Söpöysvaroitus

Elettiin vuotta 2013, kun pitkän harkinnan jälkeen teimme päätöksen hankkia koira. Pennun tulo ajoittui näin syksyyn ja asia on ollut siksi mielessäni viime päivinä. Lähipiirissäni on myös kovasti koiranpentusuunnitelmia ja siksi asia on ollut nyt niin sanotusti tapeetilla. Rotuvalinta oli molemmille selvä heti alussa, koska puolisollani on ollut lapsuudenkodissaan cava ja olin sitä kautta tutustunut myös tähän ihanaan karvakuonoon. Aloin perehtyä Cavalier-kasvattajiin jo hyvissä ajoin, koska niiden terveysongelmat olivat tiedossani. Halusin koiran kasvattajalta, joka on panostanut valinnoissaan rodun terveyteen. Riski cavoja piinaaville sairauksille on tietysti aina olemassa, koska jalostuksellakaan ei voi aivan kaikkeen vaikuttaa.

Ihana pikkuinen Eppu-poika muutti luoksemme syyskuun loppupuolella 2013. Virittelimme pennulle turvallisen pesän pahvilaatikkoon tuolin alle ja muistan ikuisesti sen äänen, joka välillä kaikui öisin hiljaisessa talossa, kun pienet naskalihampaat iskeytyivät pahvin reunaan. Opettelimme pennun kouluttamista Tuire Kaimion kirjasta : Pennun kasvatus -Pennusta kunnon koiraksi. Siitä oli kyllä apua näin ensikertalaiselle.

Eppu vallotti sydämemme välittömästi ja on saanut elää nämä viisi vuotta onneksi täysin terveenä. Toivottavasti vuosia on vielä yhtä paljon jäljellä.

Eppu on ollut aina aktiivinen koira ja ajatus toisesta koirasta kyti mielessämme vuoden verran. Halusimme sille lajitoverin kaveriksi ja pohdimme, että kyllä niitä samalla vaivalla menee kaksikin. Se ei tietysti ihan täysin pidä paikkaansa, mutta näin ajattelimme..

Heinäkuussa 2016 starttasimme auton koko perheen voimin ja lähdimme noutamaan Ollia, uutta tulokasta. Eppu oli kaikesta hieman hämillään, se varmaan mietti, että koska tuo viedään takaisin? Pentu haki sekä turvaa että leikkikaveria Epusta, mutta ei saanut alkuun minkäänlaista vastakaikua. Pentu oli Epulle, kuin ilmaa. Se ei enää leikkinyt omilla leluillaan ja vaihtoi aina maisemaa, kun pentu lähestyi. Vähitellen Ollin sitkeys palkittiin ja Eppu hyväksyi tulokkaan. Se ei enää vaihtanut maisemaa, vaan antoi Ollin käpertyä kylkeensä nukkumaan.

Kun Olli tuli taloon:

• Annoin aina ensin ruuan lauman johtajalle, eli Epulle. Se sai aina kaiken ennen Ollia. (Vahvisti Epun asemaa johtajana ja ehkä sillä vältti niiden väliset konfliktit)
• Kotiin tullessa; ensimmäisenä rapsutukset sai jälleen lauman johtaja.
• Kun Eppu murisi/komensi Ollia, emme puuttuneet tilanteeseen, vaan katsoimme muualle. Tämä käytös siis ei saanut meiltä silloin vahvistusta, joten murinat loppuivat melko pian. Huomasimme monesti, että Eppu yritti hakea hyväksyntää tälle käytökselle.

Olli on nyt 2,5 vuotias ja ollut myös toistaiseksi täysin terve. Sen luonne on aivan ihana, vaikkakin se haukkuu lenkillä toisille koirille. Tämän asian eteen on kovasti tehty töitä ja tehdään edelleen. Koirat ovat hyvin erilaisia keskenään. Eppu on varsinainen metsästäjä. Sen vainu mm. rusakoiden perään on aivan omaa luokkaansa. Se pyrkii harvoin oma-alotteisesti syliin, mutta sen sijaan on mielellään rapsuteltavana ja makailee vieressä sohvalla. Olli taas tulee syliin heti, kun takapuolensa laskee alas. Riippumatta siitä, istuuko keittiön pydän ääressä aamukahvilla vai sohvalla olohuoneessa…

Tällä hetkellä kaverukset tulevat hyvin juttuun keskenään, ne painivat ja kisailevat päivittäin. Niiden yhteiseloa on ollut suunnattoman hupaisaa seurata ja näiden veijarien edesottamuksista saisi vaikka kirjoitettua kokonaisen kirjan..