Erilainen syksy

Kuluva syksy on erityinen ja erilainen, kuin aiemmat. Ajattelinkin hieman kertoa omista tunemuksistani, koska en varmasti ole yksin niiden kanssa. Aamulla töihin ajellessani puskin autollani pimeässä läpi hernerokkasumun. Tuli sellainen tunne, että nyt lokakuun alkaessa syksy lyö lopullisesti läpi. Tähän asti ollaan paistateltu intiaanikesän ihanassa lämmössä ja on tuntunut siltä, että kesä ei lopu koskaan. Alkusyksy on ihanaa aikaa, mutta nyt on alkanut lievästi ahdistaa. En osaa sanoa, että mikä tässä nyt eniten ahdistaa, mutta todennäköisesti epävarmuus normaalin elämän jatkumisesta.

Meille oli kolme konserttia siirrettynä keväältä tähän syksyyn ja nyt ollaan lunastamassa lahjakortit niiden tilalle. Perheessä on 50% riskiryhmäläisiä, joten emme halua ottaa minkäänlasita riskiä koronan suhteen. Olen tällä viikolla alkanut käyttää kangasmaskia kaupassa asioidessani ja töissä pitää nyt pitää kirurgista maskia käytännössä koko ajan. Paitsi syödessä. Sekin vähän ahdistaa.  Jäisin mielelläni etätyöhän, mutta tietosuojan takia se ei ole työnantajan mukaan mahdollista, vaikka käytännön tasolla olisikin.

Entisöintikurssi on toistaiseksi jatkunut työväenopistolla, mutta en uskalla ottaa sinne mitään isoa työtä mukaan, koska kurssin jatkumisesta ei ole takeita.

Saippuakupla

Koko syksy ikäänkuin kelluu jättimäisen saippuakuplan lailla ilmassa ja odottaa sitä hetkeä, kun kaikki räjähtää käsiin. Kaunista kuplaa katsellessa sitä tietää, että kupla ei kovinkaan kauaa säily ehjänä. Sen kohtalo on puhjeta jossain vaiheessa. On vähän samanlainen olo. Katsellaan kuplaa ja sekä odotetaan että pelätään sen puhkeamista.

Tämä kaikki heijastuu sellaisena kalvavana epävarmuutena tulevasta. En varsinaisesti pelkää kuplan räjähtämistä, toivoisin oikeastaan, että käänne johonkin tulisi. Joko parempaan tai pahempaan. Tämän tilanteen soisi päättyvän jossain vaiheessa. Kehoitin juuri omia iäkkäitä vanhempiani käyttämään maskia kaupassa asioidessa. Tuli taas mieleen, että uskaltaako enää käydä heillä kylässä? Olenkin nyt herkästi soittanut ja kysellyt kuulumisia käymisen sijaan.

Vilkut, maskit ja saippuat

En oikeastaan kaipaa mitään matkoja enkä ravintolassa käymistä. Olisin ihan tyytyväinen näissä kotiympyröissä tällä hetkellä, mutta en voi olla tiedostamatta tätä isoa saippuakuplaa, joka häilyy läpikuultavana ylläni. En halua olle se, joka kuplan räjäyttää. Sisi käytän koronavilkkua, maskia, pesen sekä desinfioin käsiä ja vältän ihmismassoja.

Mitä syksy on antanut?

Syksyn edetessä olen keskittynyt itselle tärkeisiin asioihin. Olen tehnyt betonitöitä (joista on postaus tulossa), hoitanut kotia, kerännyt metsän antimia, antanut aikaa perheelle ja koirille. Ihastellut ruskaa ja valokuvannut syksyn kauneutta.

Tämä syksy on antanut paljon. Se on antanut täydellisen jokaista aistia hivelevän ruskan, ämpärin täydeltä vadelmia, mustikoita ja puolukoita. Mättään täydeltä suppilovahveroita ja kantarelleja.

Säkkipimeitä iltoja ja myrskylyhtyjä.

Asioilla on tapana aina järjestyä.

Toivotaan, että ihanan alkusyksyn jälkeen talvi on luminen pakkastalvi!