Pelot ja niiden kanssa eläminen

Millaista on elää pelkojen kanssa?

Sitä on vaikea edes kuvitella mitä se oikeasti on, edes nyt kun on päässyt maistamaan sitä hivenen.

Itselläni ei ole kyse sen kummemmasta pelosta, kun pyörällä kaatumisen jälkeisestä pelosta. Mutta kuitenkin. Toiselle mitättömän kuuloinen pelko on toiselle täyttä totta.

Tapaturmani jälkeen en ole todellakaan uskaltanut ajaa metriäkään polkupyörällä.Tilasin jopa uudet pehmustetut spandexit ennen kun tein tuttavuutta assfaltin kanssa. Tungin ne kaapin kauimmaiseen nurkkaan. Kesti tosin ensin 2 viikkoa, että sain ne postipaketista ulos todellakin vain sulloakseni ne näkymättömiin. En ole vielä edes harkinnut polkupyöräilyä. Siis minä, jonka toinen koti oli joskus mutkaiset polut ja pururadat maastopyörän kanssa. Polkupyöräni on seisonut nyt tallissa verissäpäin viimeiset 5 viikkoa ja saa olla vielä jatkossakin. En aio nousta satulaan ainakaan lähiaikoihin.

Sitä sanotaan, että pitää heti nousta satulaan jos putoaa vaikka hevosen selästä.Juu, olen tehnytkin niin. Tällä kertaa kuitenkin ensiapu kutsui enkä pystynyt vammojeni takia polkemaan yhtään mihinkään.

Miten pelko tuntuu?

Se tuntuu syvänä kouraisuna vatsanpohjassa. Se tulee esimerkiksi silloin, kun meinaan horjahtaa vaikka ihan kävellessäni. Se tulee silloin, kun näen ihmisten luistelevan rullaluistimilla ilman minkäänlaisia suojuksia. Se tulee nimittäin myös muiden puolesta. Kouraisu.

Nyt en saa kaatua. En.

Aika tietysti parantaa haavat. Täytyy antaa itselle aikaa toipua myös henkisistä vammoista ja peloista. Kumpa joskus voisin taas nauttia pyöräilystä, vaikka vielä sitä ei ole näköpiirissä.En olisi ikinä uskonut näin käyvän.

Onko muilla pelkoja?

Omasta pyörästäni voisin tehdä pihaan tämänkaltaisen taideteoksen. Tämä taideteos löytyy Krakovasta.