jotakin ulospäin. Hän ei halua edes tietää, missä toinen pää sijaitsee. Molemmat jalat on tuettu tyynyillä kohoasentoon. Niitäkin ympäröivät paksut siteet. Esa ei jaksa ponnistella enempää, vaan pudottaa päänsä takaisin pehmeään tyynyyn vaipuen outoihin ja ahdistaviin uniin.

Hän havahtuu hereille, kun ovi kolahtaa. Huone täyttyy hetkessä sini- ja valkoasuisesta hoitohenkilökunnasta, kun sisään saapuu koko delegaatio. Esaa pyörryttää, kun hän katselee silmäluomiensa raosta. Hän sulkee silmänsä ja yrittää kuunnella tarkkaavaisesti.

-Tämä potilas Esa Kuusisaari tuli viime yönä ensiavusta. Hän oli joutunut pahoinpitelyn uhriksi. Kädet oli sidottu nippusiteillä yhteen. Nuo ranteiden sekä jalkojen sidokset voisi avata tänään ja puhdistaa haavat. Lisäksi häneen oli jostain syystä pesiytynyt pulleita raatokärpästen toukkia yhdyskunnallinen. Ne eivät yleensä syö elävää lihaa, mutta tämä oli ilmeisesti poikkeus. Jaloista ja käsistä saatiin kaikki pois ihan nyppimällä ja pienien viiltojen kautta, mutta osa oli ehtinyt jo pidemmälle elimistön sisään. Niiden takia meidän piti avata vatsanpeitteet ja puhdistaa oikein kunnolla. En ole koskaan nähnyt kenenkään sisällä yhtä suurta kuhinaa. Outo juttu oli se, että madot ikään kuin kuivahtivat tomuksi heti irrotuksen jälkeen. Enpä ole aikaisemmin muista nähnyt.

Takarivistä kuuluu kolahdus, kun joku hoitohenkilökunnasta ilmeisesti pyörtyy kuunneltuaan tämän kirurgin selostuksen.

-Kipuepiduraali voisi vielä olla tämän päivän. Dreenin saa ottaa pois ja siteet voi myös vaihtaa. Kirurgi sanelee hoitajalle, joka kirjoittaa kaiken ylös hoitosuunnitelmaan. – Tänään ei saa vielä nousta sängystä, aloitetaan verenohennukseen hepariini.

Delegaatio poistuu huoneesta yhtä nopeasti, kuin oli tullutkin jättäen Esan huoneeseensa edelleen kääreisiin ja letkuihin sidottuna. He puhuivat niin kuin häntä ei olisi ihmisenä olemassakaan Esa nostaa kätensä ilmaan ja tunnustelee kevyesti vatsaansa. Paidan alla tuntuu vatsan sidetaitokset, se aristaa hieman. Hän yrittää liikuttaa jalkojansa, mutta ne tuntuvat yhtä raskailta, kuin niihin olisi sidottu lyijypainot.

Ovi aukeaa taas. Sisään tulee taas siniasuinen hoitaja.

-Hyvä, kun olet hereillä! Tehdään vähän hoitotoimia. Hän sanoo pirteästi alkaen nostella peittoa pois siteiden päältä.

Esalla on päällään valkoinen avomallin paita, joka on niskasta rusetilla. Hän nolostuu hieman, koska hän huomaa, että häneltä puuttuvat kokonaan alushousut. Esa yrittää kiskoa paitaa alaspäin samalla, kun hoitaja vetää sitä ylöspäin.

-Nyt otetaan haavadreeni pois. Hän ilmoittaa alkaen jollain terällä irrottaa ommelta, joka kiinnittää dreenin iholle. – Nyt vähän nippaa. Hän sanoo ja nykäisee letkun irti.

-Auts! Miksi hoitajat tekevät kaikkea aina vaan vähän? Nostetaan vähän peittoa, pestään vähän, tänmä vähän nipistää. Huijausta! Luulin, että se on vain parisenttinen, mutta sehän olikin melkein puolimetrinen letku! Esa parahtaa nähtyään mitä hänen sisältään vedetään.

Hoitaja rauhoittelee häntä ja lupaa, että ei kisko enää muita letkuja irti tänään. Hän alkaa varovasti purkaa jalkojen sidoksia. Niiden alta paljastuu kummallisia onkaloita ja kraatereita. Näyttää todellakin siltä, että niitä on syönyt kokonainen toukka-armeija. Esa sulkee taas silmänsä ja antautuu kiltisti hoidettavaksi, kun ei muuta voi. Siteenvaihtojen jälkeen hän on niin väsyksissä, että nukahtaa ennen kuin hoitaja on saanut viimeiset haavat pakettiin.

Illalla oveen koputetaan varovaisesti. Esa havahtuu ääneen ja yrittää kääntää itseään hieman sillä seurauksella, että vatsan leikkaushaavaa vihlaisee ikävästi. Hän irvistää tuskasta samalla, kun Virpin pää pilkistää oviaukosta.

– Moi! Tulenko huonoon aikaan? Hän kysyy.

-Et ollenkaan. Esa sanoo ja tarkastaa, että peitto piilottaa hänen jalkojensa siteet.

Virpi istuu hänen sänkynsä viereen penkille. Hän silittää Esan hiuksia.

-Olin varma, että et selviä. Virpi sanoo ja pyyhkäisee pisaran silmäkulmastaan. – Pelästyin niin paljon. Hän nyyhkäisee ja katsoo ikkunasta.

Esa ottaa hänen kädestään kiinni. – Kiitos, kun tulit. Olet ollut minulle rakas koko ajan.

Virpi kumartuu lähemmäs ja suutelee häntä. Esan hengitys tuoksahtaa vielä anestesia-aineille, mutta hän ei välitä siitä. Millään muulla ei ole väliä, kuin sillä, että he ovat tässä ja nyt.

-Niin sinäkin minulle. Hän sanoo ja suutelee uudelleen.

Virpi istuu hänen luonaan pitkään. Hoitaja käy ilmoittamassa, että yövuorolaiset tulevat kohta töihin. Hän pyytää Virpiä poistumaan, että potilas saa levätä. Virpi nousee ja antaa vielä yhden suukon ennen kuin katoaa ovesta sairaalan kalseille käytäville.

Lopulta hoitaja lähtee huoneesta ja Esa jää yksin. Hän hymyilee kivuista huolimatta laittaessaan silmänsä kiinni.