Tomaatin kasvatus avomaalla

Kuinka ihmeessä päädyin kasvattamaan tomaattia? Tätä kysyin itseltäni, kun roudasin kotiin kuutta tomaatintainta Lidlin kauppareissun päätteeksi. Eihän tässä näin pitänyt käydä. Eihän meillä ole mökillä edes paikkaa kasvattaa tomaatteja muuten kuin avomaalla.

Etsin tietoa tomaatin kasvattamisesta ja joka paikassa sanottiin, että taimet kannattaa laittaa sateen-ja tuulensuojaan kasvamaan. Taimet vaativat paljon ravinteikasta multaa ja runsasta päivittäistä kastelua. Ajattelin, että ei tule onnistumaan. Ei ole sellaista paikkaa mökillä, enkä pysty alkuvaiheessa joka päivä käydä niitä kastelemassa. Näin jo mielessäni kuvat lakastuneista tomaateista alun innostuksen jälkeen. Tästä huolimatta ajattelin kuitenkin yrittää kun taimet oli jo ostettu.

Pinkaisin rautakauppaan etsimään sopivaa kasvatuslaaria. Suorakaiteen muotoinen laastilaatikko sai luvan kelvata. Itseasiassa se oli oivallinen valinta.

Taimien kasvatuspaikka olikin mielenkiintoinen juttu. En ollut aikaisemmin tajunnut, että tiskikatosta voisi käyttää kasvihuoneenakin. Siinä on lasikatto ja seinät suojana. Se saa siis toimittaa jatkossa myös kasvihuoneen virkaa!

Porasin laatikon pohjaan reikiä ja kaadoin sinne kaksi säkillistä multaa.En ajatellut käyttää mitään lisälannoitetta, koska multa oli valmiiksi lannoitettua. Laitoin tosiaan mullan joukkoon sammalta juuripaakkujen viereen, koska en pääse kastelemaan ihan joka päivä. Toivottavasti sammal sitoo vettä itseensä ja luovuttaa sitä sitten tomaatille.

Tomaatteja oli kuutta eri lajiketta. Jatkossa jos aion vielä kasvattaa tomaattia, aion ostaa taimet puutarhalta. Sitten voin valita vähän pienempikokoisen lajikkeen. Pihvtomaatti ei varmaan Suomen kesässä ehdi valmiiksi asti.

Taimet ovat kasvaneet hurjaa vauhtia. Tein naruviritykset, jotta varret kestävät hurjan Tomaatti sadon. Jos vettä tulee vaakassa ja tuuli on kova, niin naru ehkä pitää tomaatit pystyssä.

Istutin taimet vähän turhan tiheään, kun laitoin neljä samaan laatikkoon. Kaksi jäljelle jäänyttä löysi paikkansa tiskipaikan seinustalta multapussista.

Olen tunnollisesti katkonut tomaatin varkaat ja ravistellut kukkasia. Lisäksi olen käynyt juttelemassa niille mukavia. Hyvin taimet selvisivät helteistä, toivottavasti myös jatkossa.

Nyt peukut pystyyn, että saadaan edes pari tomaattia!

Koti Piha ja puutarha