Korvessa

Korpimökillä mieli lepää ja arkiset askareet rytmittävät päivää. Aivot saavat lepoa jatkuvasta ärsyketulvasta.

Puiden hakua liiteristä, puuhellan lämmitystä.

Metsässä samoilua, kiireetöntä olemista. Se on juuri se, mitä kaipaan.

Lämmintä vettä ei ole, jos ei sitä ensin lämmitä. Jokainen pisara pitää kantaa nyt, kun käsikäyttöinen pumppu on nostettu järvestä. Hyötyliikuntaa tulee kuin huomaamatta. Nautin suunnattomasti näistä pienistä askareista ja siitä, että voin tiskata astiat kuumalla vedellä ulkosalla vielä näin lokakuulla.

Ennen illan pimenemistä, öljylamput pitää täyttää, että näkee kulkea puuceehen. Ilman niitä on aivan hukassa. Kun pimeys laskeutuu, ei todellakaan näe yhtään mitään. Tuntuu siltä, että olisi vedetty jätesäkki päähän. Joinakin öinä kuu ja tähdet valaisevat maiseman, mutta sen varaan ei kannata laskea. Pelottavaa, mutta ihanaa. Joinakin iltoina metsästä kuuluu metson kalkatusta. Sen ääni kaikuu hiljaisuuden keskellä yllättävänkin kovana.

Pimeänä iltana, ilman hajavalon aiheuttamaa häirintää, tähtitaivas on aivan sainoinkuvaamattoman upea! Se hiljaisuus, mikä ympärillä vallitsee on jotain aivan täydellistä. Huomaan silloin erityisesti, että joudun koko ajan elämään melun keskellä. Töissä ilmastointi humisee, tietokone pitää tasaista hurinaa ja puhelimet soivat. Kotona illat ovat niin vauhdikkaita, että hiljaisuudesta on turha edes unelmoida. Aivoni tarvitsevat välillä hiljaisuutta. Se tuntuu aluksi oudolta ja huomaan toteavani sen ääneen aina uudelleen: ”Kylläpä täällä on hiljaista.”

Laitoimme kesällä aurinkopanelt ja saimme nyt virtaa kännyköihin sekä valaistukseen. Turhaan emme valoja polta, vaan istuskelemme edelleen mielellämme kynttilän valossa. Se tuo turvaa, että saa puhelimet ladattua. Koskaan ei voi tietää, mitä saattaa sattua.

Tätä kaikkea on ihana sitten talvella muistella!