Luku 22 Takaa-ajo

Sairaalasängyn vieressä on epäkäytännöllinen yöpöytä. Esa yllättyy, kun siihen kiinnitetty lankapuhelin pirahtaa. Kuka hänelle nyt soittaisi tähän aikaan? Hän kurottaa kättään sängyn laidan yli ylettyen juuri ja juuri puhelimen luuriin. Hän vie sen korvalleen ja kuuntelee. Sieltä kuuluu ainoastaan kohinaa. Hän laskee luurin takaisin paikoilleen.

-Omituista? Hän ajattelee, mutta ei osaa huolestua, vaan vaipuu takaisin pieneen horteeseen.

Sitten hän kuulee sen. Joku kääntää vessan ovenkahvaa. Esa avaa silmät apposen auki. Hän näkee sängyltään suoraan WC:n ovelle. Sen kahva heilahtaa ensin kerran, sitten toisen ja lopulta kolmannen. Sitten se alkaa rämpyttää yhä jatkuen.

Alas, ylös, alas ylösalasylösalasylös.

Hän soittaa nopeasti soittokelloa. Kahvan rämpytys jatkuu ja oven alta alkaa nousta jotain höyrynkaltaista. Hänen ihonsa nousee kananlihalle. Nyt jos koskaan on paettava henkensä edestä. Esa nousee ähisten istumaan. Hänen vatsaansa sattuu, mutta nyt on pakko toimia. Esa nyppäisee kädestään ensin tippaletkun irti. Side kastuu nopeasti punaiseksi verestä. Hän yrittää painaa sitä umpeen toisella kädellään, kun hän samaan aikaan vääntäytyy kokonaan istumaan. Hoitajat ovat nostaneet laidan ylös eikä se suostu menemään alas, vaan hän on vielä vankina korkeiden laitojen takana. Aikansa temppuiltuaan hän saa laidan laskemaan. Jalat ovat omituisen tunnottomat, kun hän heittää ne laidan yli. Kipu jysähtää jalkateriin, kun ne tavoittavat liukkaan lattian. Hän nousee ylös huterasti, mutta ei pääse sen edemmäs, kun jotain letkuja on vielä kiinni. Virtsapussin letku pingottuu ikävästi ja sen hän ottaa toiseen käteensä. Selkään menee vielä joku piuha, joka on teipattu hänen olkapäähänsä kiinni. Se katkeaa pienellä nykäisyllä. Nyt hän on vapaa. Oven alta nouseva usva alkaa saavuttaa sängyn laitaa. Esa yrittää ottaa askeleen eteenpäin, mutta jalat eivät tottele. Ne ovat ihan puuduksissa. Hän pudottautuu maahan ja raahautuu käsiensä avulla lattiaa pitkin huoneensa eteiseen. Hän raottaa ovea ja kurkistaa lattian rajasta käytävälle. Hälytyskellon valo palaa edelleen huoneen yllä, mutta ketään ei näy. Missä ne hoitajat ovat silloin, kun niitä tarvitsisi?

Hänen huoneensa on näköjään käytävän päässä lähellä varapoistumistietä. Hän raahautuu palo-ovelle ja saa sen juuri ja juuri auki.  Paloportaikon ylätasanteella häntä alkaa pyörryttää ja heikottaa niin, että hän oksentaa päivällisensä lattialle. Kipu kouristaa hänen vatsansa haavaa ja hän luulee kuolevansa siihen paikkaan. Hetken tasanteella levättyään hän lähtee portaikkoa alaspäin muuten alasti, mutta avopaita etupuolella maata laahaten. Hän etenee hitaasti, mutta varmasti alaspäin toivoen, että ei kohtaa ketään matkalla. Alas päästyään hän jää lepäämään hetkeksi kellarikerroksen tasanteelle. Virtsapussi haittaa hänen etenemistään ja hän päättää ottaa sen irti. Hän ottaa letkusta kiinni ja nykäisee varovasti. Se on tiukemmin kiinni, kun hän ajatteli. Hän vetää syvään henkeään ja sitten kiskaisee olan takaa. Kauhea kipu leviää hänen koko alaruumiiseensa, kun katetri luistaa pihalle virtsaputkesta. Sen on pitänyt rakossa paikoillaan 3-4 senttinen ilmapallo, joka on nyt tullut ulos sellaisenaan. Esaa pyörryttää entistä enemmän. Hänen kätensä tärisevät samalla, kun hän oksentaa uudelleen tasanteelle. Hänen on pakko jatkaa matkaa, koska kuulee ylhäällä oven kolahtavan portaikkoon. Hän raahautuu alakäytävälle, josta lähtee reitti kahteen suuntaan. Toisessa suunnassa on pitkä ja suora käytävä ja toinen kääntyy mutkan taakse. Hän valitsee sen reitin, joka katoaa mutkan taakse. Lattiaan jää verisiä jälkiä hänen raahautuessaan eteenpäin. Kipulääkitys alkaa vähitellen haihtua hänen kehostaan ja hän on enemmän tietoinen jalkojensa olemassaolosta, mutta tunnottomuuden tilalle on tullut ikävä jomotus. Jalkaterien kipu lisääntyy joka metrillä, jonka hän raahautuu eteenpäin.

