Luku 24 Diileri

Simo ei ole vielä kuullut tapahtumista sairaalalla. Hän on huolissaan vain siitä, että hänen steroidinsa ovat lopussa ja jatkaa sitkeästi ilmastointiteippien repimistä irti kaappiensa ovista. Sieltä löytyy tyhjiä pahvipakkauksia, mutta kaikki ampullit on käytetty.

-Voihan kilin kellit. Hän jupisee siivotessaan tyhjiä pakkauksia roskiin.

Hän repii jälleen puhelimensa irti nykyään karvattomasta koivestaan etsien sieltä välittäjänsä numeroa. Lääkettä pitää ehdottomasti saada lisää. Välittäjä on merkattu puhelimeen nimellä Wexi, mikä on äärimmäisen keksitty nimi. Linja alkaa hälyttää. Pian käheä-ääninen miesääni vastaa puhelimeen.

-Mitä asiaa? Se kysyy.

-Onko roinaa? Simo kysyy.

-Riippuu vähän.

-Niin mistä?

-Siitä paljonko on valmis maksamaan.

Simo kaivaa ilmastointiteipillä suljetun lompakon takataskustaan. Hän repii teipit irti saaden käsiinsä 50 euron rahan.

-Paljonko saa viisikymppisellä?

-No, ei paljon.

-Jos maksan myöhemmin lisää?

-Käy.

Simo rentoutuu. Välittäjä lupaa toimittaa tavaran samaan paikkaan, kuin viimeksi. Enää ei ole mitään hätää. Hän teippaa puhelimensa kiinni, heittää harmaan hupparin niskaansa ja lähtee kohtaamispaikalle.

 

Kohtaamispaikka on vanha tulitikkutehdas, jonka ikkunat ovat lasittomat ja rapistuneet tiiliseinät ovat graffitien peitossa viimeistä senttiä myöten. Simo seisahtuu odottamaan talon viileään varjoon. Paikka on ollut vuosikaudet nuorten suosiossa sen jännittävän ilmapiirin vuoksi. Simo katselee seinään piirrettyä taidokasta possunpäätä, jolla on cowboyhattu päässään. Sen huulessa roikkuu sätkä. Joku on piirtänyt puhekuplan sen viereen, jossa lukee: ”Mitä vittua siinä kyyläät?”

Simo naurahtaa teinien huumorille. Hän miettii, että onhan sitä itsekin tullut kaikenlaista hölmöiltyä silloin nuorempana.

– Kröhöm. Kuuluu hänen takaansa.

Hän kääntyy ja huomaa tuijottavansa suoraan pipopäistä sänkipartaista välittäjää, jolla on kirjekuori vasemmassa kädessään.

Sanaakaan sanomatta välittäjä ojentaa oikean kätensä kämmenpuoli ylöspäin Simoa kohden. Simo laittaa kämmenelle viisikymppisen saaden sen jälkeen kuoren. Kuori on kevyt. Simo avaa sen ja huomaa kuoren pohjalla vain yhden ampullin. Hän nostaa ihmettelevän katseensa välittäjään.

– Yksi?

– Se on sitäkin parempi. Välittäjä kähisee. – Etkä jää mitään velkaa. Hän sylkäisee limaklöntin seinän possugraffitiin. Se alkaa venyen valua alaspäin pitkin possun kärsää.

Simo nielaisee, nyökkää nopeasti välittäjälle ja poistuu paikalta ympärilleen vilkuillen. Poliisit ratsaavat tämän paikan aina säännöllisesti, joten kiinnijäämisen pelko on aina läsnä. Simo tuntee pientä värinää kehossaan, kun hän pujottaa kirjekuoren povitaskuunsa.

