Bataattiranskalaiset ja helpot pippuripihvit

Takuuvarma ohje onnistuneisiin pippuripihveihin ja rapeisiin bataattiranskalaisiin. Tällä ohjeella olen valmistanut kaikki pihvit. Niitä voi valmistaa kerralla ison satsin ja koko vierasjoukko saa yhtäaikaa kuumat pihvit lautaselleen. Eikä ole stressiä siitä, että joku paistuu kivikovaksi tai jää raa`aksi.

Pippuripihvit uunissa

  • Ota pihvilihat huoneenlämpöön n. 45 minuttia ennen valmistusta.
  • Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  • Ripottele pihvien pintaan molemmille puolille hienoa merisuolaa ja mustapippuria. Itse jauhan pippurit aina morttelissa.
  • Paista nopeasti kuumalla pannulla öljyssä tai voissa pihvit molemmilta puolilta niin, että ne saavat kauniin värin pintaan.
  • Laita uunivuokaan reilunkokoinen folio ja aseta pihvit sen päälle.
  • Vuoka uuniin viideksi minuutiksi.
  • Kun otat vuokan uunista, anna niiden hetki jäähtyä ja kiedo folio paketiksi pihvien ympärille. Anna olla ilman uunia paketissa noin kymmenen minuttia hautumassa.
Paras pippuri tulee morttelissa.

Kaikki lihat pannuun ja nopeasti väri molemmille puolille.
Foliopesä
Pihvit pakettiin kymmeneksi minuutiksi.

Sitten vaan pihvit pöytään!

Bataattiranskalaiset voivat olla myös 200 asteisessa uunissa, mutta niiden paistoaika on puolisen tuntia paksuudesta riippuen. Meillä on kiertoilmauuni, joten molemmat sopivat sinne yhtä aikaa.

Rapeat bataattiranskalaiset

  • Kuori iso bataatti niin, että vaalea osuus lähtee kokonaan pois.
  • Pilko bataatit ohuiksi ranuiksi jaj yritä saada niistä suhteellisen saman kokoisia.
  • Kippaa pilkotut bataatit kylmään veteen ja anna liota noin 15 minuttia. Niitä voi hieman huljutella, jotta tärkkelys irtoaa kunnolla. (auttaa rapeuteen) Huuhtelun jälkeen nosta ne kuivumaan esim. pyyhkeen tai paperin päälle.
  • Laita suikaleet muovipussiin ja laita sekaan 2 rkl maissijauhetta. Sekoita kunnolla pussissa, jotta maissijauhe menee tasaisesti joka paikkaan.
  • Kippaa leivinpaperin päälle ja levitä tasaisesti pellille. Mahdollisimman paljon erilleen toisistaan, vaikka aina sitä ei voi välttää.
  • Ripoittele päälle suolaa tai grillausmaustetta. Grillimauste on nuorison suosikki ainakin meillä.
  • Suihkuta ranujen päälle oliiviöljyä ja laita uuniin.
  • 200 astetta noin puoli tuntia. Tarkkaile paiston aikana, ranut saisivat hieman ruskistua ja rapeutua.

Tämä suihkutettava oliiviöljy on ihan ykkössuosikkini. Kiitos sinulle, joka vinkkasit!

Bataattiranujen kanssa sopisi valkosipuliaioli tai ihan kermaviilidippi hienosti. Ketsuppikin toimii.

Hyvää ruokahalua!

Koti Ruoka ja juoma Hyvä olo