Ovi kolahtaa hänen takanaan käytävään. Esa ei uskalla jäädä odottamaan, vaan raahautuu edelleen mittarimadon lailla eteenpäin. Selästä avonainen paita jää jatkuvasti jumiin hänen polviensa alle. Niskan taakse solmittuna se nykii ikävästi hänen niskassaan ja hankaloittaa etenemistä. Hän repäisee paidan päältään jatkaen etenemistään ilkosillaan. Se ei ole nyt hänen murheistaan listan kärkipäässä, koska sen sijan on ansainnut tämä hullu psykopaatti, jolla on yliluonnollisia apujoukkoja. Esan jalat tykyttävät, kun hän yrittää nousta niiden varaan seisomaan. Paksut siteet tekevät hänen ylösnousuyrityksestänsä omituisen alastoman akrobatiashown. Hän toikkaroi käytävän seinistä kiinni pitäen pyöreillä pallojaloillaan kohti turvapaikkaa. Edessä on käytävällä parkissa pitkä jono ruokakärryjä. Hän ajattelee piiloutua niiden lomaan samalla kun vilkaisee taakseen. Sieltä lähestyy joku hoitohenkilökuntaan kuuluva.

-Luojan kiitos. Hän sanoo huokaisten helpotuksesta, kunnes kuulee tutun metallisen äänen.

-Löysinpäs sinut senkin karkulainen.

Esa katsoo taakseen ja ei voi erehtyä noista silmistä. Tummat valkuaisettomat silmät tuijottavat häntä janoten hänen vertansa.

Esa kiihdyttää tahtiaan ja saavuttaa ruokakärryjonon pään, jossa on odottamassa kärryjen kuljetukseen tarkoitettu sähkökulkuneuvo.

-Siinä on tilaisuuteni!

Esa ähkäisee nousten vaivalloisesti kyytiin ja etsien virtalukkoa. Naruttaja lähestyy häntä, mutta kone starttaa onneksi ensimmäisellä yrityksellä. Esa painaa kaasun pohjaan viilettäen kohta pitkin sairaalan käytäväsokkeloa pitkä ruokakärryjono mutkitellen perässään. Hän ei uskalla katsoa taakseen, vaan ajaa niin kauan, että tulee umpikujaan. Sieltä johtaa onneksi palo-ovi ulos. Esa kompuroi ovelle toivoen sormet ja madonsyömät varpaat ristissä, että se ei olisi lukossa. Hän kokeilee varovasti kahvaa, joka napsahtaa lupaavasti. Hän aukaisee oven sepposen selälleen ja kaatuu tiedottomana maahan heti ulos päästyään.

-Hei, auttakaa!

Huutaa nuori mies nähdessään Esan alastoman vartalon lojuvan nurmikolla.

-Soittakaa ambulanssi!

Mies huitoo ja huutaa ohi kulkeville ihmisille. Hän on käynyt ensiapukurssin, joten hän muistaa, että potilas pitää kääntää ensin kyljelleen. Veltto vartalo painaa, kuin synti. Auttaja saa tehdä tosissaan töitä, että saa hilattua potilaan mieleiseensä asentoon. Hän asettelee niskan hieman takakenoon, jotta hengitys saa virrata vapaasti.

-Ai niin, unohdin kokeilla pulssia. Hän toteaa asettaen samalla sormenpäänsä Esan kaulalle. – Tuntuu. Hän on siis elossa. Onneksi. En olisi osannutkaan sitä paineluelvytystä.

Mies yrittää herätellä Esaa taputtelemalla kevyesti poskelle.

-Hei, herää. Mikä hätänä? Halooo!

Hän jatkaa herättelyä, kunnes Esan taju alkaakin palailla. Hän räpsyttelee silmiänsä samalla, kun mies taputtelee häntä molemmille poskille. Mies yllättyy, kun potilas virkoaakin niin nopeasti, että ottaa hänestä nopean poliisiotteen vääntämällä kättä kivuliaasti selän taakse.

-SINÄ! NYT SAAT KÄRSIÄ!

Esa karjuu ja alkaa painaa miestä takaraivosta nurmikkoon  niin, että hänen suunsa on täynnä multaa.

-Pääftä ifti fenkin hullu! Mies yrittää puhua suu täynnä ruohoa.

-En varmasti päästä. Minä huolehdin, että joudut mielisairaalaan! Esa vastaa tunkien yhä tarmokkaammin hänen päätänsä maahan.

Miehen onneksi ambulanssi saapuu paikalle. Ensihoitajat yrittävät irrottaa Esaa auttajastaan, mutta hän on kiinni, kuin takiainen välittämättä tuskasta vatsassa sekä jaloissaan. Ohikulkijat ovat soittaneet myös sairaalan vartijoille, joita juoksee paikalle kaksin kappalein. Tarvitaan neljä miestä irrottamaan alaston riehuja kohteestaan. ja kohta häntä heivataankin niska-perseotteella ambulanssin kyytiin, jotta ensihoitajat saavat annettua hänelle rauhoittavaa lääkettä.

Potilasta auttanut mies syljeskelee ruohotuppoja suustaan ja miettii mielessään, että ei koskaan enää pysähdy auttamaan ketään pulaan joutunutta. Varsinkaan alastonta. Vartijat kiittelevät häntä suuresti avusta ja pahoittelevat, että hän joutui kärsimään sekavan potilaan hyökkäyksestä. He saattavat sadattelevan miehen ensiapuun tarkastukseen ja lähtevät sitten varmistamaan, että riehuva potilas saadaan turvallisesti säilöön omaan huoneeseensa.