 

Välittäjä katsoo asiakkaansa poistuvan kevein askelin. Hän katsoo rakennuksen seinää ylöspäin ja viheltää. Ylimmästä kerroksesta kurkistaa pää. Välittäjä näyttää hänelle peukkua onnistumisen merkiksi. Tämä oli hyvä kauppa. Hän sai ilmaiseksi tavaran ja saa vielä kaiken lisäksi pitää rahat vaivannäöstä. Ylhäältä kurkistava mies oli kyllä hyvin erikoinen. Hänellä oli outo, pistävä katse. Ei tehnyt mieli laittaa hänelle vastaan. Välittäjä vetää pipon syvemmälle päähänsä ja lähtee nopeasti pois paikalta. Tänne ei ole hyvä jäädä. Hän kiihdyttää vauhtiaan joka askeleella kunnes yllättää itsensä juoksemalla minkä kintuistaan pääsee. Se on erikoista, sillä hänen ei ole tarvinnut juosta pitkään aikaan.

 

 

Kotona Simo hypistelee hermostuneena kirjekuorta ja laittaa sen sitten kirjahyllyynsä kirjojen väliin. Hän ei periaatteessa tarvitse ainetta tänään, joten se voi olla tallessa hyllyssä. Siellä se on turvassa. Hän istuu katselemaan televisiota. Ohjelmat ovat pääasiassa vain uusintoja. Simo ei pysty keskittymään ohjelmaan vaan vilkuilee koko ajan kirjahyllyään. Kuoren reuna pilkistää hieman. Hän nousee ylös ja työntää kuoren syvemmälle, jonka jälkeen istuu uudelleen sohvalle. Tehokas kehonrakennus-kirja eksyy hänen käteensä. Simo lukee sitä ajatustensa harhaillessa toistuvasti ampulliin. Hän laittaa kirjan sivuun ja soittaa Esalle. Puhelu menee suoraan vastaajaan. Simoa alkaa ärsyttää.

– On se nyt yksi helvetti, jos mies ei saa tehdä mitä tykkää!

Hän tempaisee itsensä ylös, suunnistaa kirjahyllylle jääden seisomaan sen eteen. Kuori polttelee hänen mieltään. Sen nurkka pilkistää vielä millimetrin kirjojen välistä. Hän ottaa kuoren kulmasta kiinni ja vetää sen näkyville. Kuori on valkoinen eikä siinä lue mitään. Simo haistaa sitä ja työntää sen takaisin hyllyyn.

– Senkin raukkis. Hän sanoo läpsäisten itseään poskelle.

Hän läpsäisee toisenkin kerran, poskea alkaa kihelmöidä.

Simo perääntyy niin kauas hyllystä toisen huoneen puolelle, ettei voi nähdä sitä ja käy sängylle makaamaan. Huoneeseen kuuluu edelleen television pauhu, joka ei yleensä häiritse häntä. Kuitenkin tällä kertaa juontajan tyhjänpäiväinen kalkatus pureutuu hänen otsalohkoonsa niin, että ohimoita kivistää.

– Nyt tarvitaan lääkettä. Hän toteaa nousten sänkynsä viereen seisomaan.

Lääkekaappi on pesuhuoneessa, mutta jostain syystä hänen askeleensa eivät vietä sinne vaan kirjahyllylle. Simon kädet ovat hikiset, kun hän nyppää kuoren näkyville. Kuori on suljettu ilmastointiteipillä. Hän ottaa vakain käsin teipin irti kaivaen kuoresta pienen lasiampullin. Se on erinäköinen, kuin aiemmat. Hän katsoo sitä valoa vasten. Neste sen sisällä ei tunnut nesteeltä lainkaan. Se on ilmavaa, kuin höyry.

-Tämän täytyy olla hyvää kamaa!

