Luku 30 Muodonmuutos

Kaupunkiasunto on käynyt Simolle vaaralliseksi, koska hänen ulkomuotonsa on muuttunut pistoksen myötä hieman erilaiseksi. Hän ei voi enää liikkua päivänvalolla, koska herättäisi silloin liikaa huomiota. Ainoa mahdollisuus on lähteä jonnekin metsän keskelle, pois kaupungista. Simo alkaa muistella sukunsa kesämökkiä, jonne kutsuttiin aina juhannukseksi koko suku. Siellä saunottiin ja uitiin aamusta iltaan, syötiin uusia perunoita ja paistettiin takassa lihakyljyksiä folion sisällä. Mökki on sähkötön ja se sijaitsee keskellä erämaata pienen lammen rannalla. Se jouduttiin myymään ulkopuoliselle suvun riitojen takia, vaikka heidän perheensä olisi halunnut ostaa sen. Mökki olisi juuri passeli hänen tarkoitukseensa. Simo ei tarvitse tällä hetkellä sähköä eikä naapureita. Ainoa murhe on se, että hän ei voi koskaan enää tavata ystäviään. Tuska riipaisee hänen rintaansa. Siitä huolimatta hän mieluummin näivettyy tuossa kolossa kuoliaaksi, kuin asettaa ystävänsä vaaraan.

Simo ei voi todellakaan liikkua päivänvalolla, koska se herättäisi aivan liikaa huomiota. Hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa, kun jäädä odottamaan yön pimeyttä, jotta pääsee matkaan. Simo yrittää vetää verkkarihousunsa jalkaan, vaikka hänellä on siinä pieniä vaikeuksia. Reidet pullottavat ylisuuren lihaskuorman alla niin, että ne eivät tahdo mahtua hänen ylleen. Hänen selkänsä on kumartunut liian isojen selkälihasten painon alla kippuraan ja sen lisäksi kädet tuntuvat pieniltä ja kömpelöiltä. Hän toivoi isoja lihaksia, mutta nämä kasvoivat täysin vääriin paikkoihin. Kaiken lisäksi hänen ajatuksiaan käy säännöllisesti pöyhimässä Hän, joka kutsuu itseään Naruttajaksi. Silloin hänen oman järkensä valo sammuu totaalisesti ja hän pelkää olevan vaaraksi ystävillensä. Hänen on pakko paeta sekä itsensä että ystäviensä puolesta.

Simo odottaa kuumeisesti, että ilta hämärtyy yöksi ja hän voi aloittaa matkansa. Hän repii viimeiset ilmastointiteipit vaatehuoneensa ovesta ja alkaa pöyhiä pahvilaatikoitaan. Aikansa pöyhittyään hän löytää etsimänsä, vihreän sadeviitan. Se on riittävän iso peittämään vartaloonsa kasvaneet epämuodostumat.

Viimein yö laskeutuu ja hän hiipii ulos asunnostaan tarttuen talon seinustalla nojaavaan vanhaan polkupyöräänsä. Hän kiipeää pyörän satulaan ähkäisten ja alkaa polkea kohti mökkiä. Polkeminen sujuu tehokkaasti, koska hänen reisilihaksensa ovat niin jykevät, että niiden avulla voisi polkea vaikka kuuhun. Vihreä sadeviitta hulmuaa tuulessa hänen päällään luoden illuusion supersankaruudesta.

-Varsinainen mutanttininja kilpikonna. Kuori vaan puuttuu.

Uusi ulkomuoto inhottaa häntä. Suurin toive tällä hetkellä on se, että Naruttaja kyllästyy jossain vaiheessa hänen ohjailemiseensa ja ehkä jättää hänet rauhaan, jos hän vain majailee yksin mökissänsä syöden metsän antimia.

Simo kaartaa tutulle mökkitielle aikaisin aamuyöstä. Hän haistelee terävänä ilmassa tuntuvaa suopursun tuoksua. Se on haju, jonka hän muistaa lapsuudestaan. Tuttuja kiviä sekä kantoja on tien molemmin puolin, hän riemastuu muistaessaan ne vielä näin pitkän ajan jälkeen. Hän kiihdyttää tahtiaan, kun pieni ruskea mökki kohoaa näkyviin lammen rannalla olevan kallion päällä. Täällä häntä ei häiritse kukaan. Simo nousee pihatiellä pois pyörän satulasta, hän vetää syvään ilmaa keuhkoihinsa, mutta samalla tuntee Hänet. Naruttaja saapuu varmasti kohta hänen ajatuksiinsa, hänen tilallensa ja toteuttaa oman suunnitelmansa.

Simo laittaa polkupyörän nojaamaan suuren männyn runkoon. Vielä on hetki aikaa.

-Anna minun olla itseni vielä tämä hetki.

Puun juurella nököttää suuri ruskea rupisammakko. Simo yrittää kumartua koskettamaan sen sileänkarheaa nahkaa. Se katselee hetken häiritsijäänsä ja hiippailee verkkaisesti piiloon mustikanvarpujen alle. Hän tuntee pientä sympatiaa tuon rumankauniin otuksen vuoksi. Pieni kyynel vierähtää hänen poskelleen.

-Vihdoinkin olen kotona.