Simo kävelee hymyillen ampulli kädessään pesuhuoneeseen. Hän riisuu lauleskellen itsensä pikkukalsareille ja kaivaa peilikaapistaan esille sekä ruiskun että neulan steriileissä pakkauksissaan. Hän poistaa paperipakkaukset välineiden ympäriltä laskien ne sitten varovasti lavuaarin posliinireunalle. Ampulli odottaa niiden vieressä, kunnes hän nostaa sen isoilla sormillaan ilmaan. Simolta jää huomaamatta, että ampullin alle on jäänyt kylmästä kuuraa lavuaarin pintaan. Hän koputtelee ilmakuplat lasisen ampullin kärkeen. Ampulli napsahtaa terävästi, kun hän katkaisee sen kaulan sormillaan. Yhtään kallista ainetta ei saa mennä hukkaan. Hän vetää liemen ruiskuun istahtaen sitten vessanpytylle. Pienen hetken tuumailtuaan hän painaa terävän neulan pulleaan reisilihakseensa työntäen sinne kaiken keltaisen nesteen. Kipu reidessä tuottaa hänelle suurta tyydytystä, koska hän tietää sen järisyttävät vaikutukset hänen lihaksiinsa.

 

Simo vetää verkkarit takaisin jalkaansa. Hän katsoo tyhjää ampullia. Mahtaakohan olla maineensa veroista? Hän pohtii samalla, kun heittää roskat pesuhuoneen roskakoriin. Hän ajattelee piikin kunniaksi lähteä vetäisemään oikein vuosisadan salitreenit, mutta ei pääse ovensuuta pidemmälle, kun hänestä alkaa tuntua oudolta. Pesuhuoneen lattia alkaa kallistua ja lopulta koko huone pyörii hänen silmissään niin kuin hän olisi karusellin kyydissä. Hän pitää molemmilla käsillä pesuhuoneen seinistä kiinni, mutta siitä huolimatta hän kaatuu kumeasti muksahtaen lattialaatalle. Simon silmissä pyörii edelleen, mutta hän alkaa erottaa pyörimisen keskellä tapahtumia. Hän kävelee kauniilla hiekkarannalla, jossa lapset leikkivät hiekkaleluillansa ja aikuiset ottavat aurinkoa pyyhkeidensä päällä. Kävelen läheisen saunarakennuksen taakse ja jään odottamaan kiihkeästi jotain. Pieni poika tepastelee luokseni. Hän katsoo minua viattomasti, mutta en välitä siitä. Teen hänelle jotain pahaa, sellaista, mistä pieni poika ei voi koskaan toeta. Sitten aika ja paikka vaihtuu. Sama poika on tullut veljensä kanssa luokseni. Tässä kerrassa on lopullisuuden tuntu. Saan heidät molemmat. Puran osan mustaa seittimäistä sieluani heihin ja yhdistän meidät ikuisiksi ajoiksi.  Kunnes maisema alkaa taas pyöriä. Tällä kertaa se ei hidastu, vaan jatkaa kieputustaan. Kieputuksen lomassa alkaa näkyä kasvoja. Tuttuja sekä vieraita. Linda, Tero, Esa, Minä. Omat kasvoni näyttävät rauhallisilta. Olen nukkumassa. Vai olenko kuollut? Pyöriminen pysähtyy. Metallinen ääni kuuluu pääni sisällä kovana, kuin megafonista puhuttuna. Omat kasvoni haihtuvat ja tilalle tulevat puhujan kasvot. Ne ovat oudolla tavalla vääristyneet. Kasvot ovat, kuin Salvador Dalin maalauksesta.  Silmät ovat mustat. Se ovat liian kaukana toisistaan. Nenä on tylppä ja leuka sojottaa sivulle. Hänen suunsa on kiinni.

– Sinä olet seuraava, koska tarvitsen voimaa. Valmistaudu uuteen elämään, koska olen keräilijä. Keräilen sieluja. Olen kerännyt jo monta, vaikka osa ei kestä kovin kauaa raskasta painoani.

Sitten hän raottaa suutaan. Hän avaa sitä koko ajan enemmän ja enemmän, kunnes koko pää häipyy ja tilalle jää vaan suuri tyhjiö, jossa äänikään ei etene. Se on kuin jättimäinen musta aukko. Aukosta alkaa purkautua mustaa paksua tahkeaa rihmaa, kuin paholaisen oksennusta. Se valuu hänen päällensä ja nielaisee lopulta kokonaan alas pohjattomaan pimeyteen.