Hän katsoo sisään ikkunasta, mutta mökki ei ole autio, kuten Simo oli salaa toivonut. Siellä nukkuu tuvan sohvalla mies, jonka tuuheat sierainkarvat värisevät hänen vetäessään keuhkonsa täyteen ilmaa. Matala kuorsaus täristää hänen kroppaansa sisäänhengityksen aikana. Hänen edellisiltansa oli taas venähtänyt pitkäksi tuopin ääressä. Miehen iso kaljamaha hytkyy kuorsauksen tahdissa, kun hän makaa rakkaalla plyyshisohvallansa pää tuettuna käsinojaan. Kaljatölkkejä on huoneen lattioilla suloisessa sekamelskassa, kuten myös keittiön tiskipöydällä. Vaimo on jättänyt hänet jo kauan aikaa sitten, joten kodinhoitokin on jäänyt hänen itsensä vastuulleen. On jo aamuyö ja kellon viisarit kuuluvat naksuttavan terävästi aina silloin, kun hengityskatkos tauottaa kuorsauksen. Asunnossa on muuten hiljaista, mutta postiluukku kolahtaa saaden miehen vaihtamaan hieman asentoaan. Aamun sanomalehti kolahtaa kaupungissa postiluukusta joskus jopa näin aikaisin. Täällä erämaassa kyse ei ole kuitenkaan tällä kertaa sanomalehdestä.

Simo kuulee Naruttajan äänen päässään. Se nauraa hänelle ivallisesti. Nauru kaikuu hänen päässänsä, kun Simo katselee kuinka kuusten rungot alkavat vääntyä mutkalle, kunnes ne ovat kaikki suloisessa sekamelskassa hänen silmissään. Hän tietää, että se on menoa nyt. Maisema alkaa pyöriä yhä villimmin, hän tuntee omien ajatustensa pakenevan yhä kauemmas ja kauemmas, kunnes lopulta Naruttaja täyttää hänen mielensä kokonaan.

Kaljamahainen mies kuorsaa tuvan sohvalla kaikessa rauhassa, kun postiluukun kautta alkaa tulvia huoneeseen harmaata seitinkaltaista ainetta, joka etenee notkeina kiehkuroina äänettömästi kohti nukkujaa. Seitistö saavuttaa nukkuvan miehen ja alkaa tutkia hänen vartaloaan. Mies nukkuu edelleen sikeästi, eikä herää kevyeen hivelyyn kovettuneella ihollaan. Hän herää vasta sitten, kun seitit hyökkäävät hänen vartaloonsa ja tunkeutuvat hänen sisäänsä ensin kurkusta ja sitten myös nenän sekä korvien kautta.

Mies jäykistyy tikkusuoraksi, kun seitit valtaavat hänen koko ison ruumiinsa. Pikkuhiljaa kaikki harmaa on poistunut näkyvistä ja mies nukahtaa uudelleen. Hän jatkaa kuorsaamista entiseen tapaan. Aamun sarastaessa hänen herätyskellonsa pirahtaa. Mies huitaisee kellon kädellään ja se lentää lattialle rikki rämähtäen. Hän köhii hetken limaa kurkustaan ja hieroo silmiään. Auringonvalo pistää tikun lailla hänen silmänsä verhojen raosta. Mies räpyttelee silmiään, kunnes saa ne avattua kokonaan. Hän nousee istumaan sohvan reunalle, katselee hetken ympärilleen ja alkaa sitten siivota muovipussiin kaljatölkkejä. Hänen katseensa kuitenkin pysähtyy puukehyksiseen peiliin seinällä. Mies kääntyy peilaamaan sivuprofiiliaan ja jää sitten hetkeksi seisomaan sen eteen. Hän katselee muuttuneita kasvojansa peilistä.

-Mitä on tapahtunut Simo?

Samalla hänen silmänurkkaansa vierähtää pieni suolainen pisara, ja muovikassi tipahtaa hänen kädestään vapauttaen sisältönsä tuvan kuluneelle puulattialle.

Simo muistaa vaarin vanhan salaisen kätköpaikan ja kävelee pieneen keittiöön. Keittiössä on pienet puiset kaapit kuluneen työtason päällä. Tason alapuolella oleva jääkaappi liukuu kevyesti pois paikoiltaan paljastaen altaan lattiassa olevan pitkän mallisen luukun. Simo kyykistyy pyyhkäisten kädellään tomua sen reunojen päältä. Hän nousee vielä kerran ähkäisten ylös.  Aterinlaatikosta löytyy juuri sopiva veitsi, joka mahtuu luukun reunan alle. Hän kokeilee veistä rakoseen, johon se sopii täydellisesti. Luukku aukeaa vaivattomasti. Simo kurottaa kätensä salalokeroon, jonka pohjalla tuntuu kylmää metallia. Hän vetää sieltä isoisänsä vanhan haulikon tyytyväisesti myhäillen.

-Tämä on vähintä, mitä voin ystävilleni tehdä.

Simo tarkistaa aseen latauksen, sulkee sitten silmänsä ja työntää piipun suuhunsa. Hän muistelee hetken elämäänsä, kunnes känsäinen sormi puristaa aseen laukaisimen pohjaan. Metsässä kohahtaa, kun pullea riekko pelästyy pamausta lehahtaen lentoon läheisestä pajupensaasta. Metsään laskeutuu täydellinen hiljaisuus.

LOPPU